Tänne voi kertoa muille, mikäli on halukas pelaamaan peli-iltojen ulkopuolella gota Turussa. Myös ulkopaikkakuntalaiset voivat kysellä peliseuraa täällä.


\\
\\
----
----

!!!Lauantainen kesäturnaus

* Kolmen kierroksen McMahon-turnaus (mms-1 tasoituksin[1])\\
* Huippuryhmän raja 3k:ssa\\
* Peliajat 60 min + 5x30s lisäaika\\
* Komi 6 pistettä ja apupeleissä 0 pistettä (valkea voittaa tasapelit)\\
* EGF C -luokan turnaus\\

Kierroksia voi jättää vapaasti väliin tai tulla mukaan kesken turnauksen. Väliin jääneestä kierroksesta saa puolikkaan MM-pisteen. Kuitenkin jotta on oikeutettu rahapalkintoihin, tulee kaikki kolme peliä olla pelattuna. Jos kahdella samasta palkinnosta kisaavalla on 3 voittoa, pelataan heidän osaltaan vielä neljäs kierros, muutoin palkinto menee jakoon tasatilanteissa.

Ilmoittautuminen kierrokselle klo 16:30-17:00. Paritus tehdään viideltä, joten sitä ennen ilmoittautuminen vähintään tekstiviestillä, jos on tulossa myöhässä. Turnaus järjestetään mikäli vähintään 6 ilmoittautuu ja saapuu ensimmäiselle kierrokselle.

!Osallistumismaksu

nolla euroa

!Palkinnot

Vapaaehtoisin lahjoituksin kerätystä palkintopotista turnauksen voittajalle 60% ja eniten voittoja keränneelle 4k tai heikommalle 40%.

Tällähetkellä palkintopotissa:\\
Voittajalle: €20\\
4k tai heikomman palkinto: €14\\

!Alustava aikataulu:

1. kierros: 10.7.2010 klo 17.00\\
2. kierros: 14.8.2010 klo 17.00\\
3. kierros: 28.8.2010 klo 17.00\\

!Paikka

Trebe ja sään salliessa terassilla 

!Järjestäjä ja parittaja

Jouni Valkonen, 050 367 4132

!Ilmoittautuminen

|| # || nimi || luokitus ||
|[{Counter}]| Antti Soukka   | 1 dan|
|[{Counter}]| Jouni Valkonen | 1 kyu|
|[{Counter}]|  |  |

!Keskustelua

Turnauksen kaikki määritykset ovat toki keskustelun alaisuudessa. Mutta tuntuu siltä että viiden kierroksen turnaus on vähän tarpeettoman raskas odotettavissa olevan osallistujien määrän suhteen, joten kolmen kierroksen kesäturnaus voisi olla todennäköisempi ja kiinnostavampi. Jätin kesäkuun ja syyskuun kierrokset nyt pois. --[Jouni|JouniValkonen], 22.5.2010

----

[1] MMS-1 tasoituksella tarkoitetaan sitä että jos pelaajalle ei löydy oman tason läheltä paria, niin tasoero kompensoidaan tasoituskivin. Eli turnausformaatti on aloittelijaystävällinen.