Ingin jäähyväisturnaus

Turnaus pelataan kolmen hengen joukkueilla loppiaistiistaina 6.1.1998. Joukkueita voivat lähettää Suomen Go-liitto ry:n jäseninä olevat kerhot vuoden 1997 jäsenmääränsä mukaisesti. Liiton henkilöjäsenet voivat myös osallistua turnaukseen. Jäsenmaksujen on oltava maksettuina vuoden 1997 puolella. Jos kerhon pelaajamäärä ei ole jaollinen kolmella, kerho voi täysien joukkueiden lisäksi lähettää yhden vajaan joukkueen. Vajaista joukkueista muodostetaan turnauksen alkaessa arpomalla mahdollisuuksien mukaan täysiä joukkueita.

Turnauksessa käytetään Ingin pelisääntöjä ja pelataan kolme kierrosta sveitsiläisellä systeemillä. Jos joukkueita tulee enemmän kuin kahdeksan on kierroksia neljä. Turnaus pelataan Ingin tasoituksilla ja komi on 8 pistettä. Peliaika on 2 * 45 minuuttia.

Turnaukseen kannattaa ilmoittautua etukäteen Matti Siivolalle. Jälki-ilmoittautuneet pelaajat voidaan tarpeen mukaan määrätä joukkueisiin järjestäjän parhaaksi katsomalla tavalla. Lisäksi nämä joutuvat etusijalle mahdollisia vapaavuoroja jaettaessa. Muistakaa tuoda lainassa olevat Ingin laudat ja kivet mukaan.

a. Osallistuminen: Joukkue saa tästä potista osuuden jokaista pelaamaansa peliä kohden. Joukkue siis saa potista saman osuuden kuin kaikki muut,ellei se jätä pelejä pelaamatta. Vajaa joukkue ei saa osuutta puuttuvasta pelaajasta, mutta vajaata joukkuetta vastaan pelannut saa osuuden kaikkien pelaajiensa osalta.

b. Pelivoitot: Joukkue saa osuuden jokaista sen pelaajan voittamaa peliä kohden. Tasapeli lasketaan 1/2-voitoksi. Vastustajan puuttuminen lasketaan voitoksi.

c. Joukkuevoitot. Joukkue saa osuuden jokaista voittamaansa ottelua kohden, eli voittaa enemmän pelejä kuin vastustajajoukkue.

Suhde a:b:c on 50% : 25% :25%. Matkakulut korvataan halvimman matkustustavan mukaan. Kuluja maksetaan kuitenkin korkeintaan 25 prosenttia kokonaisuudesta. Jos summa ei riitä matkakuluihin, niin jokaisen korvausta pienennetään samassa suhteessa.

Pelipaikka on Helsingissä Kurkimäen korttelitalossa, Karpalokuja 7.

{{{
Aikataulu

10.00-10.30
    Jälki-ilmoittautuminen 
10.40
    Kilpailun avaus 
10.45
    1. kierros 
    lounas 
13.30
    2. kierros 
15.30
    3. kierros 
17.30
    4. kierros 
    Palkintojen jako 

Korjattu 1.1.1998 }}}