SM-kilpailun 2016 paikat#

Ilmoittautuminen gon SM-kilpailuihin vuodelle 2016.

SM-järjestelmän myöhemmät osat (II-karsinta, SM-Sarja ja SM-Finaali) ovat kutsuturnauksia, joten niihin voivat ilmoittautua vain ne pelaajat, joiden nimi on jo valmiiksi tällä sivulla. Kutsukriteerit on määritelty Suomen go-liiton päätöksellä. Jotta SM I-karsinnassa (johon ilmoittautuminen on vapaata) jaettavien jatkopaikkojen määrä tiedettäisiin ennen turnauksen alkua, kutsutuilta pelaajilta edellytetään ennakkoilmoittautumista hyvissä ajoin ennen SM-I-karsintaa.

Vuoden 2016 SM-järjestelmän ilmoittautuminen tapahtuu muokkaamalla tätä wiki-sivua viimeistään elokuussa 2016. Kaikkien paikkaan oikeutettujen toivotaan ilmoittautuvan joko osallistuvaksi tai pois jääväksi. Syyskuun alussa ilmoittautumattomia yritetään vielä vähäistä vaivaa käyttäen tavoittaa. SM-I-karsintaturnauksen alkaessa ilmoittautumattomuus tulkitaan poisjäänniksi.

Osallistuvaksi ilmoittautuvilta toivotaan ilmoittautumismerkinnän lisäksi nimen ja puhelinnumeron lähettämistä liiton turnausvastaavalle tai allaolevaan taulukkoon. Näitä yhteystietoja käytetään II-karsinnan ja SM-sarjan osallistumisen puhelinvarmistamiseen ennen turnausta. Puhelinvarmistus tehdään riittävän varapelaajamäärän varmistamiseksi, koska kummankin turnauksen formaatti vaatii täsmällisen pelaajamäärän.

SM-Finaali 2016#

# Nimi Luokitus Sijaperuste
1 Juri Kuronen 6 dan SM-sarja 1.
2 Juuso Nyyssönen 5 dan SM-sarja 2.

SM-sarja#

#Nimi Luokitus Otan paikan vastaan Yhteystiedot Sijaperuste
1 Juuso Nyyssönen 5 dan Kyllä Suomen Mestari 2015
2 Juri Kuronen 6 dan Kyllä SM-finalisti 2015
3 Javier-Aleksi Savolainen 5 dan Kyllä SM-sarja 2015 3.
4 Vesa Laatikainen 5 dan Kyllä SM II-karsinta 1.
5 Jesse Savo 4 dan Kyllä SM II-karsinta 2.
6 Mikko Siukola 4 dan Kyllä SM II-karsinta 3.

SM II-karsinta, 8-9. lokakuuta 2016 #

# Nimi Luokitus Pelaan / puh-ilmo Yhteystiedot Sijaperuste
1 Vesa Laatikainen 5 dan jep / ok SM-sarja 2015 4.
2 Tuomas Hella 4 dan Kyllä / ok SM-sarja 2015 5.
3 Matti Siivola 5 dan Kyllä / ok 050 5483232 SM-sarja 2015 6.
4 Jesse Savo 4 dan Kyllä /ok 041 721556ysi SM II-karsinta 2015 4.
5 Simo Vanhala 3 dan Kyllä / ok 045 270 neljä-366 SM II-karsinta 2015 5.
6 Mikko Siukola 4 dan yes / ok SM II-karsinta 2015 6.
7 Olli Hella 3 dan Kyllä / ok 040595937nel SM II-karsinta 2015 7.
8 Lauri Paatero 4 dan Kyllä / ok on SM II-karsinta 2015 8.
9 Eerik Norvio 2 dan kyllä / ok 050 343 895-ysi Kani6 2016 paras [1]
10 Pekka Lajunen 3 dan Kyllä / ok ok -b Jaakko Munkki 2016 paras [1]
11 Pekka Lukkari 4 dan Kyllä / myöhässä, mutta ok. Juippia infottu. Paras alkuvuoden GoR 2. (2290) [2]
12 Antti Holappa 4 dan Kyllä / ok SM I-karsinta 1.
13 Teemu Rovio 3 dan Kyllä / ok SM I-karsinta 2.
14 Reino Karttunen n+1 dan Kyllä / ok SM I-karsinta 3.
15 Antti Soukka 2 dan Kyllä / ok SM I-karsinta 4.
16 Antti Niemi 1 dan joo / ok SM I-karsinta 5.

[#1] Suomen go-liiton hallituksen päätöksen mukaan SM-turnaukseen jaetaan 4 turnauspaikkaa Helsingistä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta, jos sopivia turnauksia löytyy. Sopiviksi katsottiin tänä vuonna Kani6 ja Jaakko Munkin muistoturnaus.

[#2] Suomen go-liiton hallitus esitti kevätkokoukselle 2015 SM-systeemin muutosta, jossa kaksi paikkaa jaetaan gorrien perusteella. Esitys hyväksyttiin. GoR-paikan ratkaiseva kriteeri on korkein alkuvuoden aikana saavutettu GoR-pistemäärä. Go-kongressin jälkeisiä GoR-muutoksia ei oteta huomioon. Paikat jaetaan heti, kun kongressin tulokset ovat GoR-järjestelmässä. Mikäli kongressin tulokset kuitenkin viivästyvät merkittävästi, paikat jaetaan 24.8.2016 kello 23:59, järjestelmässä sillä hetkellä olleiden tietojen mukaan. Paikkoja tarjotaan 2 ensimmäiselle osallistumiskriteerit täyttävälle pelaajalle, jotka ovat käyneet edeltävän 12 kuukauden aikana ainakin yhdessä GoR-turnauksessa. Koska Jaakko Munkki -turnaus, josta jaetaan parempi sisääntulopaikka, järjestetään vasta GoR-paikkojen julkistamisen jälkeen, on mahdollista, että jompi kumpi GoR-paikan saaneista saakin turnauspaikan. Tällöin toista GoR-paikkaa tarjotaan Mikko Litmaselle (GoR 2283 ennen Helsinki Openia.)

Paikasta kieltäytyneet#

# Nimi Luokitus Otan paikan vastaan Yhteystiedot Sijaperuste
11 Janne Kössö 4 dan 12:55 < hege_> minä ja nevala ollaan lähetetty sille viestiä, mutta ei ole vastannu Paras alkuvuoden GoR 1. (2435) [2]

Mielestäni SM-II-karsinnan päivämäärä pitäisi ilmoittaa ennen kuin ilmoittautumisen takaraja menee umpeen. --Matti 16.8.2016

Joo. Se tulee kohtalaisella todennäköisyydellä olemaan lokakuun ensimmäinen tai toinen viikonloppu, mutta varmistetaan tällä kertaa tilat ennen kuin julkaistaan virallinen päivämäärä. -- Bass

Lokakuun toinen viikonloppu varmistui. --Bass

Kun se huomautteluista huolimatta pysyy tuloslistoissa samana niin toteaisin, että vaikka alennus kyllä sinänsä kelpaisi, niin yleensä on tapana pidetty ainakin ilmoittaa pelaajille mikali näiden luokitusta rukataan. -Hukkari

Sorry. Kloonasin sokkona 1-karsinnan tuloslistalta jatkoonpäässeet. -Bass

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)