Ettei koko ajan tarvitsis tapella merkistöistä, ehdotan, että #go.fi -kanavalla siirrytään kertaheitolla UTF-8 -merkistöön, esim. 1.4.2006.  Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että nykykäytännöstä, jossa nuristaan, kun ihmiset huutavat UTF-8:aa kanavalle, siirrytään käytäntöön, jossa nuristaan, jos kanavalle tuotetaan jotain muuta kuin UTF-8 -merkistöä.

Hyviä syitä siirtoon:

* Ei enää merkistötappeluita (as if)
* Japaninkielisiä merkkejä voi heittää tekstin joukkoon (go kuitenkin on itämaalainen peli, joten tämä on jossain määrin perusteltua)
* UTF-8 on standardi, ja monet muut kanavat ovat siirtyneet jo siihen.  Tämä parantaa yleistä maailman harmoniaa ja tekee paremman muodon.

Syitä olla siirtymättä:

* mIRC-klientin käyttäjät joutuvat lataaman ulkopuolisen tekijän skriptin ja ajamaan kaksi riviä komentoja.
* irssiä ainakin Debianissa tai Gentoossa käyttävät joutuvat asentamaan uuden asiakkaan vakaan jakelun ulkopuolelta tai kolmannen osapuolen skriptin.
* Edelliset aiheuttavat turhaa ja hankalaa säätöä varsinkin niille jotka eivät ole järin perehtyneitä tietotekniikan syviin saloihin tai eivät ylläpidä itse omia irkkikoneitaan. 
* Nyt käytetyt ISO 8859-1 ja -15 ovat standardeja ja niillä on laaja ja kypsä tuki takanaan. Monet IRC-kanavat käyttävät niitä.


Äänestäkää alle (koskee vain IRCissä huutelevia).  Äänestys uusitaan noin puolen vuoden välein, kunnes enemmistö on samaa mieltä kuin minä.

Mikäli äänestyksen tulos on negatiivinen, niin utf-8:aa kanavalle suoltavat saa potkia vapaasti pois (kun ensin on viitattu tälle sivulle).

Viimeinen äänestyspäivä on 31.1.2006.  Äänestämättä jättäneet lasketaan "ei väliä" -ääniksi.  Mikäli vähintään puolet annetuista äänistä on puolesta, kanavan merkistökoodaukseksi muuttuu UTF-8 1.4.2006.

----

!Äänestys 1H2006

Puolesta: [JanneJalkanen]
[MarkusKoivisto]
[LauriPaatero]
[JariLeppänen]
[Juhtolv]
[MarkusRunonen]
[Tapio Vuorinen]
[AnssiMattus]
[Pekka Wallendahl|Pekka]
Markku Järvelä
[Mika Urtela|Apodus]
[Antti Mankinen|Anttiii]
[Juho Pennanen]

Vastaan: [JariKoivikko]
[Ilkka Virta|Ilkka]
[JanneNikula]
[Toni Nisumaa|Medice]
[Petteri Hiisilä|Ph]

Ei väliä: 

----

!Satunnaista keskustelua

Pyytämättä kommentoin alkup. tekstin kirjoittajalle että väitteet muotoa "monet kanavat ovat..." voi myös perustella, esim. listaamalla kanavat tai muuten. Tää tekee väitteestä paremman. -Ilkka

Kas tässä monien muitten kanavien tilanne:
[http://wiki.tukaani.org/utf-8_ja_irc-kanavat] -- Juhtolv

Olen periaatteesta tukemassa tätä, mutta voipi olla, että jos ihmettä ei tapahdu ja irssin 0.8.10 -versio ilmesty Debianin stableen niin joudun säätämään itselleni uuden irc-shellin, ja joo ei tahdo sorsatkaan kääntyä. :/ -[Pekka]

;:[backports.org|http://www.backports.org/]:ista näyttäisi löytyvän irssin 0.8.10 -portti debian stablelle.  En tosin ole testannut. --JanneJalkanen

Syitä vastaan: [http://stnz.fi/anti-utf8/]

Emmä saanut sitä toimimaan kunnolla (valehtelematta) 2 h säädön jälkeenkään. Minusta kanavalta potkiminen on aika raju ele tuollaisen asian takia. [Ph]