Turkulainen 4 kyuu.

Sen verran huomauttaisin, että syystä tai toisesta japanin kielen translitteroinnista jätetään pitkät vokaalit pois. Tämä on ehdottoman väärin ja suosittaisin kaikille, että alettaisiin käyttämään sanojen korrekteja lausumismuotoja. Toisin kuin aglistisella kielialueella, suomen kielessä ei ole ongelmia omaksua translitterointia jossa sanojen ääntäminen menee yhden suhde yhteen niiden kirjoitusasun kanssa. Tässä suhteessa japani ja suomi ovat samiksia. On kammottavan kuuloista kun kuulee kuinka suomalainen nidan sanoo "zoseki" vaikka kyseinen sana (joseki) tulisi ääntää zooseki. Eli "o":n tulisi olla pitkä vokaali kyseisessä sanassa.
        Japanin kielen translitterointia vaikeuttaa, sillä japanin kielen pitkää vokaalia ei kirjoiteta samalla tavalla kuin se lausutaan. Eli pitkä oo kirjoitetaan "ou"; pitkä ee kirjoitetaan "ei" (Esim. "keima" lausutaan "keema"); mutta pitkä uu kirjoitetaan "uu". Tämän vuoksi joku on saanut päähänsä jättää anglistisesta translitteroinnista kokonaan pitkät vokaalit pois. 
        "jō", "chō", "zō" ääntyvät suunnilleen samalla tavalla ja suomen lähin vastaavuus lienee "zoo". Aikaisemmin varmaan chō on ollut oleellisestikin terävämpi ja t-maisempi kuin zō, mutta nyky-japanissa ääntämisessä ei ole paljon eroa. "yō" on tietenkin meikäläinen "joo". Näitä sekä pitkiä vokaaleja lukuunottamatta japani ääntyy ärrää myöten täsmälleen samalla tavoin kuin suomi.
        No eipä tässä kuitenkaan kummempaa. Ihmiset harvoin ovat kiinnostuneet asioiden korrektista ilmaisusta. Seuraavassa kuitenkin hiukkasen go-sanastoa. Ja yläviiva vokaalin päällä tarkoitti tietenkin pitkää vokaalia.



Katso lisää Go-sanastoa:
http://senseis.xmp.net/?JapaneseGoTerms


Hiukan infoa minusta:

Jouni Valkonen

Biokemian opiskelija

Ylioppilaskylä 16 B 7
20540 Turku

050 367 4132

sähköposti: 
jounivalkonen {miuku} gmail . com

Kotisivu:
http://valkonen.pp.fi/lintu/

Dragon Go Server:
http://www.dragongoserver.net/userinfo.php?uid=30614

===

The essence of getting strong is to know when it is correct to resign.