[Joukkue-SM|Joukkue-SM 2004]

Pari ideaa tuli mieleen:

* Jos osanottajia on paljon, toisen (alemman) ryhmän voisi pelata tasoituksin?
* Pitäisikö joukkueiden sisäinen järjestäytyminen säädellä luokituksen/GoRrin/jonkin muun mukaan? Tällä vältyttäisiin (piirretyistäkin tutulta) kikkailulta?

--[Paavo|Paavo Pietarila] 2003-12-11

Vastaus Paavolle: ehdottomasti on sovittava kriteeri, jonka mukaan vahvimman pelaajan on pelattava ykköspöydässä. Jos käytetään luokituksia ja ne ovat samat, saanee joukkue/kerho päättää sisäisen järjestyksensä.

Alustavissa keskusteluissa oli puhetta myös siitä, että turnaus olisi osa GP-sarjaa esimerkiksi 25 pisteen turnauksena. Pistejaosta ei kellään vielä liene tarkkaa käsitystä. Yksimielisyyttä ei vallinnut edes sen suhteen, miten pisteet joukkueen sisällä jakautuvat. Itse kannatan kristillistä metodia. Jos turnaus voisi poikkeusluvalla olla 27 pisteen turnaus, saisi voittajajoukkue jakaa 18 (6 pistettä per jäsen) ja toiseksi tullut 6 pistettä (2 pistettä per jäsen) ja kolmanneksi tullut 3.

-- Jaakko, 11.12.2003

Minusta vaikuttaa, että GoR on tätä nykyä paras indikaattori vahvuusjärjestyksestä Suomessa ainakin suunnilleen 1800:sta ylöspäin. Siksi mielestäni GoR:n pitäisi olla ensisijainen kriteeri joukkueiden paikkoja säädeltäessä, jos se on pelaajalla yli 1800.

-- [Markku Jantunen] 11.12. 2003

Luokitus pöytäjärjestyksen määräämisessä riittää estämänn pahimmat taktikoinnit. Jos käytetään GoR:ia tulee ongelmia alempana. Kahdet eri säännöt ovat hankalat.

Velvoitetaanko joukkueet tuomaan 1 (tai 1,5) kelloa joukkuetta kohden mukaan?

-- [Matti] Siivola 11.12.2003

Omia kommenttejani ja kysymyksiä epäselvistä asioista:
1) Joukkueen sisällä luokituksen mukainen järjestys on ainoa oikea. GoR:ia ei todellakaan pidä käyttää jokaikiseen paikkaan... 
2) Suosin itse lyhyempiä aikarajoja, esim. 50 min + jokin byoyomi. Tämä turnaushan ei ole Euroopan GP-tasoa.
3) Oliko alkuperäisessä ehdotuksessa kysymys tasa-alkupeleistä?
4) Missä tämä turnaus on tarkoitus pitää? Kuka organisoi? 

-- [Vesa] 11.12.

Miten luokitus on "ainoa oikea"? Olen Matin kanssa samaa mieltä siitä, että alemmilla tasoilla GoR:sta tulee ongelma, jolloin kaksi kriteeriä tarvitaan. Koska tarkoitus on vain estää taktikoinnit, luokitus on riittävän tarkka, jolloin hivenen helpommalla päästään, jos käytetään luokituksia tässä tapauksessa kautta linjan. Ainoaksi oikeaksi en sitä silti sanoisi.

Aikarajoista kysyisin paljonko 50 min + byoyomi -aikarajaan pitäisi lisätä, jotta saataisiin A-luokan turnaus? Mitä korkeampi turnauksen luokka sitä parempi, koska se vauhdittaa GoR:ien päivittymistä.

-- Markku, 11.12.

Olen Matin kanssa samalla linjalla siinä, että luokitus riittää estämään liian räikeät taktikoinnit. Markun kanssa samaa mieltä siitä, että GoR on paras indikaattori pelivahvuudesta vahvuuslukujakauman yläpäässä. Sivunmennen sanoen, olisi toivottavaa, että jokin luku GoR-vahvuuslistassa osoittaisi, kuinka monta turnausta pelaaja on viimeisen resetin jälkeen pelannut. Resetin jälkeenhän vahvuusluku alkaa korjautua turnausmenestyksen mukaan ylös tai alaspäin. Tällöin voisi resetillä ohitse kiitäviä vapaamatkustajia edes haukkua resettipelleiksi tms. ennen kuin he ehtivät turnaamalla osoittaa oikeasti olevansa uusien "vaatteidensa" arvoisia kantajia tai sitten eivät :).

Turku Hayashi on tarjoutunut organisoimaan kisat. Se, ovatko peliajat A- vai B-luokkaa ei ainakaan meille ole kuoleman kysymys, jos turnauksen järjestämme. Turnaus on tarkoitus pelata tasa-avauksin. SM-titteli ei mielestäni oikein muuhun taivu.

-- Jaakko, 11.12.2003 

A-luokkaan riittää esimerkiksi:
50 minuuttin + 35 sekunnin byoyomi\\
53 minuuttia + 30 sekunnin byoyomi\\
tai \\
50 minuuttia + 12 kiveä 5 minuutissa\\
55 minuuttia + 15 kiveä 5 minuutissa\\
60 minuuttia + 20 kiveä 5 minuutissa\\

Mielestäni peliajat voisivat olla SM-karsintojen luokkaa.

-- [Matti] 11.12.2003


[http://www.european-go.org/rating/format.html#CLASS] -- [Vesa] 11.12.

Kannattaisiko turnaus pitää avoimena ja houkutella Ruotsista joukkue mukaan?

--

Spekulatiivisia ykkösjoukkueita joistakin liiton kerhoista

||Kerho|| Pöytä 1 || Pöytä 2 || Pöytä 3
|HGK | Vesa Laatikainen 5 dan | Lauri Paatero 3 dan | Olli Lounela 3 dan 
|Boshi | Matti Siivola 5 dan | Timo Reijola 1 kyu | Sinikka Siivola 9 kyu
|Tampere | Timo Puha 3 dan |Markku Jantunen 2 dan | Kari Visala 1 dan
|Tengen | Kare Jantunen 2 dan | Einari Niskanen 1 dan | Janne Kujala 2 kyu
|Ketun Kon | Teemu Hirsimäki 2 dan | Ari Karppinen 2 dan | Tomi Sjöblom 6 kyu
|Oulu |Paavo Pietarila 1 dan | Seppo Suorsa 1 kyu | Antti Törmänen 1 kyu
|Hayashi | Jan-Krister Helenius 2 kyu | Joonas Tyystjärvi 2 kyu | Jaakko Virtanen 1 kyu

Paperilla Helsinki näyttää tietysti kovalta, mutta ei kädet alhaalla esimerkiksi Tampereen hakkaavalta joukolta. Myös Tengen saa halutessaan jalkeille kilpailukykyisen joukkueen. Boshilla ja myös Ketun Kolla on vuosi aikaa täydentää joukkueensa vaarallisiksi. Vapaita agentteja liikkuu paljon kerhoissa, jotka eivät ole liiton jäseniä, mutta haluaisivat mahdollisesti pelata JoukkueSM-tittelistä ja seuraavan kuun SM-karsinnoissa etsien parhaillaan kerhoa, jota edustaa.

Ja jos Helsinki on ylivoimastaan liian varma, ainahan huiput voi jakaa kahteen/kolmeen joukkueeseen ja todistaa ylivertaisuus ottamalla kaksoisvoitto/kolmoisvoitto. Tämä tietysti toisi ykköspöytiin myös entistä kovempia pelaajia ja mielenkiintoisemman turnauksen.

-- Jaakko, 11.12.2003

Alustavassa suunnitelmassa lukee, että pelaajien pitää olla liiton jäseniä. Kerhosta ei puhuta mitään. Eli lisätään ylläolevaan listaan spekulaationa esim.

|PoGo |Antti Holappa 1 kyu | Esa Seuranen 2 kyu | Jan Hlinovsky 2 kyu

:-)

-- Antti, 11.12.2003

Luit oikein, PoGo voi (alustavan suunnitelman mukaan) ottaa turnaukseen osaa omana joukkueenaan. Mitä alustava suunnitelma, sikäli kun se perustuu alustaviin keskusteluihin hallituksen viime kokouksessa, on unohtanut mainita on se, että vain liittoon kuuluvan kerhon joukkue voi pelata sm-tittelistä.

-- Jaakko, 11.12.2003

Tarkensin sivua. Pogo voi olla mukana joukkueena, jos esimerkiksi Helsingin Go-Kerho ry. perustaa Pogo-nimisen joukkueen.

-- [Matti] 12.12.2003

Kaikkien (HKG:n PoGo-nimisen) joukkuuen jäsenten ei ymmärtääkseni kuitenkaan tule olla HKG:n jäseniä? Jäsenyys jossain liiton kerhossa tai yksityisjäsenyyskin riittää, jos HKG sallii tällaiset jäsenet joukkueisiinsa. Tällähän oli tarkoitus varmistaa se, että jos joltain liiton jäsenkerholta ei tule koko joukkuetta, mutta pelaaja tai kaksi haluaisi osallistua turnaukseen, he voivat yrittää hankkia täydennysmiehiä muualta tai liittyä toisen kerhon joukkueeseen. Tällainen (useamman jäsenkerhon pelaajista koottu) sekajoukkue ei voi kuitenkaan pelata SM-tittelistä.

-- Jaakko, 12.12.2003 

Voisin sallia pienen kerhon, joka saa vain kaksi omaa pelaajaa liikkeelle, ottaa täydennyspelaajan muualta.
Sekayhdistelmät voisi listata jatkolistalle, niin nähdään paljonko niitä olisi tulossa. Parasta olisi, jos mestaruusryhmässä pelaisi vainjoukkeita, joilla on oikeus voittaa mestaruus. Katsotaan ensin tuleeko sekayhdistelimä ja millaisia, ennen kuin löydään asiat lukkoon.

-- [Matti] 12.12.2003

Kerhon sisäisen järjestyksen määrittämiseen on ehdotettu vain kahta vaihtoehtoa: joko luokitus tai GoR. Minusta pitäisi käyttää molempia. Luokitus olisi ensisijainen, mutta luokituksen ollessa sama pelaajat voisi järjestää GoRilla (heh). Tällöin vältyttäisiin kaikelta mahdolliselta kikkailulta. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa kerhon kahdella vahvimmalla on sama luokitus, mutta GoRissa parinsadan pisteen ero. Ei kuulosta hyvältä, että kerho suunnittelisi itse, millä pöytäjaolla tulisi eniten voittoja.

-- Antti S. , 12.12. 2003

Niinpä tosiaan, joissakin kerhoissa on samoin luokitettuja pelaajia, joiden GoReissa on hyvin suuria eroja. Ehdotan seuraavia sääntöjä joukkueiden sisäisen järjestyksen muodostamiseksi:

1. Pelaajille, joiden luokitus on 5 dan - 1 kyu, käytetään GoRia. Jos GoRia ei ole saatavissa, käytetään luokitusta vastaavaa nimellistä GoRia - 30 pistettä. 

2. Muille pelaajille käytetään luokitusta vastaavaa nimellistä GoRia - 30 pistettä.

(Huom! Mainittu 30 pistettä selittyy sillä, että nimelliset luokitusten mukaiset GoRit ovat noin 30 pistettä korkeammat kuin GoRit keskimäärin ovat.)

-- Markku, 12.12. 2003

Sanoisin että [lähes 50 pistettä|http://www.ee.oulu.fi/~paavo/go/allsuomi.shtml] mutta tämä riippunee suuresti laskutavasta. Omassani on suoran sovitusta painotettu turnausmäärällä. Tämä nyt vain sivuhuomiona. En osaa vielä ottaa kantaa tärkeämpiinkään asioihin :-)

Edellisestä siis selviää että keskimääräisen 1 danin GoR on hieman yli 2050, nimellisen ollessa 2100.

-- [Paavo|Paavo Pietarila] 12.12.2003

Minkähänlaista autokyytiä Helsingistä on lähdössä Turkuun? Mieleni tekevi tupata kyytiin. Mieluummin vasta launtaina.

-- Ari-Pekka Perkkiö 19.8.2004

Katsokaapa muuten toiseksi tulleen joukkueen parituksia. Perusteluita tämän systeemin reiluudesta olisi mielenkiintoista lukea.

-- Juha Nieminen 22.8.2004