This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Vielä hetken Vantaalla, tulevaisuudessa Tuusulassa vaikuttava go-veteraani, joka edelleen haaveilee joskus vielä oppivansa (ja ehtivänsä) pelaamaankin.

Historia #

(... pitkä & sekava, ilmestyy jatkokertomuksena..):

1979#

Ensimmäinen havainto GO:sta Lontoon matematiikkaolympialaisissa: Mattia (Siivolaa) pelin saloihin opasti ruåtsalainen nimeltään Råde (muistaakseni..)

n. vuonna 1984 #

Matin 5 vuoden painostus tuotti sen verran tulosta, että näyttäydyin muutaman kerran Helsingin kerhossakin ja lopulta myös SM-kisoissa ( 0 voittoa..osallistujia 11->sijoitus 11.)
Erittäin merkittäviä päänahkoja kertyi kuitenkin jo heti GO uran alkuvaiheessa (kevät 84?): mm. noihin aikoihin vielä varsin tuntematon GO-suuruus Vesa Laatikainen joutui tasa-alkupelissä taipumaan - tapaus ei valitettavasti seuraavan 20 vuoden aikana toistunut kuin kerran...

1985-86 #

Maanpuolustusvelvollisuudet linjalla Oulu-Hamina hillitsivät harrastusta varsin tehokkaasti - tosin ainakin yhden onnistuneen loma-anomuksen onnistuin tuolloinkin GO-turnaukseen vedoten laatimaan

1986#

Varsinainen "aktiivi-ura" alkoi. SM-kisoissa sijoitus koheni jo jaettuun 8.sijaan 1 voitolla (!) , ja luokituskin koheni samaisena vuonna 10 kyun tietämille.

1987#

Tapahtumat ovat hieman hämärän peitossa, GO:ta harrastettiin kuitenkin aktiivisesti ja kerho"illat" venyivät pitkiksi...Ensimmäinen ulkomaanturnaukseni, PM kisat Köpiksessä, osui tämän vuoden huhtikuulle : Luokitus tuolloin 6k; tulos 3/6 ; sijoitus C ryhmän 9. (kisassa kaikkiaan 58 osallistujaa; jaettuna A-B-C-D ryhmiin vahvuuden mukaan -> kokonaisijoitus PM:ssä n. 39. ). Suomesta mukana myös silloiset 3 danit Matti (3.) & Vesa (16.).

1988#

Ensimmäinen (viikon) EGC-retki Hampuriin. Luokitus tuolloin 3 k ; tulos 3/5; muiden suomalaisten menstys: Vesa 4d (35.), Matti 4d (89.) ja Olli 2d (104.)
Uran ensimmäinen SM-finaalipaikka 2 kyuna... jossa sijoitus 4. silloisessa 4 pelaajan finaalissa.

1989#

PM kisat Helsingissä: luokitus 2 k, tulos 3/6, sijoitus 16. Vesa 4d Pohjoismaiden mestari -> korotus 5d

EGC: Nis,Jugoslavia :luokitus 1 kyu , tulos 4/10 .

SM-finaalissa: luokitus 1 kyu ,1 voitto , sijoitus 5. (finaali laajenettu 6 pelaajan sarjaksi)

1990#

Helsinki GP : luokitus 1 kyu, tulos 4/6, sijoitus 15. + eka kiinnitys 0 kyu luokitukseen by EGF newsletter ;)

EGC Wien: Luokitus 1 kyu; tulos 7/10 (1k+ 1k+ 1k- 1d+ 3d- 1k+ 1k+ 2d- 4d+ 3d+)-> turnauksen paras kyu-pelaaja -> korotus 1 daniin + lopullinen copyright "0 kyu" luokitukseen - jona minut mm. Hollantilaisten GO-julkaisussa esiteltiin ;)

SM-finaalissa 1 voitto ja (tuttu) 5. sija

1991#

Helsinki GP : luokitus 1 dan; tulos ?

EGC Namur, Belgia, luokitus 1d, tulos (5/10)

SM-finaalissa 1 dan ; 2/5 (toisena "uhrina" Matti) .. edelleen vaatimaton 5.sija

1992#

PM-kisat & Helsinki GP: Vain turnausparittaja. Toistaiseksi viimeiseksi jäänyt EGC Canterburyssa: luokitus 1d, tulos (5/10).

SM-finaalissa tulos 3/5 ja jaettu 2. sija -> korotus 2 daniin ( & se viimeinen tasa-alkuvoitto Vesasta) - > MM-pistesysteemin 2. sija riitti myös tienaamaan Japanin reissun Matin luopuessa edustuspaikastaan.

1993#

Helsinki GP: 2/3, sijoitus 7. + bonuksena "Master of the Pairing" titteli <- viimeisen 2 kierroksen pelaamatta jättäminen parituskiireisiin vedoten aiheutti aikanaan "mielenkiintoisia" keskusteleja mahdollisesta törkeästä taktikoinnista ;)
SM-finaalissa tulos 1/5 , jaettu 4. sija

1994#

SM-finaalissa tulos 3/5, 3. sija.

... jatkoa seuraa ( muttei valitettevasti positiivista luokituskehitystä...)

http://menashi.tripod.com/gopage.html

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
png
AriRating.png 4.0 kB 1 11-Mar-2003 16:09 AriKarppinen
« This particular version was published on 02-Feb-2003 21:51 by AriKarppinen.