!Gorrit: 
Lähtetään EGF C-luokkana, jos turnaus tarpeeksi vakavana oloinen

*Asiasta pitää olla päätös ennen kuin pelejä aletaan pelata. --[Matti]

*Ehdotan, että lähetetään c-luokkaan. Jos turnaus sitten ei EGF:n mielestä kelpaa, se on sitten erillinen kysymys. -- Lauri

* Kuulostaa hyvältä. Näin voisi tehdä. -- Gardan

Oikeastaan tässä on kai kyse että lähteekö danit pelaamaan tuonne keskenään kun pelit ovat käytännössä tasa-alkuja kuitenkin ja juurikaan kyupelaajia ei ole tulossa vastaan. Mitä sanovat turnauksen kohdeyleisön (pks pelaajat) danit? -- Gardan

Pelaan luultavasti useimpina ti-iltoina. Ennustus on, että erityisen rankan (työ-)päivän iltana saatan jättää väliin. -- Lauri

Gorrien lähettäminen estää oman pelaamiseni. Todennäköisesti meikäläisen pitäisi voittaa kymmenen peliä kymmenestä, että gor ei laskisi. Muutenkin, koska gorrit lähtevät EGF:ään? Mikä on turnauksen päiväys? -- Vesa

Nyt asiaa viikonlopun yli miettineenä, en ole ollenkaan varma onko lähettämisestä koituva vaiva sen arvoista. Päätän asian tiistaina klo 15 mennessä ja kerron tuloksen täällä. Siihen saakka kommentit tervetulleita. -- Gardan

Mahdollisia ajatuksia ja vaikuttavia tekijöitä GoR-päätökseen. Saa lisäillä
* Pro: Voi kieltää omien tuloksiensa lähettämisen. 
* Turnauksen päiväys on viimeisen lähetettävän kierroksen päiväys
* Turnaus jaetaan kolmeen esim 26.9, 31,10 ja 5.12
* Con: Extra vaivaa, onko hyötyjä?
* Con: Vahvan gorrin omaaville vain menetettävää ja heitä karkoittava
* Con: Epäturnausmainen pelisarja
* Pro: Alemmille kyupelaajille turnauksia systeemiin

Olen kerhossa pelaillut ja korotellut ihmisiä tasoille 3 - 23 kyu, enkä tällä tasolla ole paljoa vaivannut päätäni gorreilla. Kerhoturnaus muuttaa tilanteen. Normaaliturnaustahdilla gorrin ja luokituksen epäsuhdan ehtii yllämainituilla tasoilla korjata. Kerhoturnauksessa voi tulla kiire. 

Se, että turnauksessa lähetettäisiin osa tuloksista ja osa ei, ei käy päinsä. Mahdollista on, että esimerkiksi kerran kuussa on gor-päivä ja halukkaat pelaavat kaksi turnauspeliä, ja tämän päivän tulokset lähetetään turnauksena EGF:lle. Muulloin tuloksia ei lähetetä. --[Matti]


GoR-päivät eivät sovi siihen ajatukseen mikä on turnauksen pohjalla ja muut vaihtoehdot ovat kestämättömiä niin unohdetaan gor ja keskitytään pelaamiseen. -- Gardan

!Paritus:

* Tehdään 18:15 ilmoittautuneiden kesken. 19:30 saakka voidaan jälki-ilmoittautuneet parittaa sopivien parien löytyessä.
* Danit: hyvin lähellä mcmahon/swiss systeemiä
* Kyut: 4-5 pisteen sisään
* Kaikki 4-5 pelatun kierroksen jälkeen samat vastustajat mahdollisia (liian suurien luokituserojen välttämisen takia) 

Millaista luokituseroa pidetään liian suurena? --[Matti]

Lähtökohtaisesti n. 5 on sellainen maksimi, mutta doubledigit kyu kohdalla riippuu aika paljon osanottajista (syksyn aikana voi tulla suuriakin korotuksia). 5kyu-5dan välillä tuo 5 on lähtökohta, josta voi joutua tinkimään vain jos osanotto on erittäin heikkoa. 5 tarkoittaa myös vain kahden kiven tasoitusta, joka on suhteellisen lähellä tasa-alkupeliä luonteeltaan. -- Gardan

!Tuloksista

Onko tuolla nyt niin suurta väliä että millä kierroksella mikäkin peli on pelattu? Pilkuilla eroteltuna se on ainakin lukukelvoton ja taulukkoon vedettynä taas tulee leveä (huom 14 kierrosta). Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pelkkä tulosrivi riittää. -- Gardan 14.9.2006

Minua kiinnostaa, millä kierroksella peli on pelattu. Minä ainakin pystyn lukemaan hyvin pilkulla erotettua tulosriviä, mutta jos se on muille vaikeaa, voi tilalla olla välilyöntikin. Tällöin merkitsisin poissaolon vaikka "x":llä tai jollakin muulla merkillä. Se ei vie liikaa tilaa, koska se on lyhyempi kuin minkä tahansa tuloksen merkintä. Arvelen, että maksimi tulosrivin pituus osuu kohdallesi, kun järjestäjänä olet paikalla joka kerta.

-- [Matti] 14.9.2006