Kiitos kaikille Kanikutoseen osallistuneille!
Olisi kiva kuulla kommentteja turnauksen järjestelyistä. Mikä oli hyvää, mikä huonoa, millaisia parannuksia voisi tehdä?
--[Suvi|SuviLeppänen]

----

Minusta pikapeliturnaus oli hyvä idea, mutta 5 euron osallistumismaksu vistotti. Ensi vuonnakin (ja muissakin turnauksissa!) kannatan hauskanpitopohjalta pelattavan sikapeliturnauksen järjestämistä, mutta osallistumismaksu pois. Palkinnoiksi ei tarvitse minusta jakaa mitään ihmeellistä - kysehän on vain varsinaisen turnauksen oheistoiminnasta ja hauskanpidosta (?) 

Iltaohjelman järkkääminen turnauspaikan lähellä molempina iltoina oli mielestäni hyvä asia. Hauskaa oli kumpanakin iltana.

Pelaisin mielelläni useamman kierroksen mittaisen turnauksen (7 ehkä optimi), mutta tiedostan tähän liittyvät käytännön ongelmat ja sen, etteivät kaikki ole asiasta samaa mieltä.

--[Antti Virtanen|lokori]

Minä olen tietysti jäävi arvostelemaan turnauksen organisointipuolta. Ehdottoman hauskaa minulla oli sekä perjantai- että lauantai-iltana. Idea kierrosten lisäämisestä on periaatteessa hyvä, mutta kuten Lokori itsekin sanoo, yli kuuden kierroksen turnaus on käytännössä mahdoton järjestää kaksipäiväisessä turnauksessa, jos halutaan, että turnaus pysyy EGF:n A- tai B-luokassa. 

Tänä vuonna muuten itsenäisyyspäivä on maanantaina. Mielestäni 4.-6.12. voisi järjestää kolmipäiväisen turnauksen, jossa kierroksia olisi seitsemän tai jopa kahdeksan, jos osallistujia on tarpeeksi. Pelit voisivat jakautua vaikkapa seuraavasti: 3+3+2 tai 2+3+2.
Siinä olisi jo jonkinlainen mini-kongressi.

-- [MarkkuJantunen]

Oli hyvä, että pelipaikalle oli järjestetty ruokailu.

Aikataulu oli turhan väljä. Käytetyiilä ajoilla viimeisetkin pelit loppuvat noin kahden tunnin kuluttua kierroksen alusta. Aikataulusta olisi lauantain voinut helposti nipistää tunnin, jonka olsi voinut käyttää joko aloituksen myöhentämiseen tai komannen kierroksen aikasitamiseen, jolloin saunaan olisi päässyt aikaisemmin. Sunnuntaina viides kieeros olisi voinut alkaa klo 14.00 tai 14.30.

Aikatauluun ei kannata kirjata lounaalle aloitusaikaa, jos ruoka tilataan jostakin. Tällöin ruoan toimittaja tähtää ko aikaan ja pelaaja joutuu odotaamaan ruokaa. Rouan jakelu olisi hyvä aloittaa 1,5 tai jopa 2 tuntia enne seuraavaa kierrosta. Tällöin ruokailu ei ruuhkaudu.

[Matti]

Aikataulun väljyydestä saimme sekä negatiivista että positiivista palautetta. Omasta mielestäni aikataulu oli hieman liian väljä. Jotkut sanoivat, että väljä aikataulu mahdollisti pelien läpikäynnin kaikessa rauhassa ja antoi aikaa palautumiseen. Itse olisin mieluummin hyödyntänyt ajan miettimisaikojen pidentämiseen, aikaistettuun saunallelähtöön, ruokailun porrastamiseen tai turnauksen aikaisempaan lopettamiseen.

-- [MarkkuJantunen]

Minusta pitkä aika oli tavallan mukava. Useissa turnauksissa pelit 
jäävät melkolailla läpi käymättä. Nyt taas oli mahdollista sekä
käydä oma peli läpi, että komentoida muutama muukin peli.

Ehkä hieman lyhyempi lounastauko yhdistettynä aiemmin alkavaan
lounaaseen voisi olla parannus. 

Kaikkiaan aika mukava turnaus.

-- [LauriPaatero]

Kanikutonen oli mukavin turnaus aikoihin, ja järjestelyt mitä mainioimmat.  Kiitos järjestäjille!  Pelipaikka oli mukavan väljä, ja pelien kommentoinnille oli oma tilansa.  Aikataulun väljyydestä olen Laurin kanssa samaa mieltä.  Minustakin oli hyvä, että kierrosten välillä oli poikkeuksellisen paljon aikaa.  Pelien kommentoinnille ja seurustelulle jäi kierrosten välillä hyvin aikaa.  Kirjauslappujen järjestäminen oli myös mukava lisä, ja ruokailu pelipaikalla on hyvä.

-- [Teemu Hirsimäki]

Turnaus oli oikein onnistunut, kiitokset järjestäjille. Tila oli tosiaan hyvä turnaukselle ja iltaohjelma mukavaa. Hieman liian väljä aikataulu on mielestäni parempi kuin liian kiireinen. Pelaajana minulle on myös sitä parempi mitä aikaisemmin kierrosten paritus saadaan seinälle (tästäkään ei ole valittamista Kani6:ssa). Suurkiitos majoituksesta Teemulle!

-- [Kalle Kytölä]

Olen iloinen, että tila kelpasi. Pelkäsin, että jokin ylimääräinen meteli/metelöinti aulassa tai käytävällä voisi haitata pelaamista tai että tuolien siirtelyn ja ruoanlaiton yhteydessä syntyvä kolina häiritsisi. Varasimme tilan tietenkin käyttöömme hyvissä ajoin ja varmistimme vahtimestarilta, ettei samassa rakennuksessa ollut mitään tapahtumaa. Siiven valaistuskin saatiin ensimmäisen kierroksen jälkeen kuntoon, vaikka sen piti olla vahtimestarin ja Engelin mukaan kunnossa koko ajan. Koska saimme tilan ilmaiseksi käyttöömme, voimme jakaa hyvät palkinnot, järjestää sauna-illat perjantaina ja lauantaina sekä subventoida ruokailun hinnasta noin puolet nostamatta osallistumismaksuja ollenkaan. Siitä on kiittäminen myöskin sponsoreita.

-- [MarkkuJantunen]

Minäkään en kadu, että 20 minuutin pohdinnan jälkeen päätin perjantai-iltana ruveta etsimään kyytiä Tampereelle. Tietty tappioputkesta jäi vähän karvas maku suuhun, mutta turnausjärjestelyt olivat erinomaiset. Erityisesti mieltäni lämmitti saunomismahdollisuus sekä pe- että la-iltana. Ainoa asia mitä haluaisin kritisoida on se, että en löytänyt kierrosten välissä minkäänlaisia tuloslistoja. Voi olla että sokeilin liikaa tai sitten ne olivat sijoitettu tarpeeksi ovelasti (tai alle 150 cm korkeuteen) ja kun kysyin tuloslistoista Tapiolta niin vastaus oli jossain määrin epämääräinen, mitä ilmeisimmin parhaillaan kesken olevan parittamisen takia. 

Pitkät tauot kierroksien välissä olivat kyllä oikein hyviä rentoutumiseen ja palautumiseen, mutta varsin paljon erilaisesta illanvietosta pitävänä olisin voinut käyttää luppoajan vaikkapa nukkumiseen mikäli ensimmäinen kierros olisi alkanut hiukan myöhemmin. Olihan kyseessä tietty aivan oma valinta, mitäs nukuin vain 4 tuntia, mutta lauantai oli todella rankka sen vuoksi että viimeinen kierros loppui niin myöhään. Eli siis kolme kierrosta vei ajallisesti todella pitkään.

Kun saavuin Tampereelle perjantai-iltana, oli yöpaikan laadun ja paikan suhteen vielä hiukan epäselvyyttä, koska en ollut ilmoittanut tulostani saati kysellyt aiemmin yöpaikkoja. Visalan Kari saa valtavan kiitoksen mukavan yöpymismahdollisuuden järjestämisestä ja laadukkaan pari-gon peluusta yöaikaan vapaaehtoisesti:)

-- [Mikael|Falla]

Kiitokset myös minun puolestani näin wikitse kaikille turnauksen järjestämiseen ja erityisesti turnaukseen osallistuneille. Pyydän anteeksi jotenkuten takkuillutta paritusta, jonka vuoksi pari kierrosta myöhästyi hieman ja tuloslistojen näkymättömyyttä. Tuloksia ei tosiaan kaikilta kierroksilta edes printattu, mutta kun printattiin, taisi ripustuspaikka olla tarpeeksi hyvin piilossa kaikilta... Pitääpä muistaa ensi kerralla :-). Pitää kyllä hommata jostain dedikoitu printteri suoraan parituskoneeseen kytkettäväksi, ettei tarvitse juosta ympäri koulua.

-- [TapioVuorinen]

Turnauksen järjestelyt olivat parhaat niistä turnauksista, joissa olen käynyt. Kaikki "pikkusälä" sai aikaan sen, että turnauksesta jäi hyvä maku suuhun pelini huonosta tasosta huolimatta. Esimerkkeinä mainitakseni ruokailumahdollisuuden, ilmaisen kahvinkeittimen, lauantain ja sunnuntain saunamahdollisuuden ja kirjauslärpykkeet.

-- [Mokki]

Kyllä! Kanikutonen oli hyvin järjestetty. Peli- ja illanviettopaikat olivat erinomaisia. Ruoka maistui, ja kahvi ynnä muut virvokkeet olivat ilmaisia/edullisia niin kierrosten aikana kuin illanvietossakin. Ennakkovarauksen puutteesta huolimatta yöpaikka järjestyi helposti, mistä kiitos niin Visalan Karille kuin Teekkarisaunaa järjestäneelle väelle. Karia käy kiittäminen myös pelianalyysistä ja viihdyttävästä ja parigoseurasta. 

Ainoa harmini oli, etten ehtinyt opetussessioon perjantai-iltana. Tämä oli mainio idea ja toivottavasti käytössä muissakin turnauksissa.

Ensi vuonna uudestaan!

-- [Paavo|PaavoPietarila]

Itse pidin erityisesti tulosilmoituslipukkeista. Tuli vakavasti otettavan turnauksen fiilis kun joutu allekirjoittamaan tuloksen. Riittävästi kifuja, että pystyi kirjaamaan pelinsä oli kanssa oikein hyvä.
Edullinen ja hyvä ruoka pelipaikalla (tai välittömässä läheisyydessä) on erinomainen juttu. Saunatilat ja -ohjelmat olivat hyvät ja viihtyisät. Kannattaa panostaa tällaisiin sivujuttuihin!

Pelaajat voisivat kyllä oppia kunnioittamaan toimitsijoiden työtä ja olla tunkeutumatta kuikuilemaan parituksia sieltä toimistosta (itsekkin syyllistyn tähän aika ajoin). Kyllä se tieto sieltä tulee ennen kierroksen alkua.

-- [Jari Koivikko]

Yksi epäoleellinen juttu, joka olisi voinut haitata (mutta ei tällä kertaa haitannu):
Kun viimeistä kierrosta päätettiin siitä aiemmaksi, tieto tuli minulle vasta 
edeltävän kierroksen jälkeen "huhuna". Olisi varmaan ollut hyvä idea laitta lappu 
näkyvälle paikalle tms, kun huhun mukaan oli kerrottu jo saunalla. Itse en ollut
enää silloin paikalla.

Tämä on se vanha ongelma, johon jokainen joskus syyllistyy: Isolle porukalle
tiedottamista on vaikea muistaa hoitaa niin, että jokainen todella saa tiedon.

-- [LauriPaatero]

I don't understand a word of this, but I understand this is a page for comments on the kani6 tournament...
So, like, very nice tournament. Well arranged and all. If I have any complaints it is that there was maybe a little too much idle time between the rounds.
I would also like to take a little space to thank the people who stored me over night, drove me from/to Turku, and translated what was said. Please let me know if you (or anybody) want to go to a Sweish tournament and need a ride/place to sleep.

/Mats Hjalmarsson (mohsart@passagen.se)