Tamperelainen 7 kyu.

----

Syvennyin eräänä päivänä pohtimaan go:n eri osa-alueita,
joista olen tällä hetkellä (13 kyu) tietoinen,
mutta joiden hallitseminen on erittäin puutteellista tai lähes kokonaan
olematonta. Tuntuu, että mitä enemmän opin go:sta, sen enemmän siinä on
opittavaa. Jos ja kun minusta tulee tulevaisuudessa huomattavasti vahvempi,
niin lienee mielenkiintoista pohtia silloin toistamiseen, kuinka silloinen
lista poikkeaa seuraavasta.

*Fuseki
** Siirtojen koko (isot vs. pienet/hitaat siirrot).
** Kiireellisten siirtojen havaitseminen.
** Strateginen osaaminen (eli suuren mittakaavan, koko laudan
      pelitilanteeseen vaikuttava osaaminen).

* Life&death ja tesujit (ts. taktinen osaaminen, eli paikalliset taistelut)

* Josekit
** Yleisempien josekeiden osaaminen ja niiden ymmärtäminen. Jokaisesta
      siirrosta pitäisi ymmärtää miksi se tehdään ja mitä se merkitsee
      (eikä vain opetella ne ulkoa).
** Josekin valinta (joka riippuu laudan tilanteesta, eli esim lähistöllä
      olevista kivistä ja tikapuiden suosiollisuudesta). Josekin lopputilanne
      ja vaikutusvalta pitäisi olla selvillä ennen kuin josekin aloittaa.
** Vastustajan rankaiseminen jos hän ei osaa seurata josekia oikein.

* Alue vs. vaikutusvalta
** Missä tilanteissa vaihtokauppa oman alueen ja vastustajan vaikutusvallan
      (tai toisin päin) välillä on kannattava (ts. itse saa aluetta mutta
      vastustaja saa samalla vahvan muurin esim. keskustaan päin) ja milloin
      sitä tulee välttää.
** Mikä on vahvan ryhmän tai ison muurin vaikutus peliin ja miten sellaista
      voi käyttää hyväksi.

* Invaasiot
** Mikä on oikea invaasiopiste.
** Miten invaasiota jatketaan oikein, riippuen vastustajan vastauksista.
** Kuinka vastustajan tekemään invaasioon vastataan oikein (minimoidaan
      vahingot tai parhaimmassa tapauksessa tapetaan koko ryhmä).

* Sente vs. gote
** Senten arvon arvioiminen. (Havaittua: Monesti suurten danien peleissä
      näkee kuinka pelaaja jättää vastustajan isohkonkin ryhmän (10-15 kiveä)
      tappamatta koska se tapahtuisi gotena, ja sente on arvokkaampi kuin se.)
** Senten menettäminen turhaan voi maksaa kymmeniä pisteitä.

* Ko-taistelut
** Ko:n ja ko-uhkien koon laskeminen.

* Aji
** Hyvän/pahan ajin näkeminen.
** Pahan ajin poistaminen ja hyvän ajin hyväksikäyttäminen.
** Ajikeshin välttäminen.

* Lukeminen
** Pelin eteenpäin lukemisen taitoa pitäisi koko ajan kehittää.
** Yksi erityisen paha ongelma lukutaidossa on atarisokeus, ja yleensäkin
      vapauksien väärin laskeminen. Toinen ongelma on mahdollisten
      vaihtoehtoisten siirtojen (eli "hakupuun" haarautumisen) sokeus.
** Pitkän siirtosekvenssin lukuvirhe (esim. juuri atarisokeus) vaikkapa
      semeai-tilanteessa voi olla fataalia koko pelin kannalta (kokemusta on).

* Pistetilanteen arviointi
** Hyvin vahvat pelaajat pystyvät laskemaan pelin tilanteen yhden pisteen
      tarkkuudella. Pistetilanne voi vaikuttaa merkittävästi pelityyliin
      (esim. pitääkö ruveta pelaamaan aggressiivisemmin, vai riittääkö
      puolustelevampi ja varmempi pelaaminen voittoon).

* Yose
** Loppusiirtojen koon näkeminen ja niiden järjestäminen
      suuruusjärjestykseen.
** Sente (onko siirto ''oikeasti'' sente?) ja reverse-sente.

* Pelikokemus (eli aloittelijamaisuuksista irti pääseminen)
** Tyhmät pikkuvirheet.
** Vastustajan auttaminen (esim. pakottaa vastustaja puolustamaan
      jotain mitä hän olisi joka tapauksessa halunnut puolustaa jos
      siihen vain tulisi tilaisuus, eli thank you -siirrot).