Helsinkiläinen 1-kyu. Mustia ja valkeita nappuloita sitten joulukuun 2004.

Hengailen puolisäännöllisesti sekä HGK:n että Yligo:n peli-illoissa, ja minut löytää usein myös Gurulasta iskemästä nappulaa. KGS:ssa ja Cyberorossa pyörin tällä hetkellä tunnuksella esidebob. Katson pelejä enemmän kuin pelaan, osin siksi että pidän enemmän oikeasta laudasta. Koen myös keskittymisen nettipeleissä paljon eloa vaikeammaksi.

Purnaus turnauksittain vanhimmasta tuoreimpaan:

*Takapotku Open 2005 (12k): 12k+ 12k- 12k+ 11k+ 8k- = 3/5. Ihan hyvin mennyt ensiturnaus, jossa toinen tappioista olisi ollut vältettävissä kevyellä honteilulla (tarvitseeko suojata hankalannäköistä leikkausta, jonka toinen voi tehdä atarilla?) ja toinen kärsittiin neljä kiveä vahvemmalle. Mainittakoon vielä, etten epähuomioi shichoblockia enää toiste. Oppirahat tiskiin.

*Jaakko Munkki 2005, tasoitusturnaus (11k -> 9k): 12k+ 12k+ 6k+ 15k- 10k+ 5k+ = 5/6. Jäin nalkkiin. Ainut tappio tuli yhdellä pisteellä missattuani yhden damennäköisen pointsin. Erityisen tyytyväinen olen noihin kolmeen voitettuun tasa-avauksella (tosin ilman komia, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä puoleen eikä toiseen) pelattuun peliin, sillä olen kuvitellut ne heikoksi kohdakseni. Turnauksen jälkeen korkotus 9kyuhun. Näin voidaan "juoksu kaksinumeroisten kyukivien läpi" tulkita suoritetuksi. ;)

*Ropeconin Go-turnaus 2005, tasoitusturnaus (tasoitus -2 kiveä) (5k): 1k- 2k- 9k+ 9k+ 2k- = 2/5. Kuten odottaa saattoi: vahvemmille hävittiin, heikommat voitettiin. Tasa-avaukset (ilman komia) 2-kyuja vastaan kertoivat kenties eniten: heiluin peleissä hyvin mukana tiettyyn pisteeseen asti, mutta tekemäni vääjäämättömät mokat ilmaisivat julmasti suoritusvarmuuteni puutteen ja samalla tasoeron. Neljää viimeistä kierrosta väritti osaltaan 'conille tyypillinen voimakkaahko väsymystila, todennäköisesti myös vastustajien keskuudessa. Viihdyttävä turnaus joka tapauksessa.

*HGK:n pikapeliturnaus (6.9) 2005 (3k -> 2k), tasoitusturnaus, 10 minuutin absoluuttinen aikaraja per pelaaja: 1k- 8k+ 5d- 5k+ 28k+ 2d+ 12k- = 4/7. Ensimmäinen peli meni armotonta pikapeliyttä ihmetellessä, myöhemmin meininki parani (tai ainakin mokat pienenivät). Kaksi viimeistä peliä olivat pudotuspelejä; sinne pääsemisessä oli tuurillakin osuutensa. Turnauksen jälkeen tipahti aavistuksen yllättävä korotus kahteen kyuhun: sitä en tottavie tuolla tuloksella odottanut, vaikka viimeinen vastustaja (jota vastaan pelasin siis yhdeksällä kivellä) korotettiinkin turnauksen loputtua vähintäänkin ansaitusti yhdeksään kyuhun.

*Kani6 2005 (2k): 1k- 2k- 3k+ 1k- 3k+ = 2/5. Positiivinen, joskin tuloksellisesti hieman vajaaksi jäänyt opintomatka Tampereelle. Ensimmäisessä tappiossa en varmistanut ryhmäni leikkautuvuusstatusta ajoissa, toisessa aloitin turhan vaarallisen ko:n ja kolmannessa kehitin uuden "ota sinä puolen laudan muuri, minä otan neljä pistettä laitaa" -josekin. Nämä eivät olleet terävimpiä pelejäni, kokemattomuus tasa-avauksissa näkyy edelleen. Seuraavaksi ottanen projektiksi tasa-avausrutiinin lisäämisen, ettei tarvitse hävitä niitä pelejä ainakaan epätietoiseen hösäämiseen. Kumarrukset toki vastustajille armottomista virherokotuksista.

*YliGO Open 2005 (2k), tasoitusturnaus, 20 minuutin absoluuttinen: 1k- 4k+ 1k+ 2k- = 2/4. Kohtalainen tulos, vaikkei mitään loistoperformansseja nähtykään. Tasa-avaustuntuma on edelleen hieman hutera: fusekin jälkeen homma tuntuu kallistuvan holtittomasti jonkun eduksi, jonka jälkeen edessä on epämääräistä räimintää. Myöskään ajankäyttö ei toiminut kunnolla ennen kahta viimeistä peliä: aikaa jäi käyttämättä vaikka kuinka. Viimeisessä pelissä mentiin jo yli laidan ajan loppuessa, mutta onneksi se ei muuttanut pelin lopputulosta.

*Takapotku Open 2006 (2k -> 1k): 2k+ 2k+ 1k- 1k+ 1d+ = 4/5. Hyvin sujunut turnaus. Kaikki pelit olivat verrattain tasokkaita (sikäli, kun kyykamppailut nyt voivat olla tasokkaita) ja myös tiukkoja, eikä valtavia rähmäyksiä nähty kenenkään osalta. Tasa-avaukset eivät ole koskaan sujuneet näin vakaasti. Aikaa oli käytössä sen verran runsaasti, että koin saavani miettiä käytännössä aivan niin pitkään kuin halusin, enkä joutunut kokemaan raastavaa byo-yomia kertaakaan. Huomionarvoista on myös, että onnistuin paikoin oikeasti hyökkäämään hallitakseni peliä ja saadakseni etua muualla enkä niinkään tappaakseni hyökkäyksen kohdetta suoraan. Keskityin koko turnauksen ajan laskemaan pisteitä säännöllisesti ja pelaamaan sen mukaan, mikä osoittautui yllättäen hyväksi tavaksi. Turnaustulosten perusteella korotus yhteen kyuhun.

*HGK Cup 2 (1k): 3d- = 0/1. Paatero vei kuin pässiä narussa. Keskipelissä olin vielä toiveikas ja peli näytti ainakin peliltä, mutta sitten tuli iso kuolema hankalissa olosuhteissa. Opin kuitenkin jotain uutta aji-kesheistä: 1,2-pisteen atarit ovat usein kiireettömiä (jos/kun vastustajalla ei kuitenkaan ole jatkosiirtoa) ja joskus jopa haitallisia, kuten laitaan jääneiden silmien määrä (1 gotessa) kivuliaasti osoitti. "Mutta olihan se sente". Niinpä. Ensi kerralla hoksaan tämän jo pelissä enkä vasta kotimatkalla!