!!!Luokittamisen organisoinnista

Tämä on oma näkemykseni luokittamisen suomessa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Monesta asiasta voi olla (ehkä aiheesta, ehkä aiheetta) eri mieltä. Jos olet eri mieltä jostakin, niin ole ystävällinen ja kirjoita se jonnekkin muualle, ja mielellään vielä niin, että muutkin voivat näkemyksesi ymmärtää!

jaa, että miksikö kirjoitin tämän? No, olen ollut useassa keskustelussa luokittamisesta ja -komiteasti, joissa on minusta ollut ilmeistä se, että historiasta ei ehkä olla opittu sittenkään mitään.

!!!Luokituksen lyhyt historia

!Esihistoria
Kun oli vain muutama kerho, luokittaminen oli suoraviivaista ja epämuodollista, vahvemmat yksinkertaisesti luokittivat heikompia. Luokitusoikeuksia annettiin kerhoihin nimetylle henkilölle johonkin rajaan asti.

!Luokituskomitea 1.0
Luokituskomitea perustettiin selkeyttämään vahvimpien luokittamista vahvempien pelaajien määrän kasvaessa. Kerhoihin nimettiin kerholuokittajat, joiden oletettiin näkevän kerhon sisäisiä peleja ja olevan aktiivisia luokittajia.

Luokittaminen itsessään onnistui ihan kohtuullisesti. Virheitä luonnollisesti tuli, mutta ei ongelmallisen suuria tai ongelmallisen usein.
Käsittäkseni pääkritiikki oli komitean suuntaan:

# Pitäisi olla numeerinen systeemi, jotta luokitus tapahtuisi täysin sama lailla kaikille.
# Ajoittain hitautta korotuspätöksissä ja epäselvyyttä, onko korutustarvetta huomattu.
# Haluttiin selvemmin (yleiset) perusteet, joilla korotetaan
# Haluttiin perustelua yksittäisille korotuksilla.

Itse pidän kritiikejä 2, 3 ja 4 ainakin osin relevantteina. Luokitusmääräys luotiin 3 kohdan selventämiseksi.

Korotuksien nopeuteen (2) vaikuttaa selvästi se, että komitean korotukset vaativat usean jäsenen keskustelua ja toiminta on harrastusluonteensa takia epäsäännöllistä. Vaikka korotusten määrä ei ollut hirveän suuri, niin jatkuvan seuranta vaatii tasaisesti työtä.

Pääasiallinen ongelma oli ilmeisesti se, että pelaajat eivät ymmärtäneet miten LK toimi. Asiallinen keskusteluyhteys komitean ja pelaajien välillä puuttui; tähän syitä oli selvästi molemmin puolin, mutta ennen kaikkea sen puute on kuitenkin LK epäonnistuminen. Ja koska pelaajat eivät ymmärtäneet toimintaa (ja toiminnan rajoituksia), siitä helposti nähtiin vain huonot puolet ja ongelmat kärjistettynä.

Odotusten ja toiminnan ristiriidan kasvettua liian suureksi katsoin järkeväksi jättää paikkani. Yksi toiveistani oli LKn uudistuminen tätä kautta. Yllättävien välivaiheiden jälkeen komitea lakkautti itsensä. Jälkeenpäin katsoen pidän tätä hyvänä lopputuloksena.


!Komiteavapaa aika
Viimeisenä tekonaan LK 1.0 jätti luokitussäänöt, joiden nojalla vahvemmat pelaajat luokittivat heikompia pelaajia. Tämä toimi varsin hyvin, mitään isoja yksittäsiä ongelmia ei ilmaantunut.

Havaitsemani pääkrittiikit

1. Varovaista luokittamista, luokittajilla ei mitään riskinottohalua.

2. Satunnaisesti korotukset viipyivät korottajien puutteen takia pitkäänkin. Ei tahoa, joka huolehtii, että ei tule "unohduksia".

3. Ei auktoriteettia, joka ohjaisi. Tämän takia ei mahdollista tehdä tarvittavia linjamuutoksia ja systeemin koetaan "olevan tuuliajolla".

Yleisesti ottaen siis luokittaminen jatkui "niin kuin ennenkin". Hyvänä puolena tässä systeemissä pidän sitä, että useat ihmiset pääsivät näkemään käytännössä miten luokittamista voi tehdä, ja mitkä ovat ongelmat. Tässä tuli selvästi näkyviin ihmisille esimerkikisi näytön riittävyyden ongelmat ja riittävyyden arvioinnin ongelmat. Suurin osa luokituksista tyli myös erittäin täsmällisti ajallaan.


!Luokituskomitea 2.0
Luokituskomitea 2.0 on jo olemassa perustettu varsin avoimella tehtävänkuvauksella.
Tehdyissä korotuksissa on jo nähtävillä selvä linjamuutos aikasempaan, mutta linjamuutoksesta ei ole kerrottu julkisesti. Kyky muutoksiin on minusta hieno asia, mutta minusta on hälyttävää, että muutoksia ei ole millään lailla kommentoitu.


!!!Tulevaisuus

Yksi LK 2.0 tavoitteista pitäisi minusta olla uskottavan auktoriteettiaseman saavuttaminen. Auktoriteettiaseman voi saavuttaa kahdella eri tavalla:

- Auktoriteetti voi tulla aseman pohjalta. LK 1.0 oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tällainen puhtaasti "voimaan" perustuva auktoriteetti ei oikein toimi go-yhteisössä.

- Auktoriteetti voi tulla siitä, että ihmiset kokevat LK:n auktoriteetin arvoiseksi. Tämän aseman saavuttaminen vaatii LK:lta toimintaa, joita ihmiset ymmärtävät ja arvostavat. Toiminnan ei tarvitse silti olla virheetöntä, kunhan siitä ilmenee jonkinlainen näkemys ja pyrkimys hyvää.

Yhteisön tuen saavuttamaiseen toimiva keskusteluyhteys on avain. Tällöin hankalatkaan kysymyset eivät mene juupas-eipäs keskuteluksi, jossa kasvojen menetys koetaan ongelmaksi. 


!Linjamuutokset ja ohjaaminen
Luokituskomitean tavoitteiksei on luokituslinjan ohjaaminen. Tämän komitea voi tehdä kahdella tavalla:

- Säätämällä omaa luokituslinjaansa.

- Ohjaamalla muiden suorittamaa luokitusta ohjeilla ja esimerkillä.

Muut luokittajat ovat käytännössä osoittaneet hyvää kykyä pitää yllä olemassa olevaa linjaa. Päähaaste onkin luultavasti kommunikoida riittävän selkeästi ja kattavasti miten muiden oletetaan muuttavan luokittamista.


!Luokituskomitean työmäärä
Luokituskomitea on vapaaehtoistyötä, joten työmäärä ei saa karata liian suureksi.
Jos työmäärää sitten pitää vähentää, on vähentäminen oleellista tehdä niin, ettei kokonaisuus kärsi. On siis pohdittava mikä on tärkeää tehdä luokituskomiteassa ja mikä ei. Työn vähentämiseksi yksi pääkeino on työnjaon säätäminen yksittäisten pelaajien ja LK:n välillä.

LKn toiminta on harrastepohjaista, joten pidemmän päälle LK:n tuskin voi reagoida nopeasti kaikkeen. Toisaalta kaikkeen ei tarvitse reagoida nopeasti. Mihin kaikkiin asioihin riittääkö nopeuden sijasta ennustettavuus (esim korotukset kerran kuussa)?


!Muut tavoiteet
On helppo keksiä muita tavoitteita LK:lle. Kuitenkin lisätavoitteiden asettaminen helposti vaarantaa päätavoitteiden toteutumisen. Tämän takia ei pitäisi yrittää ratkaista merkityksettömiä ongelmia tai ongelmia, joita ei edes vielä ole nähty.

!!!Yhteenveto
Luokittamisen onnistumisen tuomari on go-yhteisö; Kun yhteisö on tyytyväinen, LK on onnistunut työssään. LK suuri haaste on ymmärtää yhteisön näkökulma ja nähdä tilanne laajemmin kuin vain omista suppeasta näkökulmasta.

Lauri, 13.2.2008