!!Korean Ambassador's Cup

!12.12.-13.12.2009 Helsinki

Korean Ambassador's Cup järjestetään Suomessa neljännen kerran 12.12.-13.12. Turnauksen pääpalkintona on edustuspaikka seuraavaan Korean Prime Minister Cupiin Etelä-Koreaan sisältäen matkat, majoitukset, turnauksen ja oheisohjelman. Suomen Go-liitto ry järjestää turnauksen yhteistyössä Helsingin yliopistollisen go-seuran, Korean tasavallan suurlähetystön ja Korean Amateur Baduk Associationin kanssa.

Kaikille go-liiton jäsenille avoimessa turnauksessa pelataan lauantaina neljä kierrosta ja sunnuntaina kolme kierrosta McMahon-järjestelmällä (vertailulukuina SOS ja SOSOS). Neljän kierroksen jälkeen kahdeksan parasta suomalaista pelaavat sunnuntaina cupin, jonka voittaja on Korean Ambassador's Cupin voittaja. Muut pelaajat ja cupista pudonneet jatkavat MacMahon-turnauksessa. Osallistua saavat Suomen Go-liitto ry:n jäsenet ja Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset. Liittoon voi liittyä joko henkilöjäseneksi tai liittymällä liiton jäsenkerhoon.

__Turnaus on avoin kaiken tasoisille pelaajille.__ Turnauksessa muodostetaan McMahon-ryhmät pelitason mukaan kuten muissakin tavallisissa turnauksissa. Kyu-pelaajille osallistumismaksu on myös merkittävästi halvempi.

Lauantaina järjestetään osallistujille saunailta turnauspaikan alakerran saunatiloissa.

Peliajat 30 min perusaika + byoyomi 3x20s (sama kuin Korean Prime Minister Cupissa).

Komi 6,5 pistettä, Japanilaiset 1989 säännöt, EGF:n turnaussäännöt, GOR C-luokan turnaus. 

[Ilmoittautuminen|KoreanAmbassadorsCupIlmoittautuminen]

!Pelipaikka

Uusi ylioppilastalo, Mannerheim-sali, Mannerheimintie 5 A (5. krs), Helsinki

!Majoitus

Omena-ketjun [Eerikinkadun hotelli|http://www.omenahotels.com/hotelli-helsinki-eerikinkatu] ja [Lönnrotinkadun hotelli|http://www.omenahotels.com/hotelli-helsinki-lonnrotinkatu] ovat turnausmatkalta kävelymatkan päässä. Koska turnauspaikka on Helsingin ydinkeskustassa, luonnollisesti turnauspaikan läheisyydessä on myös lukuisia muita hotelleja.

!Osallistumismaksut

* Dan-pelaajat 20 euroa
* Kyu-pelaajat 10 euroa

!Palkinnot

Turnauksen voittajalle edustuspaikka seuraavaan Korean Prime Minister Cupiin Etelä-Koreaan. Turnauksen finaalin häviäjä saa rahapalkintona 200 euroa. McMahon-turnauksen voittaja saa palkintona 100 euroa.

!Aikataulu

Turnauksen aikataulu on tarkoituksellisesti suunniteltu siten, että turnaus alkaa lauantaina varsin myöhään ja vastaavasti sunnuntaina aikaisin. Tarkoituksena on antaa mahdollisimman monelle suomalaisille gon pelaajille realistinen mahdollisuus osallistua turnaukseen. Aikataulu on myös pyritty sovittamaan Helsingin rautatieaseman saapuviin junayhteyksiin 10:30-11:00 lauantaiaamulla ja lähteviin junayhteyksiin 16:00-16:15 sunnuntai-iltapäivällä.

|| || Lauantai
| 10:30 | Ilmoittautuminen alkaa
| 11:15 | Ilmoittautuminen päättyy
| 11:30 | Turnaus avataan
| 11:50 | Ensimmäinen kierros
| 13:30 | Toinen kierros
| 15:00 | Lounas
| 16:00 | Kolmas kierros
| 17:40 | Neljäs kierros
| Illalla | Suomen go-liiton syyskokous ja sauna
|| || Sunnuntai
| 10:00 | Viides kierros
| 11:40 | Kuudes kierros
| 13:00 | Lounas
| 14:00 | Seitsemäs kierros
| 15:30 | Palkintojen jako