Huom. Tätä keskustelunavausta ei ole tarkoitettu henkilökohtaisena hyökkäyksenä Villeä, Villen korottajia tai ketään muutakaan kohtaan. Suomessa on pitkään vakiintuneet korotuskäytännöt jotka suurimmilta osin perustuvat 2000-luvun päätöksiin. Nähdäkseni alla oleva korotus ei riittävästi noudata nykyisiä "vanhoja" käytäntöjä, mutta minusta voisi olla syytä arvioida uudelleen miten tarpeenmukaisia ko. käytännöt ovat nykyään. Suomen pelaajakanta näyttää nyt 2020-luvulla huomattavan erilaiselta kuin 2000-luvulla, ja esim. gon opiskelu saattaa myös olla nykyään tehokkaampaa yleisesti saatavilla olevien go-tekoälyjen ansiosta.

Itse asiaan:

Tämän vuoden [Kani 6|Kani6 2023]-turnauksen jälkeen Ville Väätäjä sai resettikorotuksen 2-danista 4-daniin. Muistaakseni pitkään vakiintunut käytäntö Suomen luokitusjärjestelmässä on, että resettikorotuksia dan-tasolla tulisi välttää niin paljon kuin mahdollista. Viimeisten noin 20 vuoden aikana on tapahtunut kourallinen resettikorotuksia 2-daniin ja ihan muutama resettikorotus 3-daniin; Villen resettikorotus 4-daniin on käsittääkseni ensimmäinen laatuaan.

(Lisähuomiona, Villen resettikorotus tehtiin European Go Databaseen "etukäteen" jo Kani6-turnauksen tuloksia varten, oletettuna perusteluna että näin säästetään Villen vastustajien gorreja. En muista onko tähän ollut käytäntöä, mutta esimerkiksi minulle annettiin vuonna 2004 2d-resettigorotus parikin turnausta etukäteen.)

Villen korotuksen [perusteluissa|Korotukset] lukee: "Kani6 2023 4/5 + 5d- ja 4d-kaadot". [Luokitusmääräyksessä|Luokitusmääräys] lukee: "Dan-luokitukset perustuvat erityisesti turnauspeleihin". Käytäntö on muistaakseni ollut että mitä korkeampi korotettava luokitus on, sitä enemmän painoa pitäisi olla turnauspeleillä. EGD:n mukaan Ville on pelannut viime aikoina (2022–2023) vain kaksi turnausta; aikaisemmat turnaukset ovat 2018 ja sitä aiemmin, ja voidaan luultavasti jättää tässä tapauksessa huomiotta. Viimeisessä kahdessa turnauksessa turnausrivi on: 4d+ 3d- 2d+ 1d+ 5d+ 4d+ 3d+ 1d+ 2d- 1k-. Olettaen vastustajille nominaaligorrit, niiden keskiarvo on 2250 ja Villen havaittu voittotodennäköisyys 70%; tämä ennustaa Villelle GoR-lukua 2370, joka vastaa ns. heikkoa 4-dania. (Varsinaisilla gorreilla laskettuna vastustajien keskiarvo-GoR on 2203 ja Villen ennustettu GoR 2328, eli ns. vahva 3-dan.)

Itse katsoisin että vanhojen korotuskäytäntöjen mukaan Villen tulosrivi on riittämätön 4d-korotukseen (esimerkiksi Mikko Siukola ei saanut 5d-korotusta vaikka hänellä oli 2484 GoR-pistettä vuonna 2017), puhumattakaan siitä että "tarvittaisiin" suomalaisittain hyvin poikkeuksellista resettikorotusta. Uskon että Villen pelitaso voi hyvinkin olla suomalaisen 4-danin tasolla, mutta siitä ei ole riittävästi turnausnäyttöä.

Toivoisin että tämä keskustelunavaus saisi toisaalta Suomen go-liiton arvioimaan Villen korotusta uudelleen ennen sen vahvistamista, ja toisaalta että tälle sivulle saataisiin kerättyä lisää näkökulmia sen suhteen, ovatko mm. yllä mainitut "vanhat korotuskäytännöt" edelleen tarpeenmukaisia.

–[Antti|AnttiTörmänen]