Tamperelainen 2 dan. [TTgoK]:n ja [Kanpai]:n touhusetä. Katso [Blog|http://jantunen.blogspot.com/].

Idea: [KuntoGo]

Puujalkavitsejä:

Taiwanilaisen gourmet-kokin salainen ase: ING-kivääri.

!!Go-urani vuosi vuodelta

!1992

Olin kuullut gosta jo syksyllä 1991, jolloin pelasin Mika Lähteenmäen kanssa shakkia. Helsingin sanomien kuukausiliitteessä oli artikkeli gosta. Tampereen go-kerho, joka 
toimi Zenshindojo ry:n alajaostona, piti Hervannan vapaa-aikakeskuksessa maaliskuun
puolessa välissä alkeiskurssin, jolle minä ja Mika osallistuimme. Aivan ensimmäinen lautamme ja kivemme rakensimme valkoisesta pahvista, jonka toinen puoli oli hopeanvärinen. Ensimmäinen luokitukseni oli 23 kyu, jonka sain parin-kolmen viikon kuluttua aloittamisesta. Huhtikuun puolessa välissä minut korotettiin 18 kyuksi. Olin Lapinjärven kesäleirillä 14 kyuna. Ilmoittauduin SM-karsintoihin syyskuun puolessa välissä 11 kyuna. Pärjäsin luokitukseeni nähden odotetusti. 

!1993

Kanikutosessa 1993 olin muistaakseni 8 kyuna. Pärjäsin odotetusti. 
Jaakko Munkki -turnauksen aikoihin minut oli korotettu 6 kyuksi. Osallistuin
SM-karsintoihin 1993 5 kyuna ja sain turnauksen jälkeen korotuksen 4 kyuksi.

!1994

Vuoden 1994 Kanikutosen aikoihin olin muistaakseni 3 kyu, jona osallistuin
kesän 1994 kongressiin Maastrichtissa. Maastrictissa minut korotettiin 2 kyuksi.

!1995

Tampereella järjestettiin PM-kisat. Voitin mm. kaksi ruotsalaista shodania ja 
hävisin vain nominaalisesti vahvemmilleni. Sain korotuksen 1 kyuksi. Vuoden 1995
kongressiin Tucholassa osallistuin 1 kyuna. Turnaus meni odotusten mukaan. Kesällä
minulla oli jonkin aikaa 1d* -tunnus IGS:ssä. 

!1996 

Tukholmassa järjestettiin PM-kisat. Menestykseni oli odotettua heikompi. 

!1997

1 daniksi minut korotettiin Jaakko Munkki -turnauksen jälkeen 1997 eli melko 
tarkaan viisi vuotta pelattuani. Kaikkien aikojen parhaat kaksi turnaustani 
olivat GP-turnaukset Helsingissä ja Petroskoissa kesällä 1997. Helsingin
tulosrivini: 1d+ 4d- 2d+ 5d- 3d+. Peroskoin tulosrivini oli seuraava: 1d+ 1d+ 3d+ 5d- 4d+ 3d-. Tulokset löytyvät [Wayback Machinesta|http://web.archive.org/web/19980123085506/www.cs.tut.fi/~msj/petroskoi97.html].

!1998 

Osin edellisen vuoden menestysten perusteella minut korotettiin Tampereen kesäleirillä 1998 2 daniksi. Syksyllä 1998 voitin bonus-turnauksen, pelituloksella 
11/13 ja 20 bonuksella n. 8 tunnin turnausaikana.  

!1999

Helsingin PM-kisat menivät minulta hyvin. Sain noin 50 EGF-pistettä lisää. EGF-
luokituksen käväisi huipussaan noin 2180:ssä. Voitin vielä toukokuun kevätbonuksen.
Tällä kertaa en pärjännyt peleissä erityisen hyvin, joten jouduin turvautumaan 
bonuspisteisiin, joita minulla oli yli kaksi kertaa enemmän kuin seuraavaksi
eniten juoneella. Keväästä 1999 lähtien pelimenestykseni oli pelkkää alamäkeä
suunnilleen vuoden 2002 kongressiin asti.

!2000

Luokitukseeni nähden liian heikkoa turnausmenestystä. Voitto Lauri Paaterosta 
Helsingin SM-karsinnoissa piristi hieman.

!2001

Pelimenestys jatkui huonona. Vähensin runsaasti turnausaktiivisuuttani. En edes
osallistunut kotiturnaukseeni Kanikuutoseen. Peli-illoissa tulin käyneeksi kuitenkin
melko usein, vaikkakin enimmäkseen seuran takia. Tavaksi vakiintui mennä peli-illan
jälkeen syömään, usein Hervannan Hesburgeriin (a.k.a Habsburger). Keskusteluseura,
johon kuuluivat enemmän tai vähemmän vakiojäseninä itseni lisäksi mm. Ilkka Kokkarinen,
Tommi Perkola, Henri Hansen ja Teemu Rovio, olikin todella hyvää. Seuruetta alettiin
nimittää osuvasti nimellä Habsburger kreis (vt. Wiener kreis, Wienin piiri) - mieli-
piteet ja näkemykset olivat kovasti "lineaarista ja länsimaista" (nami-nami)- positivisimia ja sen sellaista.
 
!2002

Kiinnostukseni turnauspelaamiseen elpyi kevääseen mennessä sen verran, että jaksoin
lähteä Yläkaupungin Yöhön Jyväskylään. Olin myös kongressissa Zagrebissa. Menestyin
melko hyvin olosuhteisiin nähden. Pelisuoritukseni osoitti, että pystyn pelaamaan
keskieurooppalaisen 2 danin tasolla. Tulokseni: 2d - 2/4, 1d - 2/4, 1k - 1/1 ja 
3d - 0/1. Syksyn SM-karsinnat menivät äärimmäisen heikosti lupaavista merkeistä huolimatta; nappasin elokuussa Tampereen mestaruuden voittamalla Timon, Karin ja Jarin. Toisaalta Turun tasoitusturnaus meni erinomaisesti. PoGon tasoitusturnaus meni huonosti, mutta katsoisin sen johtuneen enemmän pogolaisten aliluokittuneisuudesta kuin omasta heikkoudestani. 

!2003

Jusan Dan Tukholmassa meni kohtalaisen huonosti: 2d - 0/3, 1d - 1/1 ja 1k - 1/2. 
1 kyuista tosin Carl-Johan Ragnarsson voitti 3/4 2 danin vastustajistaan ja Harry Taarin, 4 dan, ja 1 kyun, joten hänen luokituksensa ei tainnut olla aivan kohdallaan. Voittamani
1 kyu, Per-Erik Martin, oli ansainnut korotuksen 1 daniin juuri meidän peliämme edeltäneessä pelissä. Carl-Johan johti peliään Staffan Bäcklundia, 2 dan, vastaan
kirkkaasti aivan loppuun asti, kunnes tyri damentäyttövaiheessa. Pidän siis suoritustani
Jusan Danissa pohjoismaisen shodanin tasoisena suorituksena. TTgoK:n tasoituksin
pelatussa kerhoturnauksessa seuraavana viikonloppuna saavutin erinomaisen tuloksen
5/6, josta yksi voitto pelattiin 7 kiven alitasoituksella. Kanikutosessa saavutin
neljännen sijan Matin ja Teemujen jälkeen. Hävisin Teemuille ja voitin Karin, joka
korotettiin shodaniksi turnauksen jälkeen, sekä Paavon ja Holapan Antin. Näköjään 
Pohjoismaiden ja varsinkin Suomen uusien pelaajien luokitukset ovat aika deflatoituneita.
Ihmekö tuo, kun pelaajapopulaatiot ovat pieniä sekä uusien ja kehittyvien pelaajien osuus suuri, jolloin he pilaavat toistensa korotusmahdollisuudet eivätkä myöskään käy riittävän usein ulkomailla. 

Euroopan go-kongressi meni kohtalaisesti 2 daniksi. Voittoja pääturnauksessa 4/10 ja viikonlopputurnauksessa 3/5. Sijoitus pääturnauksessa eurooppalaisten 2 danien joukossa 10/15 ja viikonlopputurnauksessa 3/8.

Kävin Brnossa Tsekissä Toyota-Pandanet Tourin osakilpailussa. [Raportissa|http://jantunen.blogspot.com/2003_09_07_jantunen_archive.html#106310722833324975] tarkempi selostus turnauksesta. Mukava reissu. Voitin 33 % vastustajistani, joiden keskimääräinen luokitus oli 2.83 dan eli suoritus vastaa noin 1.8 danin tasoa. GoR-pisteitä pitäisi laskujeni mukaan tulla 34 lisää, jolloin niitä olisi 2105. Olen siis saanut 107 pistettä Takapotkun jälkeisissä viidessä EGF-luokitellussa turnauksessa. Noista turnauksista neljä oli ulkomailla. Sopii hyvin vanhaan tuttuun kuvioon, jossa ulkomailta saadaan pisteitä ja kotimaisissa turnauksissa ne menetetään.

Sijoituin Tampereen mestaruuskarsinnoissa kolmannelle sijalle ja selviydyin neljän parhaan kesken pelattavaan Tampereen mestaruussarjaan. Voitin yllättäen Timon mutta hävisin Karille ja Laurille. Jatkoon pääsivät Timo, Kari, minä ja Teemu.

SM-karsinnat 14.-15.9. menivät yllättävän hyvin. Vastustajinani oli viisi shodania, joista voitin kolme. Tulosrivi: 1d+ 1d+ 1d- 1d+ 1d-. Ensin voitin Otson, mikä oli suuri yllätys, koska minulla on ollut suuria vaikeuksia pärjätä Karille, joka hävisi KGS-ottelun Otsolle 1-4. Seuraavaksi voitin Laurin. Lauri joutui jälleen byo-yomiin, mistä oli hänelle haittaa, kuten tavallisesti. Luultavasti Lauri pärjää paremmin A-sarjassa, johon hän pääsi voitettuaan viime vuonna B-sarjan. A-sarjan miettimisajat ovat pidemmät. Hävisin odotetusti Karille. Neljännellä kierroksella voitin Einarin ja viidennellä hävisin turnauksen voittajalle eli Karelle. Seuraavassa pelissäni Karea vastaan yritän olla lähtemättä mukaan nopeaan peliin.

SM-kisat 17.-19.10. menivät erinomaisesti. Voitin neljä vastustajaa viidestä. Tulosrivini: 1d+ 3d+ 1k+ 1d+ 1d-. Ensin voitin Joosen, koska hän mokasi yrittäessään tappaa ryhmäni, jonka kuolemani olisi merkinnyt minulle varmaa tappiota. Mooseksen lain mukaan ryhmäni olisi pitänyt kuolla. Ryhmäni eli ja Joose teki toisen virheen, josta rankaisin tappamalla häneltä ison ryhmän. Pelissäni Timoa vastaan jouduin alussa ajattelemattoman keskipelivirheen takia tappioasemaan, josta nousin Timon huolimattomuusvirheet hyödyntämällä viiden ja puolen pisteen voittoon. Peli Seppoa vastaan pysyi hallinnassani alusta loppuun asti. Neljännessä pelissäni Einaria vastaan onnistuin elättämään sabakilla joukon röppökiviä Einarin moyossa. Voitin noin viidellä pisteellä lopulta. Pelissäni Otsoa vastaan tein josekivirheen, kun pelasin kahden pisteen korkean hasamin Otson keimakakaria vastaan. Otso otti nurkan ja painoin päälle. Otso pelasi sagarin laitaa kohti, johon minun olisi pitänyt jättää vastaamatta, koska muurini heikkoutta hyödyntämällä Otso sai jumalattoman vaikutusvallan keskustaan ja minä jouduin elättämään alle jääneen paskaryhmän nololla tavalla. Myöhemmin Otso ylipelasi ja minä pääsin nollaamaan riemukkaalla sekvenssillä Otson vaikutusvallan. Myöhemmissä keskustarähinöissä jäin tappiolle ja luovutin. SM-kisojen jälkeen minulla pitäisi olla 2144 GoR-pistettä. Pelikuntoni on taas luokitukseni mukaista tasoa. Jee!

Hävisin Otsolle kuulemma hyvätasoisessa pelissä SM-play-offissa 30.11. puolella pisteellä. 

Turku GP 6.-7.12. meni hyvin, kolme voittoa viidestä. Hävisin Matille ja Karille. Voitin Lauri Aapolan, Teemu Rovion ja Seppo Suorsan. GoRini nousi 2135:een.

London Open 28.-31.12. meni oikein mainiosti. Tulosrivini 3d- 1d- 1d+ 1d+ 2d+ 1d+ 1d+ oli oikein tyydyttävä, vaikka vastustajista suurin osa olikin brittejä. Kahdella viimeisellä kierroksella vastustajinani oli sveitsiläinen ja ranskalainen. Turnauksen jälkeen GoRini oli 2162, joka jäi kolmen pisteen päähän tähän asti korkeimmasta arvostaan 2165.

!2004

KenraaliKuutonen 17.-18.1. oli tasoitusturnaus, jossa pärjäsin hyvin tuloksella 5/8. Jos kolme 2-3 kiven alitasoituspeliä poistetaan, tulokseksi jää 3/6, johon voin olla tyytyväinen.
Turnaus ei ollut EGF-kelpoinen, koska aikarajat olivat 2 x 20 min + 25/5 kanadalainen byo-yomi.

KaniKuutonen 24.-25.1. meni huonosti, muttei aivan katastrofaalisesti. Hävisin lauantaina kaikki kolme peliäni. Karelle häviäminen ei nolota, vaikka pikkuvirheen takia en saanutkaan tapettua Karelta isoa ryhmää. Teemu Hirsimäki on aina ollut minulle vaikea vastustaja. Esa Seuranen oli musta hevonen. Peli oli ihan ok, kunnes jostain käsittämättömästä oikusta yritin aivan liikoja. Sunnuntaina päätin, etten anna vaivalla ansaittujen pisteiden kadota löysäilemällä. Voitin tiukassa pelissä Eero Hippeläisen ja toisella kierroksella Jaakko Virtasen. GoR putosi tarkalleen samaan kuin missä se oli ennen London Openia eli 2135:een.

Heikko menestys jatkui Takapotkussa 28.-29.2. vielä pahempana kuin Kanikuutosessa. Voitin yhden pelin viidestä. Hävisin ensin Vesalle, sitten Törmäsen Antille, Einarille ja Antille. Voitin viimeisessä pelissäni Sami Halosen. Pelikuntoni oli heikko. Kaikki tappiot ansaittuja.

Alhaiset kustannukset houkuttelivat minut 15.-16.5. Yläkaupungin Yöhön Jyväskylään. En odottanut suuria turnausmenestykseltäni. Sainkin yllättyä, kun pelinikuntoni osoittautui aivan mainioksi. Ainoan tappioni kärsin Einaria vastaan, minkä välitön syy oli tottumattomuus nopeaan byo-yomiin. Hävisin ajalla kaksi byo-yomi kiveä edessäni. Näköjään nopeat byo-yomit ovat tulossa muotiin ja niihin on vain totuttava. Viimeisen kierroksen voitto Karesta tuntui erityisen makealta siksi, että se toi turnauksen voiton. Yläkaupungin Yö 2004 oli muuten ensimmäinen kansallinen turnaus koko 12 vuotisella go-urallani, jonka voitan. Palkintorahoista jäi kokonaisosallistumiskustannustenkin jälkeen jokunen kymppi voittoakin.

Lukemistani kirjoista voisin suositella seuraavia:

Attack and Defense

Loistava kirja. Aikoinaan yksinumeroisena kyuna opin tästä kirjasta esimerkiksi mitä indusoiminen, nojaaminen, vahvuuden hyväksikäyttö ja moni muu hyökkäämisen ja puolustamiseen liittyvä peruskäsite tarkoittaa. 

Tesuji

Toinen klassikko. Tekstissä käsitellään ensin tesuji yksi kerrallaan ja on ongelmia, joissa sitä täytyy soveltaa.

The Endgame

Luin tämän kirjan 1 kyuna, kun alkoi näyttää siltä, että Aapolan Lauri uhkaa päästä ohi. Vahvuutta tuli ehkä jopa puoli kiveä lisää. Opin ajattelemaan loppupeliä aivan uudelta kannalta.

Go Seigenin tesujisanakirjat I & II

Tesujiongelmia pahimman nälän taltuttajaksi. Japaninkielisyys ei haittaa, kunhan tietää, että "purje" tarkoittaa mustaa ja "lipasto" valkeaa.

Direction of Play

Käsittelee aihetta, josta harva muu kirja puhuu suoraan. Ihan hyvä kirja, muttei yllä aivan parhaiden tasolle.

Great Joseki Debates

Erinomainen kirja. Käsittelee noin tusinaa yleisimmistä josekeista koko laudan näkökulmasta, jota ilman josekien opetteleminen on turhaa. Kirjassa esitetään kolme vaihtoehtoista tapaa jatkaa josekia, joista yksi on täysin väärin, toinen melkein oikein ja kolmas oikein. Perustelut ovat selkeitä ja havainnollisia eivätkä liian yksityiskohtaisia.

Handicap Go

Tätä en ole lukenut pitkään aikaan. Alkuaikoina paljonkin. Hyödyllinen vähän aikaa pelanneelle, jonka kerhossa on suuri valikoima eritasoisia pelaajia. Opettaa käyttämään tasoituskiviä ja siinä samalla hoshi-kiviä yleensäkin. Jos esimerkiksi 9 kyun pelaaja pystyy pakottamaan 1 danin 7 kivelle, ei ole todennäköistä 2 kyu pystyy kovin kauaa antamaan 7 kiveä. 

Choice of Joseki

Korealainen kirja, jonka tilasin Wallersilta. Kirjassa esitellään josekivalintojen seurauksia muutaman siirron syvyyteen. Tekstistä ei ymmärrä koreantaidoton kirjaimellisesti sanaakaan, joten sen mistä siirrosta on puhe ja oliko tulos hyvä, joutuu päättelemään siitä, mikä muuttui edellisiin diagrammeihin nähden. Diagrammeja on enimmillään kymmeniä yhtä josekia kohti. Hieman työläs lukea ja teksti jää kokonaan ymmärtämättä. Varmasti loistava kirja käännettynä englanniksi. Ranskan-, saksan- tai jopa venäjänkielisistäkin käännöksistä, jos sellaisia olisi, saisi aika paljon enemmän irti kuin koreankielisestä alkuteoksesta, josta ei ymmärrä edes go-termejä. Asiaa pahentaa se, että korean kielessä on erittäin runsaasti taivutusmuotoja kuten suomessakin, joten millään terminologian opettelulla ei vielä pitkälle pötkitä. Täytyisi osata myös korean kielioppi.

KGS-luokituskäppyrä:

[http://kgs.kiseido.com/servlet/graph/velkavolvo-en_US.png]