Espoolainen 5 kyu. Pelailen PoGossa ja joskus KGS:ssä.

Kirjoja joita olen lukenut (jos se nyt ketään kiinnostaa):

__Elementary Go Series, Volume 3 - Tesuji (James Davies)__ \\
Varmaankin paras/hyödyllisin/mielenkiintoisin lukemani go-kirja. Sisältää tekstiä ja tehtäviä jotka liittyvät useimmiten jollain tapaa 
leikkaamiseen tai kytkemiseen. Tehtäviä helpottaa se, että ne on jaoteltu tyypin mukaan ryhmiin (ristileikkaus, diagonaalisiirto, jne). 
Luin ensimmäistä kertaa n. 13 kyuna ja toisen kerran 5 kyuna, ja tuntui että olin ehtinyt jo unohtaa kaiken. Oppikirjana soveltuu 20 
kyusta ylöspäin, mutta useat tehtävät soveltuvat paremmin 15 kyun tasolle tai poikkeuksellisen kärsivällisille.

__Elementary Go Series, Volume 5 - Attack and Defense (James Davies, Akira Ishida)__ \\
Toiseksi paras lukemani kirja. Sisältää lähinnä tekstiä lähinnä erilaisista hyökkäystekniikoista. Lisäksi käydään lyhyesti ko-tappeluita
ja redusointisiirtoja. Asiaa on hirvittävän paljon ja sitä on vaikea sisäistää yhdellä lukukerralla. Esim. siirrot liittyen "nojauksiin",
pakotuksiin ja indusointeihin(?) ovat ymmärrettävissä mutta vaikeahkoja soveltaa. Joskus 15 kyuna minulla ei ollut mitään käsitystä
vahvuudesta, vaikutusvallasta tai yleensäkään hyökkäyksistä ja tämä kirja selvensi asiaa. Etenkin 30 ensimmäistä sivua voivat olla
heikommille valaisevia. Olin pitkään ollut 12 kyu ja tämän kirjan jälkeen kehityin jonkun verran.

__Get Strong at Joseki 1 - 3-4 -pisteen josekit (Richard Bozulich)__ \\
Get Strong -sarjan tapaan sisältää oikeastaan vain tehtäviä ja niiden ratkaisuja. Tehtävät on jaettu kolmeen osaan: josekivariaatioihin,
josekivalintoihin ja jatkosiirtoihin. Kirjan formaatti on minusta outo, koska josekien keksiminen on käytännössä mahdotonta ja
variaatioita on paljon. Jos josekit oikeasti kiinnostavat, on varmaan parempi turvautua Ishida Yoshion Dictionary of Basic Josekiin.

__Get Strong at the Opening (Richard Bozulich)__ \\
Yksi parhaista lukemistani kirjoista, jonka tehtävät ovat tyypiltään tosin aika rajoittuneita. Teoriaa ei pahemmin ole, mutta kirjasta saa 
hyvän rutiinin isoimpien pisteiden arviointia varten. Kirjaa voi tehdä jonkun verran matkimalla aiemmista vastauksista, joten vaikeustasoa 
on vaikea arvioida. 15 kyulle kirjan pitäisi olla ok.

__Elementary Go Series, Volume 4 - Life & Death (James Davies)__ \\
Formaatiltaan samanlainen kuin Tesuji, mutta tällä kertaa tehtävien jaottelusta ei ole erityisemmin hyötyä. Samantyyppisissä tehtävissä
kun vastaukset voivat poiketa paljonkin. Muodot esiintyvät kohtuullisen usein oikeissa peleissä ja tehtävistä saa hyvää lukurutiinia.
Jotkut tehtävät, esim. carpenter's squareen liittyen, vaikuttavat uskomattoman vaikeilta ja ne tuli itselläni skipattua. Luulen että alle 15 kyun 
tasoisille suuri osa tehtävistä on liian vaikeita.

__Opening Theory Made Easy (Otake Hideo)__ \\
Alkupelin perusteita käsittelevä tekstikirja. Luin tämän joskus 11 kyun tasolla ja silloin periaatteet olivat jo jokseenkin hallussa.
Kirja on mukavaa luettavaa, mutta asiasisällöltään turhankin kevyttä. Mielestäni soveltuu ihan hyvin 20 kyun tasolle. Itse en saanut
tästä hirveästi irti.

__Elementary Go Series, Volume 6 - The Endgame (James Davies, Tomoko Ogawa)__ \\
Kirja keskittyy loppupelitesujeihin ja siirtojen arvon laskemiseen. Puuduttavaa johdantokappaletta lukuunottamatta sisältää lähinnä tehtäviä
Tesuji-kirjan tapaan. Tesujit liittyvät usein tilanteisiin, joissa oma tesujivaistoni ei olisi toiminut vaan olisin pelannut n. kaksi pistettä heikompia 
siirtoja tai päätynyt goteen senten sijasta. Lisäksi makroloppupeliin liittyvät tehtävät menivät lähes poikkeuksetta väärin, vaikka vaihtoehtoja oli vain neljä.
Hyödyllinen kirja, joka vaikeustasonsa puolesta ei ehkä ole hyödyllisimmillään alle 10 kyun pelaajille.

__Get Strong at Invading (Richard Bozulich)__ \\
Kirja on jaettu osiin sen mukaan, sijoittuvatko invaasiot laidoille, nurkkiin vai isoihin moyoihin. Antaa hyvää rutiinia invaasiopisteiden löytämiseen
ja invaasiohin reagointiin. Kirjan johdannon mukaan suurimman osa tehtävistä pitäisi olla sopivia 20 kyulle, mutta monet tehtävistä ovat hankalia
tehdä paljon vahvemmillekin. 

__Shape up (Charles Matthews)__ \\
Gobase.org-sivustolla PDF-muodossa levitetty kirja jossa on asiaa vahvan ja kevyen muodon pelaamisesta. Luin tämän 12 kyun tienoilla, jolloin en ajatellut peliä lainkaan
muodon kannalta, joten kirja oli valaiseva. Sisältää myös hyvää asiaa erilaisista invaasioista ja hyökkäystekniikoista.


__To Do -lista:__ \\
Direction of play\\
Reducing territorial frameworks\\
Lessons in the Fundamentals\\
Chinese Opening\\
Get Strong at Attacking\\
Making Good Shape\\
1001 Life&Death Problems\\
501 Tesuji Problems\\
501 Opening Problems\\