Helsinkiläinen 1989 syntynyt gonpelaaja, jonka muita harrastuksia ovat matematiikka, scifin kirjoittaminen ja kamppailulajit. Pelaa liikaa KGS:ssä epäterveellisiin aikoihin. 12 kyu pelissä, mutta ehkä 1 kyu trash talkissa. Aloittanut gon 16.12.2011.

Tavoitteena single digit vuoden loppuun mennessä, 2015 mennessä 1 dan! (Dream on.)

! Turnaus- ja muita anekdootteja 

__Egon turnajaiset 2012__

13k+(b3)/13k-(b3)/18k+/21k+(w6)/22k+(w6)

Ensimmäinen (tasoitus)turnaus. Gohon olin tässä vaiheessa tutustunut vasta kuukauden verran, enkä osannut kovin varmasti kellon käyttöä tai turnaussääntöjä, joten jännitti. Yökylässä ollut kaveri vielä valvotti edellisenä iltana ja päädyin laudan ääreen neljän tunnin unilla... 

Päätin ajatella itseäni täydellisenä aloittelijana, mikä melkein olinkin, jotteivät odotettavissa olevat murskatappiot sattuisi. Yllättäen voitin neljä viidestä pelistä ja sain palkinnoksi kirjan (yay!). Olin pitänyt 17 kyun luokitusta liioiteltuna, mutta nyt putosi vielä kaksi kiveä pois, joka tuntui melkoisen epämukavalta.  

Pelejä en osaa enää tarkemmin analysoida, kun niistä on jo jonkin verran aikaa, mutta jänniä ne olivat.