Sinikka Siivolan muistoturnaus

Tulokset Sinikka Siivolan muistoturnaus 2020

Sinikan Roosa Nauha-keräyssivu. Lahjoituksia voi tehdä edelleen keräyssivujen kautta.

Kiitos!#

Kiitos kaikille mahtavasta turnauksesta! Turnauksessa oli pelaajia huimat 70, ja osallistujia oli useasta eri maasta. Eriyisen paljon ilahdutti nähdä monia pelaajia, jotka eivät enää syystä tai toisesta ole vakikasvoja nykyturnauksissa.

Turnaus järjestettiin poikkeuksellisin periaattein, kilpailu oli toissijaista, peli-ilo ensisijaista.

Palkintoja saimme ostettujen lisäksi eri tahoilta lahjoituksina, kiitos kaikille niistä! Lisäksi kaikki halukkaat saivat muiston Sinikan tunnetusta possukokoelmasta. Uusia muistoja saimme saunaillalta uusiin ihmisiin tutustuen. Pyydänkin ihmisiä jakamaan hyvllä maulla valikoituja valokuvia linkein toisten osallistujien iloksi tämän sivun lopussa.

Haluamme myös julkaista turnauksen talouden kokonaisuudessaan. Osallistumismaksut olivat vapaavalintaiset, ja tarkoituksena oli samalla myös kerätä Suomen Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykselle varoja.

Suomen Go-liitto tuki Sinikan muistotilaisuutta lauantai-iltana, maksaen saunan vuokran ja osallistui saunaillan tarjoiluun.

Tuloslaskelma Sinikka Siivolan muistoturnaus 2020
#

Turnaustuotot
Osallistumismaksut/lahjoitukset: 1449,18
Turnaustuotot yhteensä: 1449,18

Turnauskulut
Palkinnot: -161,63
Turnauksen tarjoilut: -49,82
Turnaukset tarvikkeet: -27,15
Turnauskulut yhteensä: -238,60

Turnauksen ylijäämä: 1210,58

Muistotilaisuuden tuotot:
Suomen Go-liiton avustus 270,00
Muistotilaisuuden tuotot yhteensä: 270,00


Muistotilaisuuden kulut:
Saunan vuokra: -170,00
Tarjoilu: -170,58
Muistotilaisuuden kulut yhteensä: -340,58

Muistotilaisuuden yli-/alijäämä: -70,58

Turnausviikonloppu yhteensä: 1140,00

Tilitetty Roosa Nauha-kampanjalle 20.3.2020: 1140,00

Valokuvia
#

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)