Minun 5 senttiä: Vastustan ehdottomasti Herralaa virallisen tai epävirallisen kesäleirin korvikkeena, koska sinne ei mahdu kaikki halukkaat pelaajat.
-- Kari
*[Herrala2007] ei ole varsinaisesti minkään leirin korvike, vaan siellä on turnaus tai kaksi. Tarkoitus on kuitenkin pitää yhteydet Herralaan vierillä. -- [Matti]

Eikö tuo riipu järjestäjästä kenelle se on tarkoitettu. Kuluneen vuoden Herralan leiri oli HGK:n tapahtuma. Jos koko suomen leiriä ei kukaan halua järjestää, sellaista ei tapahdu. Saavutettua etua (eli yleistä virallista kesäleiriä) ei ole!
-- Gardan

Samalla vaivalla sitä järjestää kaikille avoimen kesäleirin. Ainakin aikaisemmin niille on ollut kysyntää. Jos taas kysyntää ei ole, niin miksei Herralaan voisi olla vapaa pääsy? Ei ole myöskään järkeä perustaa jokaiselle kuppikunnalle omaa kesäleiriä kilpailemaan keskenään.
-- Kari

Kesäleirit tuskin kilpailevat juuri keskenään, ainakaan, jos niihin ei ole vapaa pääsy.

Kaikkein hienointa olisikin jo JOKU jaksaisi järjestää kaikille avoimen leirin. Tällaisen järjestäminen on käytännössä osoittautunut hankalaksi/työlääksi (herralaan verrattuna) siitä päätellen, että JOKU ei ole järjestänyt sellaista. Kari, siinä mukavan pieni huomma sinulle, joka tekisi go-yhteisön iloiseksi?

-- Lauri

Paljonkohan väkeä pitäisi mahtua? Kiinnostuneiden nimet [listaan|Kesäleirikysely2007]. --Suvi


Jos on suljettu leiri X ja avoin leiri Y niin ne kilpailevat populaatiosta, jolla olisi mahdollisuus mennä molempiin, mutta resuresseja vain toiseen. Leirin Y järjestäjiä etsittäessä X:n järjestäjät eivät ole helposti käytettävissä. Jos ei ole merkittävästi vaikeampaa järjestää avointa Y-leiriä, olisi varmaan tässä tapauksessa järkevää unohtaa suljettu X ja pistää Y pystyyn. Ystävällinen tapa olisi kysyä halukkaita jakamaan lisääntynyttä vaivaa, eikä sanoa että "järkätkää Y keskenänne jos haluatte". (Se on sitten eri asia jos joku voi perustella mitä hyötyjä saavutetaan pitämällä leirille osallistujat jotenkin rajattuna populaationa). Avoin leiri ei mitenkään estä järjestämästä jotenkin rajattua turnausta leirin yhteydessä.


-- Antti V

Antti, oletat nyt, että ne kaksi leiriä pitää järjestää samaan aikaan. Viime vuonna HGK:lla oli leiri koska HGK halusi sellaisen järjestää. Ei ollut muilta pois se. Avoimen leirin (osanottajia epämääräinen määrä) järjestäminen on kertaluokkaa työläämpää. Sama kuin turnauksissa yli 30 hengen menevät tapahtumat alkavat tuoda ylimääräistä huomioitavaa. Pienellä tutulla porukalla paikalla on järjestelyihin tottuneita suhteessa enemmän. Herrala on myöskin kertaluokkaa helpompi järjestää koska sinne on paljon hyviä suhteita, paikka tunnetaan ja taloudellinen riski on hyvin marginaalinen. Muualla kaikki kolme kohtaa lähtevät helposti nollatilasta. 

-- Gardan

Tämä on mielenkiitoinen keskustelu: Ihmiset jotka eivät järjestä tapahtumia vaativat järjestäviä näkemään lisää vaivaa ja/tai löytämään lisää järjestäjiä "tyhjästä". WTF?

Eli: saa vapaaehtoistua!

-- Lauri

Yritin viime vuonna (vai toissavuonna? muisti pätkii:) kysellä mahdollisia paikkoja isoa leiriä varten. Ongelmia oli monia. Paikan tulisi olla julkisten kulkuyhteyksien päässä, paikassa täytyy olla tarpeeksi majoitustilaa (Päivölän leirille taisi osallistua 60 henkeä yhtenä vuonna), peseytymistilat sekä järjestetty ruokailu, ja hinnan pitäisi olla edullinen (ainakin halvempi kuin Päivölän 60e, joka osoittautui liian kalliiksi, viimeisellä kerralla väkeä oli kovin vähän). Tilassa pitää olla riittävästi pöytiä ja tuoleja pelaamista varten. Järvi ja vaikkapa lentopallokenttäkään eivät olisi pahitteeksi. Käytännössä edellä kuvaillut paikat ovat hyvin usein leirikeskuksia, jotka ovat kesäisin varattu rippikoulukäyttöön. Jos sopiva paikka olisi helpolla löytynyt, olisi leirin järjestäminen ollut jo huomattavasti helpompaa. Jos joku haluaa kääntää ympäri kiviä ja kantoja ja löytää paikan, minä lupaan olla mukana järjestelyissä. Onnea metsästykseen :-)  --Suvi