Markus Koivisto: Soitin vanhaan opinahjooni (joka siis on ruotsinkielinen yläaste Turussa) siinä toivossa, että shakkikerhon kokoukseen voisi tulla esittelemään Go:ta. Kävi kuitenkin ilmi, että shakkikerho oli jäissä, mutta opettaja ehdotti että tulisin kahdelle luokalle esittelemään peliä matematiikan tunnilla. Kohteena oli siis yksi 7- ja yksi 8-luokka. Aikaa oli n. 60 minuuttia.

Tunnin rakenne#

Opetuksen kulku oli seuraava:
  1. Hyvin lyhyt esittely pelin historiasta
  2. Vangitsemissääntö
  3. Atari-go pelejä kolmeen kiveen saakka
  4. Atari-go pelit katkeraan loppuun saakka
  5. Pisteenlaskun opettaminen
  6. Varsinaisia pelejä
  7. Lopetus (Ekat siirrot 19x19 -laudalla, lisää tiedonlähteitä kiinnostuneille)

Opetusvälineet#

Olin teettänyt savisia kiviä ja paperille tulostanut reilusti 9x9-lautoja. Lisäksi oli mukana kaksi täyttä settiä. Toista kertaa varten otin myös monisteita joista toinen oli yhdellä A4:lla Lauri Paateron tekemä sääntö esite ja toinen paperi jossa oli linkkejä tärkeimpiin sivuihin, sekä peli-iltojen paikat ja ajankohdat. Tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä ottaa mukaan Opetus-goban.

Huomioita pelin opetuksesta#

  • Atari-go oli hyvä, sillä pelaajat pääsivät heti pelaamaan kavereiden kanssa. Vasta muutaman pelin jälkeen näytin miten pisteet lasketaan ja annoin heidän jatkaa kesken jääneitä atari-go-pelejä loppuun.
  • Parhaiten tuntui oppi menevän perille kun otti tilanteita taululle ja pyysi oppilaita vastaamaan kysymyksiin. Tässä huomasi että jonkinnäköinen opetus-goban olisi ollut todella kova sana.
  • Kiinalainen laskutapa oli helpompi oppia
  • Itsemurhasääntö on helppo ymmärtää. Se, että vangitessa ei tehdä itsemurhaa tuntuu olevan vasta-alkajille erityisen vaikeaa, ja tästä riitti pelien aikana kysymyksiä.
  • Kahden silmän merkitys ei ole kaikille selvä ellei sitä erikseen tähdennä. Useassa tapauksessa pelaajat täyttivät toisen silmänsä kun eivät keksineet muuta siirtoa(!)
  • Ko ja Seki kannattaa jättää selittämättä kunnes pelaajat törmäävät niihin itse. Ko tulee vastaan yleensä parin ensimmäisen täyden pelin aikana. Seki ei tullut vastaan näitten kahden tilaisuuden aikana.

Vinkit opetustilanteita varten#

  • Varaa runsaasti pelinappuloita ja 9x9 -lautoja. Yksi setti kiviä riittää neljälle pienelle laudalle, joten täydelle luokalle kannattaa varata jopa viisi settiä.
  • Jos suinkin pystyy, kannattaa jättää pelipaikalle pelivälineitä jotta kiinnostuneet voivat jatkaa pelaamista kavereiden kesken.
  • Jos joku pelaaja on selvästi toista parempi, maanittele antamaan tasoituksia
  • Voisi olla hyvä polttaa muutama CD jossa on igowin, kgs-klientti ja ehkä muitakin ohjelmia jotka saattavat vasta-alkajaa kiinnosta. Näitä levyjä voisi jakaa kiinnostuneille.
  • IKEAsta saa valkoisia ja mustia pyöreitä jääkaappimagneetteja hintaan 2,50 euroa /(4 valkoista + 4 mustaa), joten niitä voisi tällaisia tilanteita varten hankkia tulevaisuudessa.

Muuta#

Aion jatkossakin ottaa yhteyttä eri kouluihin ja kysyä mahdollisuutta tällaiseen opetustilanteeseen. Jos jollakulla on jotain muita vinkkejä lisättävänä, niin laittakaa ihmeessä tänne.

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)