Vielä hetken Vantaalla, tulevaisuudessa Tuusulassa vaikuttava go-veteraani, 
joka edelleen haaveilee joskus vielä oppivansa (ja ehtivänsä) pelaamaankin.

!Historia 
(... pitkä & sekava, ilmestyy jatkokertomuksena..):

!1979
 Ensimmäinen havainto GO:sta Lontoon matematiikkaolympialaisissa:
 Mattia (Siivolaa) pelin saloihin opasti ruåtsalainen nimeltään Råde (muistaakseni..)

!n. vuonna 1984 
  Matin 5 vuoden painostus tuotti sen verran tulosta,
että näyttäydyin muutaman kerran Helsingin kerhossakin ja lopulta myös SM-kisoissa ( 0 voittoa..osallistujia 11->sijoitus 11.)
 Erittäin merkittäviä päänahkoja kertyi kuitenkin jo heti GO uran alkuvaiheessa (kevät 84?): mm. noihin aikoihin vielä varsin tuntematon GO-suuruus Vesa Laatikainen joutui tasa-alkupelissä taipumaan - tapaus ei valitettavasti seuraavan 20 vuoden aikana toistunut kuin kerran...

!1985-86 
 Maanpuolustusvelvollisuudet linjalla Oulu-Hamina hillitsivät harrastusta varsin tehokkaasti - tosin ainakin yhden onnistuneen loma-anomuksen onnistuin tuolloinkin GO-turnaukseen vedoten laatimaan

!1986
 Varsinainen "aktiivi-ura" alkoi. SM-kisoissa sijoitus koheni jo jaettuun 8.sijaan
1 voitolla (!) , ja luokituskin koheni samaisena vuonna  10 kyun tietämille.

!1987
 Tapahtumat ovat hieman hämärän peitossa, GO:ta harrastettiin kuitenkin aktiivisesti ja kerho"illat" venyivät pitkiksi...Ensimmäinen ulkomaanturnaukseni, PM kisat  Köpiksessä, osui tämän vuoden huhtikuulle : Luokitus tuolloin 6k; tulos 3/6 ; sijoitus C ryhmän 9. (kisassa kaikkiaan 58 osallistujaa; jaettuna A-B-C-D ryhmiin vahvuuden mukaan -> kokonaisijoitus PM:ssä n. 39. ). Suomesta mukana myös silloiset 3 danit Matti (3.) & Vesa (16.).

!1988
 Ensimmäinen (viikon) EGC-retki Hampuriin. Luokitus tuolloin 3 k ; tulos 3/5; muiden suomalaisten menstys: Vesa 4d (35.), Matti 4d (89.) ja Olli 2d (104.).
 Luokitus syksyn SM-kisoissa 2k ja uran ensimmäinen SM-finaalipaikka ... jossa sijoitus 4. silloisessa 4 pelaajan finaalissa.

!1989
 EGC: Nis,Jugoslavia :luokitus 1 kyu , tulos (?) 5/10. 

 SM-finaalissa 1 kyu / 1 voitto / sijoitus 5. (finaali laajenettu 6 pelaajan sarjaksi)

!1990
 EGC Wien: Luokitus 1 kyu; tulos  7/10 ( mm. 4d+, 3d+,2d+ ..) -> turnauksen paras kyu-pelaaja -> korotus 1 daniin + copyright "0 kyu" luokitukseen - jona minut jossain EGF:n lehdykässä tuloksissa esiteltiin ;)

 SM-finaalissa 1 voitto ja (tuttu) 5. sija

!1991
 EGC Namur, Belgia, luokitus 1d, tulos (.?.)
 SM-finaalissa 1 dan ; 2/5   .. edelleen 5.sija.

!1992
 Toistaiseksi viimeiseksi jäänyt EGC Canterburyssa: luokitus 1d, tulos (5/10).
 SM-finaalissa tulos 3/5 ja jaettu 2. sija -> korotus 2 daniin ( & se viimeinen tasa-alkuvoitto Vesasta) - > MM-pistesysteemin 2. sija riitti myös tienaamaan Japanin reissun Matin luopuessa edustuspaikastaan.

... jatkoa seuraa ( muttei valitettevasti positiivista luokituskehitystä...)




[http://menashi.tripod.com/gopage.html]