This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Sunnuntain lisäksi on tullut ehdotuksia myös lauantaista pelipäiväksi. Allekirjoittaneelle lauantai sopisi myös mainiosti. Markus Runonen ei pääse viikonloppuisin niin hyvin pelaamaan kuin torstaina. Toisaalta muutamalla ihmisellä on torstaisin ohjelmaa joka ainakin osin rajoittaa osallistumista. Viimeksi klubi-illassa käydyssä keskustelussa muut arkipäivät osoittautuivat potentiaalisti vielä huonommiksi. -- Jouni Kärkkäinen


En tiedä mistä tuon käsityksen sait, mutta minulle sopisi esim. lauantai-iltapäivä paljon torstaita paremmin. -- Markus


Ehdottaisin, että tällä viikolla pidettäisiin ainakin torstaina peli-ilta. Allekirjoittanut sekä Markus, Pekka ja Einari ovat (Kuopion tengeniläisistä ainakin) menossa Helsinkiin turnaukseen viikonlopuksi. Lauantai-ilta, mahdollista kannatusta saadessaan, voisi olla voimassa ensi viikosta (viikko 8) lähtien korvaten torstai-illan. --Jouni Kärkkäinen


Laitoin tähän kyselyn parhaiten sopivasta viikonpäivästä sekä ehdotukseni jatkuvasta kerhoturnauksesta. Kerhoturnaus voisi mielestäni pyöriä nykyisenkokoisella porukalla round robinina (sarjana) tasoituksin tai ilman. Peliajat kohtuulliset, luokkaa 30min-45min + byo-yomi. Kierroksia 1 viikossa, ja pelit voisi pelata myös serverillä jos ei pääse peli-iltaan. -- Jouni Kärkkäinen


Lauantai sopii minulle hyvin, ja taitaa olla kaikille muillekin paras ratkaisu? --TeroTiittanen


Lauantailla ja viikonlopulla on hyveitä, alustavasti näyttäisi siten saatavan suurempi osallistumisprosentti. Poikkeuksen saattavat kuitenkin aina tehdä turnasviikonloput. -- Jouni Kärkkäinen


Hercule Poirot jatkuu vasta kesällä joten lauantait sopisivat. Tomi


NimiPeli-iltaOsallistutko kerhoturnaukseen?
JouniLauantaikyllä
TeroLauantaikyllä
MarkusLauantaikyllä
TomiLauantaikyllä

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 10-Feb-2003 21:33 by Tomi.