Euroopan Go-kongressissa 2003 vierailleiden suomalaisten joukoosa keskusteltiin siitä yritetäänkö saada Suomeen Go-kongressi tulevaisuudessa, esim. 2010. Tästä voinee jatkaa täällä Wikissä. Ensimmäiseksi kannattaa selvittää onko riittävästi kongressin järjestämisestä kiinnostunutta porukkaa.

-- [Matti] Siivola 12.8.2003

Siinä abstraktissa mielessä, jossa voi tehdä lupauksia vuodesta 2010, olen itse valmis uhraamaan kohtuullisen (lue:suuren) määrän aikaa ja vaivaa vuosina 2009-2010, jos Suomessa järjestetään EGC.

-- TeemuR 12.8.2003

Samoin.

-- Markku Jantunen, 12.8.2003

Kuten myös.

-- Jari Koivikko, 12.8.2003

Myös minä.

-- Vesa Tuomi, 12.8.2003

Suomen nykyisestäkin pelaajapopulaatiosta löytyy varmasti kymmeniä tarpeeksi innostuneita hoitamaan järjestelyjä. Vaikka pelaajamäärä ei jatkaisikaan ihan nykyistä noin 40 prosentin vuotuista kasvuaan, uskon että vuosina 2009-10 vapaaehtoisia on riittävästi. Olen itsekin mukana.

--[Antti Soukka], 12.8. 2003

Jottei asiasta tule epäselvyyttää, niin minä tietysti olen myös mukana. Jos saamme tässä vaiheessa kymnekunta ihmistä ajamaan asiaa, on hanke mielestäni sen verran laajalla pohjalla, ettei keknkään yksiitäisen henkilön poisputoaminen kaada sitä.

-- [Matti] Siivola 12.8.2003