Aikataulu: Opetus aloitetaan konetalon saunassa noin 18.30, opettajan saavuttua. Myöhästymällä alusta menettää paikkansa varasijalaisille.

Tämä opetussessio suoritetaan kahdessa tai useammassa pienehkössä ryhmässä, pääosin ryhmätyönä. Yksi ryhmistä on suunnattu matalille daneille ja korkeille kyuille, loput pelaajille noin 4 kyu tai heikompi. Ryhmiä mahtuu tilaan noin 3-4. Opetuksen kesto on tunnista kahteen, hieman ryhmien määrästä, pelaajien tasosta ja saunatauoista riippuen.

Jos opetukseen on suunnaton tunku, tila ei tule riittämään. Ryhmiin ei kuitenkaan mahdu kuutta enempää. Tässä tapauksessa tapauksessa ryhmät jäsennetään uudelleen, ja aihe saattaa muuttua uuden ryhmän tasoiseksi -- aihe on siis oppilaiden tasosta riippuvainen eikä suinkaan satunnainen. Aiheet eivät kuitenkaan ole vielä täysin lukkoon lyötyjä -- ne muuttuvat varmoiksi kun materiaali työstetään tai noin 17.1. -- joten toivomuksiakin saa esittää, sivun alareunassa on tilaa tätä varten.

Varasijalaiset pääsevät kuuntelemaan jonkin ryhmän työskentelyä mutta eivät välttämättä saa järkevää paikkaa eivätkä ainakaan pääse osallistumaan työskentelyyn.

Opetuksesta kerätään kolehti opettajan matkakulujen kattamiseksi.

__Ryhmä 1: pelaajat dan-tasolta n. 3-kyu saakka.__ ''Muoto ja vahvuus hyökkäyksen ja puolustuksen työkaluna.'' 

|| Nro || Nimi || luokitus ||
| 1 | Markku Jantunen | 2 dan |
| 2 | Antti Holappa   | 1 kyu |
| 3 | | |
| 4 | | |
| 5 | | |
| 6 | | |

||Varasija||Nimi||luokitus||
| 7 | | |

Kyu-ryhmiä on korkeintaan kolme, kuhunkin mahtuu niin ikään 6 henkeä, ryhmät täytetään ensimmäisestä alkaen. Aiheet voivat hieman vaihdella pelaajien tason mukaan.

__Ryhmä 2: n. 3-6 kyu.__ ''Suunnitelmallisuus  -- mitä ihmettä sillä tarkoitetaan?''\\
__Ryhmä 3: n. 5-9 kyu.__ ''Vahvuus ja honte, kuka nyt noin hölmöjä pelaisi.''\\
__Ryhmä 4: n. 9 kyu tai heikompi.__ ''Potpourri: sekalaisia asioita matkalla ylöspäin.''

|| Ryhmä||Nro||Nimi||Luokitus||
| 2| 1 |Suvi Leppänen |4 kyu |
| | 2 | | |
| | 3 | | |
| | 4 | | |
| | 5 | | |
| | 6 | | |
| 3| 1 | | |
| | 2 | | |
| | 3 | | |
| | 4 | | |
| | 5 | | |
| | 6 | | |
| 4| 1 | | |
| | 2 | | |
| | 3 | | |
| | 4 | | |
| | 5 | | |
| | 6 | | |

__Varasijat ryhmiin 2-4:__

||Varasija||Nimi||luokitus||
| 7 | | |
| 8 | | |
| 9 | | |
| 10 | | |
| 11 | | |
| 12 | | |

----

Kommentteja, mielipiteitä, toivomuksia? Alle kiitos.

----

Millaista työskentelytapaa ajattelit ryhmäläisille?

-- Markku

Minulle ainakin fuseki on edelleen täyttä hepreaa. Varmaan (toivottavasti) joku 2kyy pelaaja jo tajuaa siitä jotain, mutta olenko poikkeava 7kuy vai kannattaisiko aiheesta järjestää jotain sessiota?

Tarkoitan siis nimenomaan sitä miten fusekissa pelatut kivet tukevat toisiaan ja vaikuttavat pelin kehittymiseen. Samoin joidenkin asetelmien hyvyys/huonous ei aina aukea ihan selvästi. Kyllä se on jo selvinnyt, että kannattaa ottaa pari nurkkaa ja röpötellä jotain josekia ja laajennuksia laidoilla :)

Ehkä asiaa ei oikeasti kannatakaan pohtia vaan sen tajuaa sitten joskus "itsestään".

--[Antti V|lokori]

Työtapa on seminaarimuotoinen, eli annetaan aihe ja materiaali, joita ryhmä pureskelee, ja sitten lopuksi puretaan tuotos.

Fusekiakin voi toki oppia, ja siinä onkin hyvä aihe ehkä 5 kyun tasolle. Ehkäpä tuo saadaan kuin saadaankin jonkin ryhmän aiheeksi. On vain melkoisen vaikeata päättää täsmällisiä aiheita kun ei tiedä mitään osallistujien tasosta -- taso määrää sen mitä heikkouksia ihmisillä on, ja nämä heikkoudet puolestaan opetuksen aiheen.

Eli kannattaa pistää nimi listaan jos on kiinnostunut, varmistan aiheet kun kiinnostuneita on tarpeeksi jotta voi arvella mitä heitille kannattaa/pitää opettaa; Voihan vielä myöhemminkin perua, ilmoittautuminenhan ei ole sitova -- mutta kannattaa myös pitää mielessä että nopeat syövät hitaat, ja että ajoissa paikallaolo on ainoa tae siitä ettei paikka mene varasijalaiselle.

-- DonOlli