!Korealaiset Go-opettajat Tampereella 2007



Suomeen tulee kaksi korealaista go-opettajaa Myongjin yliopistosta. Opettajat ovat Minho Lee ja Kyungji Cho, kumpikin 7 dan. Molemmat ovat entisiä inseitä. Opettajat viettävät Tampereella puoli viikkoa. Opettajat saapuvat viikolla 6, keskiviikkona 7.2. 

Allaolevaan taulukkoon voi vapaisiin kohtiin varata itselleen opetusta. 

Yksityistunnit pidetään Etelä-Hervannassa osoitteessa Näyttelijänkatu 19, rappu K, asunto 50. Keskiviikko-iltana pelataan Tampereen teknillisellä yliopistolla Hervannassa, torstai-iltana Tampereen yhteiskoululla ja lauantaina iltapäivästä ravintola Konttorissa Tampereen keskustassa.


Näyttelijänkadulle pääset parhaiten keskustasta bussilla numero 30. Bussi ajaa Hervannan keskustan läpi, kiertelee vähän Etelä-Hervantaa, ajaa K-Marketin ohi (oikealla puolella tietä), ylittää Hervanna valtaväylän, kääntyy oikealle näyttelijänkadulle. Jää pois toisella pysäkillä, kävele vähäsen takaisinpäin, vaihda kadun puolta, edessäsi pitäisi olla mustavalkoinen taulu jossa lukee ERKKILÄ ja kuva alueen rakennusjärjestyksestä. K on parkkipaikan perällä, asunto löytyy 2:sta kerroksesta. Jos vahingossa istut bussin päätepysäkille asti niin etäisyys sieltäkin on vain 5-15min kävelyvauhdista riippuen.



Opettajat ovat siis paikalla seuraavasti:

Keskiviikkona 7.2. TTgoK:n peli-illassa TTY:llä noin 18.15 alkaen ja peli-illan jälkeisessä sauna-illassa Konetalon saunalla. 
Simultaanipelejä, luento ja saunontaa. Kaaviot alhaalla. Osoite Korkeakoulunkatu 10. Tule vähän etuajassa niin pääset ovesta helpoiten sisään, 18.00 ovet lukkiutuvat ja sisään pääsee soittamalla koordinaattorille. Sauna sijaitsee samalla alueella.

Torstaina 8.2. opettajat Kanpain peli-illassa TYK:llä. Noin 18.30 alkaen.
Simultaanipelejä. Kaaviot alhaalla. Hallituksenkatu 30

Lauantaina 10.2. opettajat konttorissa 15 alkaen. Tilaa olisi järjestää pieni luento ja tai simultaanipelejä, tai 6 yksityistuntia, päätökset ja mahdolliset kaaviot piakkoin. Verkatehtaankatu 5.


__Hinnasto__\\
Yksityisopetus 12.5 euroa tunti \\
Yksi simultaanipeli 2 euroa. \\
Saunailta + simultaani + luento 5 euroa \\

__Koordinaatio ja (opettajien) majoitus__ \\
[Kimmo Penttilä|nitrogen], nolla neljä viis, yks yks nolla kolme kuus viis viis



Opettajien saapumisen pääsivu  [KorealaisetGoOpettajatTalvella2007]


__------------------------------------------------------------------------------------------------__ \\



Opettajat saapuvat aamujunalla keskiviikkona ja ovat viimeistään 12.00 valmiina aloittamaan opetuksen.


__Ajanvaraus, Minho Lee (m)__ \\

||Aika|| 7.2. Keskiviikko || 8.2. Torstai || 9.2 Perjantai || 10.2 Lauantai
|10-11 |X               |               |               |Pienryhmä X
|11-12 |X               |               |               |Pienryhmä X
|12-13 |                |               |               |Pienryhmä X
|13-14 |                |               |               |Pienryhmä X
|14-15 |OpettajienTauko |OpettajienTauko|OpettajienTauko|OpettajienTauko
|15-16 |                |               |               | Konttori 
|16-17 |TeemuR          |KariV          | KariV         | Konttori
|17-18 |TeemuR          |KariV          | KariV         | Konttori 
|18-19 |Simultaani (ZIP)|Simultaani (TYK) | Ilkka N     |
|19-20 |Simultaani (ZIP)|Simultaani (TYK) | Ilkka N     |Opettajat poistuvat 20.00 junalla
|20-21 |Sauna           |               |               |X


__Ajanvaraus, Kyungji Cho (n)__ \\

||Aika|| 7.2. Keskiviikko || 8.2. Torstai || 9.2 Perjantai || 10.2 Lauantai
|10-11 |X                    |             |                |Pienryhmä Y
|11-12 |X                    |             |                |Pienryhmä Y
|12-13 |                     |             |                |Pienryhmä Y
|13-14 |                     |             |                |Pienryhmä Y
|14-15 |OpettajienTauko      |OpettajienTauko|OpettajienTauko|OpettajienTauko
|15-16 |                     |             |                | Konttori
|16-17 | Suvi                |             |       LauriL   | Konttori 
|17-18 | Suvi                |             |       LauriL   | Konttori
|18-19 |Simultaani (ZIP)     |Simultaani (TYK) | MarkkuJ           |
|19-20 |Simultaani (ZIP)     |Simultaani (TYK) | MarkkuJ           |Opettajat poistuvat 20.00 junalla
|20-21 |Sauna                |             |                |X


__Pienryhmä-opetusta lauantaina 10.2.__ \\

Kaksi erillistä ryhmää, danit - 2-4kyu pienryhmä johon alkuun pieni luento jolle aikaa tunti tai pari aiheista ja osanottajien mielenkiinnosta riippuen ja sitten päälle simultaaniopetusta jolle on myös aikaa pari tuntia. Tuntimäärät lähinnä että 10:stä asti olisi aikaa ja taukoon eli 14 asti voi pitää, tästä voi ryhmä sopia erikseen. Ryhmän tason takia koko voisi varmaan olla korkeintaan 5? Luokituksellisesti vanhemmat kommentoikoon.

Toinen ryhmä toisen opettajan johtamana sitten kaikille halukkaille esmes siitä 5 kyusta alkaen samalla systeemillä eli lyhyt tai pitkä luento yhteisesti kiinnostavasta aiheesta ja siihen päälle simultaania. Ryhmä varmaan max 6-7,niin paljon kuin opettajan pää kestää.

HUOM! Molempiin ryhmiin saa tulla luokituksesta riippumatta mutta opetuksen pääpaino ja taso on pääkohderyhmän mukaan. 1.ryhmään ei alle 5kyu:ita ainakaan simultaaneihin osallistumaan mieluusti siksi ettei ryhmä paisu liikaa. Jos tilaa on vielä edellisenä päivänä (ryhmä alle 3 henkeä) niin sitten mieluusti mukaan :)

HINTA luultavimmin 5-8e pintaan, sisältää luennon plus simultaanin. Ryhmä 2 ehtii varmaan pelata kaksikin jos haluaa ja opettajalle sopii.
Hinta varmistunee piakkoin, jos laitat listaan nimesi toivoen 5e:a voin maksaa itse välin jos taloutesi kaatuu jos maksaakin 8e. :)

Opettajat heittävät noppaa tai pelaavat pienen turnauksen kumpi vetää kumpaa ryhmää elleivät pääse yhteisymmärrykseen.


__KESKIVIIKON 7.2. Sauna-illan simultaanit__ \\ 

Tapahtuman rekvisiitan määrän arviointia helpottamaan, pelata saa laittamattakin nimeä, kuuluuhan saunan maksuun luento ja simultaani.

|| Osanottaja nro || Nimi+luokitus 
| 1.              |                


__TORSTAIN 8.2. Yhteiskoulun simultaanit__ \\

|| Osanottaja nro || Nimi+luokitus
| 1.              |



__LAUANTAIN 10.2. PIENRYHMÄ 1 (danit- 2-4 kyu) Näyttelijänkadulla__ \\

aloitusajankohta 10.00 ellei viimeiseen laatikkoon tule ehdotusta joka käy kaikille!

|| Osanottaja nro || Nimi+luokitus || Luentoaihetoive || Aloitusajankohta-toive
|1.       | Markku Jantunen 2dan | kivitehokkuus                  | 
|2.       | Kari Visala 3dan | Uudet josekit tai pro voisi käydä oman turnauspelinsä läpi ja selostaa mitä pohti sitä pelatessaan         | 
|3.       | Ilkka Niemi 3kyu | kivitehokkuus kuulostaa ihan kivalta | 

__LAUANTAIN 10.2. PIENRYHMÄ 2 (5 kyu->) Näyttelijänkadulla__ \\

aloitusajankohta 10.00 ellei viimeiseen laatikkoon tule ehdotusta joka käy kaikille!

|| Osanottaja nro || Nimi+luokitus || Luentoaihetoive || Aloitusajankohta-toive
|1.      |Kimmo Penttilä 10kyu | Alkupelin hankaluudet|
|2.       |               |                      |

Onko pienryhmäopetus Hervannassa Näyttelijänkadulla kuten yksityistunnitkin? -- Kari

Näyttelijänkadulla mahtunee pitämään toisen ryhmän mutta molempien ollessa yhtäaikaa toteutuessaan niin toinen olisi parempi järjestää joko koululla tai sitten jonkun vapaaehtoisen kotona. Jos koululla niin luultavasti siellä pidettäisiin 2. ryhmä koska mulla on sinne kulkukortti. Tarkistan myös onko mahdollista järjestää Näyttelijänkadun  kerhohuoneella toisen ryhmän opetus, olisi  hyvät tilat.        -- Kimmo 29.1. 

Varasin kerhohuoneen joten molemmat ryhmät pystyttäneen toteutuessaan järjestää Näyttelijänkadulla -- Kimmo 29.1.