YliGon Pikapelisauna 2012#

YliGo järjestää perjantaina 21.9. jos ei nyt aivan puun takaa niin ehkä ainakin osittain puskista toisen legendaarisen lähes kvartaalivuosittaisen pikapeliturnauksen yhdistettynä tällä kertaa saunailtaan! Turnauspaikkana toimii muun muassa YliGo:n pikkujoulugaalasta tuttu Kattosauna Sivistys.

Turnauksen formaatti noudattaa myöhemmin tarkennettavaa, mutta poikkeuksetta hyväksi havaittua kaavaa, jossa perjantai-illan hämärtyessä saunan lämpötilan lisäksi reippaiden pelien lukumäärä ja taso nousevat ennalta arvaamattomiin sfääreihin. Luvassa on kihelmöivää turnauspelien jännitystä sekä rentouttavaa saunomista kaiken tasoisille pelaajille ja saunojille!

Turnauksen ja saunan aikana on myynnissä kylmiä virvokkeita. Jääkaappitilaa omille virvokkeille on turnauspaikan sallimien mahdollisuuksien rajoissa.

Alustava turnaussysteemi:#

Peliajat: Pikaiset : 7 min pääaikaa + 2 sec inkrementti per siirto (Vastaa noin 11 minuutin absoluuttista)
Tasoitukset: Luokitusten mukaiset täydet tasoitukset (kuitenkin enintään 9 kiveä)
Kierrosten määrä: Noin 6-8, tarkennetaan myöhemmin.

Osallistumismaksu:#

10 euroa (tarvitaan saunatilan vuokran kattamiseen).

Paikka:#

Kattosauna Sivistys, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Oleellisesti Domman takana, siis.

Aikataulu#

18:00Turnauspaikka avautuu ja ilmoittautuminen alkaa
18:30Ilmoittautuminen päättyy
~18:45Ensimmäinen kierros
Rokkenroll ja lisää kierroksia!
Saunatauko
Entistä enemmän kierroksia
~24:00Viimeisen kierroksen päättyminen ja voitoista nauttimista
01:00Valomerkki

Ilmoittautuminen#

Turnauspaikalle voidaan ottaa korkeintaan 40 osallistujaa.

Nr Nimi Luokitus Muuta
1 Antti Törmänen 6 dan
2 Mikko Siukola 4 dan
3 Jesse Savo 4 dan
4 Miika Nikula 4 dan
5 Juuso Nyyssönen 4 dan
6 Kare Jantunen 4 dan
7 Pekka Lajunen 3 dan
8 Tuomo Salo 3 dan
9 Kalle Timperi 3 dan
10 Kalle Kytölä 2 dan
11 Janne Nikula 2 dan
12 Pekka Keipi 2 dan Pempu saunoo!
13 Juho Heikkinen 2 dan
14 Eetu Erkkilä 1 dan Pempu saunoo!
15 Antti Niemi 1 dan Co-co-co-combo breaker
16 Anttoni Maula 1 dan Parrasta Shamppanjaa!
17 Olli Pulkkinen 1 dan
18 Henry Hemmng 1 kyu
19 Raivohamsteri 1 kyu nyt danit kaatuu...
20 Antti Mänttäri 3 kyu
21 Konstantin Izyurov ~3 kyu
22 Johannes Laire 4 kyu
23 Eelis Solala 5 kyu
24 ENHP 5 kyu ehkä tuun, ehkä en
25 Aura Tamminen 9 kyu osallistuminen epävarmaa
26 Henri Ruusula 11 kyu
27 Nayer Bennour 15 kyu
28 Marko Haatio 17 kyu
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40

Palkinnot#

Kaikki pelaajat palkitaan mahdollisuudella saunoa ja kaikki saunojat mahdollisuudella pelata. Mikäli osallistujamäärä on riittävä, pyritään voitetuista peleistä palkitsemaan virvokkeilla. Voitetuista saunoista ei palkita, Reino.

Yhteystietoja#

Turnauksen pääjärjestäjälle, tuomarille, parittajalle ja diktaattorille Kalle Kytölälle voi soittaa numeroon nollaneljäviis-ykskolmekasiyksyksseittemänkaks.

Keskustelu#

Tähän voi kirjoittaa kommentteja ynnä muuta pikapelisaunailtaan liittyvää.


Mika on omavastuu rikotusta kellosta? 2sec increment lol.

--AnonymousCoward, 20-Sep-2012 13:08

Onko jatkot chapessa? --Rasmus

Chapen valomerkki tulee 01.30, joten ei varmaan sinne kannata jos saunan pilkku on 01.00. -- Aura

AnonymousCoward, Ei taida olla paljoakaan eroa rikkoutuneiden Excaliburien määrässä pelattiin sitten näillä ajoilla tai pidemmillä. --Pekka 21.9.2012

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)