SM-karsinnat vuonna 2004 järjestetään Jyväskylässä. Turnauspaikkana on [Ilokivi|http://www.jyy.fi/ilokivi/kartta.php], joka sijaitsee keskustan kampuksella.
Turnaus pelataan viikonloppuna 11.-12.9.2004 \\
Turnauspelit ovat tasa-avauspelejä  ja turnaussysteemi on McMahon. Peliaika on 60 minuuttia jonka lisäksi 20 kiven ja viiden (5) minuutin kanadalainen byo-yomi. Valkoisilla pelaava pelaaja on oikeutettu kuuden ja puolen (6,5) pisteen komiin. Turnauksessa pelataan viisi kierrosta. Turnauksen tuomarina toimii Matti Siivola. \\

Osallistumismaksu on 10 euroa. Alennettuun 8 euron maksuun ovat oikeutettuja alle 18 vuotiaat.

Lisäksi on liiton hallituksessa päätetty, että jos viimeisellä A-sarjaan päässeellä ja ensimmäisellä, joka ei päässyt, on sama määrä McMahon pisteitä, he pelaavat keskenään ylimääräisen pelin, joka ratkaisee kumpi pääsee A-sarjaan. Samoin jos toiseksi viimeisellä A-sarjaan päässeellä ja ja toisella, joka ei päässyt on sama määrä McMahon pisteitä, niin he pelaavat ylimääräisen pelin. Vastaavasti menetellään B-sarjan viimeisten sijojen kanssa. --[Matti]

Kenties aikataulussa pitäisi ottaa ko. sääntö huomioon. --[Vesa]

Tulisiko sunnuntaille varata aikaa mahdollisten ylimääräisten pelien pelaamiseen ? -- Einari

Hei, paljonkos on osallistumismaksu? Ja onhan omien pelivälineitten mukana tuominen taas kerran suotavaa ja toivottavaa? -- [juhtolv]

Joo ja sitten vielä, että olisiko kyytiä esim. linja-auto asemalta hakijaa ja majoitusta ?? Jos löytyy niin massikka@hotmail.com tai puh: 050-5214977 ja tietysti maksan bensoista ja majoituksesta. Tero M.

----
[Ilmoittautuminen|SM2004karsintailmoittautuminen] on alkanut \\

----
alustava aikataulu:

|__la 11.9.2004__|||__su 12.9.2004__||
|10:30-11:15|ilmoittautuminen|10:00-12:30|4.kierros|
|11:30-14:00|1. kierros|12:30-13:30|ruokailu|
|14:00-15:00|ruokailu|13:30-16:00|5.kierros|
|15:00-17:30|2.kierros|~16:00|palkintojen jako|
|17:30-20:00|3.kierros|(16:00|"6." kierros)



!Majoitus:
Emme valitettavasti pystyneet järjestämään halpaa majoitusta ylioppilaskylästä, joten koitetaan mahtua pelaajien luokse nukkumaan. Otamme selvää myös hotelli tarjonnasta.

|Einarin luokse (n.6 henk.):|
|Bass|
|Olli Lounela|
|Henna?|
|Teemu Rovio|
|Suvi Leppänen|
|Eero Hippeläinen|

|Karen luokse (2 vapaata patjaa + hätätilalattiapinta-alaa)|
|1 Antti Soukka|
|2 Jari Koivikko|
|3 Tero Matilainen (jos mahtuu)|
|4 Antti Törmänen (jos mahtuu jne.)|

|Jannen luokse (n. 2)|
|1 Markku Jantunen|
|2 Kari Visala |

|kerhotila la-su yöksi (5-6henk.) omat patjat+makuupussit!|
|1|
|2|
|3|
|4|
|5|
|6|

Laittakaapas virallinen turnauskutsu aikatauluineen myös näkyviin. Myös majoituksesta voisi olla tarkempaa tietoa.

-- Markku

Muistutanpa vielä, että osallistumiseen vaaditaan liiton jäsenyys.

--[Matti] Siivola 23.8.2004

Kaiketi paikan päällä voi maksaa jäsenmaksun? Mulla ei ainakaan ole mitään muistikuvaa jäsenmaksun maksamisesta...

-- Timo Puha, 24.8.2004

Suosittelen maksamista oman kerhon rahastonhoitajalle. Liiton rahastonhoitaja kertonee onnistuuko maksu paikan päällä.

--[Matti] Siivola 24.8.2004

Timo, kunhan huolehdit että olet Kanpain jäsen, niin kerho huolehtii loppuvuoden jäsenmaksut liitolle jossain vaiheessa.

-- [Teemu Hirsimäki] 25.8.2004

Pari turnausteknistä kysymystä: Käytetäänkö huippuryhmän valintaan ensisijaisesti gorreja vai luokituksia? Entä mikä on huippuryhmän koko?

--[Bass] 25.8.2004


Saamme toivottavasti parittajaksi hieman asiantuntevamman henkilön (Tapsa?) kun kevään turnaukseen. Voisiko hän vastailla paritusta koskeviin kysymyksiin?

--Einari 29.8.2004 

Enköhän minä paikalle jouda, mutta en ota vastuuta MM-rajojen saati huippuryhmän asettamisesta.

--[Tapio|TapioVuorinen] 2004-08-29

Olisiko vielä mahdollista päästä Einarin luokse, kun jos ei paikkaa löydy niin karsinta jää minun osalta ainakin pois :(

--[TeroM|TeroM] 29.8.2004

Voisko paikalliset organisoida selkeästi tämän majoituksen. Huutoäänestys on vähän tylsä tapa selvittä kuka on menossa minnekin.

-- Jari 29.8.2004

Moniko olisi tulossa perjantaina jo tonne ilokiveen ?

--[TeroM|TeroM] 30.8.2004

Perjantaina on vapaamuotoista ilonpitoa. Paikasta ei vielä ole varmuutta, mutta todennäköisesti jossain keskustan baarissa ... ja sitten ehkä jatkot meillä :)

-- Einari 31.8.2004

Turnausteknisiin kysymyksiin liittyen: Turnaus paritetaan [EPM|ElPimpMasiin]:llä [minun|TapioVuorinen] toimestani. Huppuryhmän (pun intended) määrittelystä minulla on omat näkemykseni, mutta uskoakseni se sovitaan tuomareiden kesken, eikä parittajan tarvitse puuttua asiaan.

-- [Tapio|TapioVuorinen] 2004-02-09