Javier-Aleksi Savolainen

On 19-vuotias helsinkiläinen 5 dan goon pelaaja.

Hän lumoutui heti pelin nerokkuuteen ja elementteihin ja jäi koukkuun samantien.

Pelikokemuksia hänelle on ehtinyt kertyä Toukokuusta 2005 asti.

-------------------------------------------------------------------------------------

Hänen kehityksensä goossa on ollut erittäin nopeaa ja hän on saanut 5 dan luokituksen nuorimpana suomessa,

 18 vuoden ja 5kk:den ikäisenä.

 Merkittävin arvoturnaus-saavutus toistaiseksi on 3. sija Nuorten EM-kisoista vuodelta 2008,\\
 
 
  jonka ansiosta hän pääsi edustamaan suomea Nuorten MM-kisoissa Kiinan Guiyangissa.\\

    
  Suomessa "Assu" ei ole vielä päässyt erityisemmin viemään isoja titteleitä,\\

     
  mutta 3.sija vuoden 2009 SM-kisoista löytyy.
  
-------------------------------------------------------------------------------------  
  
 Javier-Aleksi on ollut helsingin dan-treenien pääopettaja palattuaan koreasta 2009\\

  
 ja opettaa mielellään muita kanssapelaajia.\\

 
 Hänen opetustyylinsä on melko rento ja luova.\\

  
 Lisäksi hän preferoi koreassa käytettäviä opetusmetodeja,\\

 
  __(__lukuun ottamatta fyysistä kuritusta, kuten vaikeita jumppa-asentoja etc. :)__)__ \\

  
  sillä niiden ansiosta oppilas oppii hahmottamaan peliä helposti ja kehittyy nopeasti.
  

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------  

kesäkuu 2008 - kesäkuu 2009 Javier-Aleksi oli vuoden Etelä-koreassa hiomassa go-taitojaan [IBA:ssa |http://www.baduk-academy.com/ ] sekä [Yu chang-hyok baduk dojang:issa|http://badukinkorea.blogspot.com/].

Alternative party 2009 yhteydessä järjestettiin "Man meets machine"-ottelu go:ssa
[http://www.cis.hut.fi/praiko/altparty2009/]


Huhu kertoo että hän on ...Tuleva goon suomenmestari!


 __ Jos etsit goon opettajaa Assu tarjoaa edullisia yksityistunteja kgs:ssä ja IRL.\\
 Tiedustelut sähköpostilla javi91jr@hotmail.com tai kgs:tä nimimerkin takaa Assu/Ergoproxy.__




 [Helsingin dan-treenit]
 
 [HGK Karhuliiga 2010]
 
 [ Helsingissä 24. Lokakuuta, Supertietokone vs. Ihmispelaaja]
 

\\