Tässä oma pieni ehdotukseni pelaajien vahvuusjärjestyksen ratkaisemiseksi. Tälle sivulle saa laittaa muitakin ehdotuksia luokitusjärjestelmän parantamiseksi. Sivulla [Luokitusten Parantelua] on esitetty vaatimuksia/toiveita, jotka hyvän luokitusjärjestelmän tulisi täyttää.

[Antti Tarvainen]

----

Mielestäni Elo-pisteiden (gorrien ja muiden siis) laskeminen turnauspelien perusteella pikkukyuita heikommille on turhaa. Suurin osa heikoista pelaajista kehittyy niin nopeasti, että pisteet laahaavat pahasti perässä. (Resetit tai toisaalta KGS:n algoritmi ratkaisevat tämän ongelman osittain, mutta niistä aiheutuu muita ongelmia.) Sen sijaan vahvoille, tasaisemmille pelaajille Elo-pisteet sopivat yhtä hyvin kuin shakkiin.

Oma ehdotukseni on siis, että vain tietyn tason saavuttaneet otettaisiin mukaan pistejärjestelmään. Raja voisi olla esimerkiksi 3 kyu. Mitään resettejä ei olisi. Pelaajan aloituspisteet määräytyisivät muutaman ensimmäisen pelin perusteella. Kuten Kari ja Paavokin sivulla [Luokitusten Parantelua] huomauttivat, tasoituspelejä ei saa kauniisti yhdistettyä Elo-järjestelmään. Niinpä mielestäni järjestelmään pitäisi ottaa mukaan vain tasa-avauspelit.

Joku, jolla on viitseliäisyyttä, voisi tehdä kikkareen, joka laskee tällaiset ratingit Suomessa pelatuista tasa-avausturnauksista. Jos aikaa joskus löytyy, saatan tehdä itsekin.

Ongelmia:
* Koska pelaajat kehittyvät, eikä uusia pisteitä tule järjestelmään, pisteet deflatoituisivat ajan myötä. Se ei ole ongelma, jos pelaajapopulaatio ei ole pahasti taskuuntunut ja pisteitä käytetään vain rankingissa mukana olevien keskinäiseen vertailuun. Ja olisihan sen deflaation estämiseen tietenkin keinoja, esim. pitämällä järjestelmän pisteiden keskiarvo vakiona.
* Niiden pelaajien valinta, jotka pääsevät järjestelmään (ts. korotus 3 kyuhun), jäisi edelleen ihmisten tehtäväksi.
* Nopeasti kehittyvien pelaajien pisteet laahaisivat edelleen perässä. Tälle on hankala tehdä mitään, koska ei voi tietää, johtuuko poikkeuksellisen hyvä menestys tuurista vai aidosta kehittymisestä. Järjestelmän pelaajista vain hyvin pieni osa olisi nopeasti kehittyviä.

[Antti Tarvainen]

Mielestäni rajan voisi laittaa korkeammallekin kuin 3 kyuhun. Ehkä 1 kyu tai 2 kyu sopisivat. GoR ei muuten ole enää dan- ja ylemmillä kyu-tasoilla niin kauhean hidas kuin voisi näiden keskustelujen perusteella ajatella. Esimerkiksi minä menetin yhteensä 70 pistettä Kanikuutosessa ja Takapotkussa, koska pelasin niin huonosti. 70 pistettä on reilusti yli puoli kiveä. Dan-tasolla se ainakin näyttäisi toimivan ihan hyvin ilman mitään resettejäkin. Ongelmaksi silloin tulee tietysti kansainvälinen vertailtavuus mutta sepä oli Antin ideasta tarkoituksellisesti ulos rajattukin.

-- Markku
 

Tein itse pikaisesti ohjelmanpätkän, joka laskee vahvuudet yllä kuvatulla tavalla. Sain tällaisen listan (mukana vain ne, joilla on vähintään 25 peliä ja ovat pelanneet 1.1.2003 jälkeen):

|| pelaaja || pisteet || pelit || voitot || tappiot
| Laatikainen, Vesa | 1265 | 100 | 82 | 18
| Siivola, Matti | 1144 | 112 | 78 | 34
| Törmänen, Antti | 1094 | 31 | 23 | 8
| Paatero, Lauri | 1072 | 95 | 50 | 45
| Visala, Kari | 1053 | 55 | 33 | 22
| Jantunen, Kare | 1047 | 54 | 29 | 25
| Lounela, Olli | 1038 | 66 | 38 | 28
| Holappa, Antti | 1020 | 51 | 27 | 24
| Alanko, Otso | 1007 | 58 | 30 | 28
| Niskanen, Einari | 1005 | 33 | 17 | 16
| Salo, Tuomo | 996 | 41 | 22 | 19
| Puha, Timo | 991 | 71 | 43 | 28
| Brockman, Marko | 989 | 29 | 13 | 16
| Viljanen, Joose | 978 | 45 | 22 | 23
| Hirsimäki, Teemu | 974 | 61 | 30 | 31
| Jantunen, Markku | 970 | 109 | 56 | 53
| Virtanen, Jaakko | 960 | 38 | 18 | 20
| Suorsa, Seppo | 945 | 42 | 21 | 21
| Kauppi, Ari | 938 | 34 | 12 | 22
| Hippeläinen, Eero | 934 | 26 | 9 | 17
| Rovio, Teemu | 929 | 65 | 27 | 38
| Reijola, Timo | 927 | 52 | 23 | 29
| Aapola, Lauri | 909 | 61 | 25 | 36
| Kohonen, Sari | 906 | 36 | 12 | 24
| Karppinen, Ari | 902 | 71 | 26 | 45
| Pietarila, Paavo | 856 | 75 | 25 | 50


Käytin datana 64 Suomessa pelattua tasa-avausturnausta (otin ne [Paavon pullauttimesta|http://www.ee.oulu.fi/~paavo/go/voittotilastot/voittotilastot.cgi]). Vain sellaiset pelit huomioitiin, joissa molemmat pelaajat olivat tasoltaan vähintään 3 kyu. Aloituspistemäärä uusille pelaajille oli 1000, mutta niin että 25 ensimmäistä peliä eivät vaikuttaneet vastustajan pistemäärään lainkaan (paitsi jos vastustajallakaan ei ollut 25 peliä). Pelaajien pistemäärä ja uuden pelaajan status päivitettiin vain turnausten välissä, ei niiden aikana.

Pelit-sarake kertoo 3 kyuita tai vahvempia vastaan pelattujen pelien määrän (mukaanlukien ne pelit, jotka eivät vaikuttaneet pelaajan pistemäärään, koska vastustajalla ei ollut 25 peliä).

Pisteitä päivitettiin seuraavalla funktiolla:

{{{
def laskePistemuutos(pelaajanPisteet, vastustajanPisteet, tulos):
    ennuste = 1. / (1. + 10 **((vastustajanPisteet - pelaajanPisteet) / 400.))
    muutos = 0
    if tulos == "+":
        muutos = ELO_K_ARVO * (1. - ennuste)
    elif tulos == "-":
        muutos = - ELO_K_ARVO * ennuste
    else:
        muutos = ELO_K_ARVO * (.5 - ennuste)
    return muutos
}}}

Laitoin ELO_K_ARVOksi 20. Sen muuttaminen muuttaa listaa radikaalisti. Mitä suurempi arvo, sen herkempi pistemäärä on.

Lähdekoodi on saatavilla [täältä|http://www.cs.tut.fi/~tarvaina/elogo.zip]. Se ei ole erityisen luettavaa.

[Antti Tarvainen]