Hallituksen esitys Oulun Goonpellaajat ry:n toimintakertomukseksi 2007
Jäsenet ja jäsenedut

Valtakunnallisella luokituslistalla oululaisia aktiivisia luokitettuja pelaajia 107. Henkilöjäseniä on 103, joista varsinaisia jäseniä 59. Suurin osa jäsenistä on nuoria opiskelijoita.

Varsinaisten jäsenten jäsenmaksuun sisältyy Suomen Go-liiton jäsenmaksu, jolla he pääsevät liiton tapahtumiin ilman erillistä lisenssiä.

OGP:n jäsenillä ei ole varsinaisia velvoitteita, mutta varsinkin vahvempia pelaajia pyydetään usein mukaan koulutustilaisuuksiin.

Jäsenet voivat käyttää ja lainata yhdistyksen pelivälineitä (mm. lautoja, kiviä) OGP:n kevätturnauksen osallistumismaksuun oli varsinaisille jäsenille alennus. Lisäksi OGP tuki jäseniensä matkoja Oulun ja Suomen ulkopuolisiin turnauksiin ja go-tapahtumiin. Jäsenet saavat myös alennuksia keskiviikon peli-illassa Café Miloussa.

Oulun Goonpellaajat on jäsenmäärältään Suomen suurin go-kerho.
Hallinto, talous ja hankinnat
Yhdistyksen kokoukset

Kevätkokouksessa 24.3. oli läsnä neljä jäsentä ja siellä hyväksyttiin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2006.

Syyskokouksessa 15.12. oli läsnä kahdeksan henkeä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin uusi hallitus.
Hallitus ja hallituksen kokoukset

Yhdistyksen hallituksessa toimivat puheenjohtaja Ilkka Mattilan lisäksi varapuheenjohtaja Ari Kauppi, taloudenhoitaja Tiia Kekkonen, sihteeri Elina Keskitalo, Ville Ainali, tiedottaja Markus Hietava. Varajäseniä olivat Mikko Nieminen ja Paavo Pietarila. Tilintarkastajina olivat Mirja Kananen ja Anne Heikkilä, varatilintarkastajina Mikko Salojärvi ja Tuomas Polvi.

Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa. Kokouksissa on ollut osallistujia neljästä kuuteen.

Hallitus toimihenkilöineen on mm. hoitanut yhdistyksen hallintoa ja taloutta, huolehtinut jäsenistä ja jäseneduista, päättänyt hankinnoista, matkatuista ja tapahtumien taloudesta, suunnitellut yhdistyksen toimintaa, ohjannut tapahtumien järjestelyjä ja pitänyt yhteyttä Suomen Go-liittoon.
Talous ja hankinnat

Rahaa suunnattiin pääasiassa go-turnausten, koulutuksen ja kurssien järjestämiseen sekä pelivälineiden hankintaan. Tapahtumien kulut katettiin pääasiallisesti osallistumismaksuista saaduilla tuloilla. Tuimme myös jäseniemme osallistumista muualla pidettyihin go-tapahtumiin.

Yhdistys hankki vuonna 2007 kymmenen aloittelijoille sopivaa 13x13/9x9 -lautaa, 8 settiä go-kiviä ja 4 normaalikokoista 19x19/13x13 –lautaa magneettiliitoksilla. Suurin menoerä olivat vuonna 2007 kuitenkin pelikellot, joita hankittiin 12 kappaletta.
Tiedotus

Yhdistys on tiedottanut Oulussa järjestetyistä turnauksista ja muista tapahtumista gon harrastajille lähinnä internetin kautta. Sähköisen tiedotuksen perustana on ollut suomalainen WWW-sivusto www.suomigo.net. Oulun Goonpellaajat tiedottaa siellä yhdistyksen yleisistä asioista omilla sivuillaan. Turnaukset ja muut tapahtumat esiteltiin valtakunnallisessa turnauskalenterissa ja oululaiset pelaajat ilmoitettiin luokituslistassa OGP:n alla.

Oulun Goonpellaajilla on sähköpostilista (oulugo@papupata.org), johon lähetettiin tiedotteita vuoden tapahtumista ja muista oululaisille merkittävistä gota koskevista asioista. Oulun Goonpellaajilla on myös oma IRC-keskustelukanava (#oulun.goonpellaajat @IRCnet).

Vuonna 2007 jatkettiin edellisvuotista perinnettä paperisilla mainoksilla. Syksyn alkeiskurssia mainostettiin julisteella ja muun muassa Vulcanaliassa jaettiin lehtisiä.
Peli-illat

Oulun Goonpellaajat järjesti säännöllisesti viikoittaisia peli-iltoja. Säännöllisten peli-iltojen yhteydessä järjestettiin opetusta aloittelijoille.

Maanantaisin kokoonnuttiin Linnanmaan Aularavintolan yläkuppilassa yhteensä 33 kertaa. Aktiivisia alle 29-vuotiaita osanottajia oli keväällä 33, syksyllä 44, yleensä 5-15 henkeä paikalla.

Täysi-ikäiset pelasivat keskiviikkoisin Café Miloussa yhteensä 52 kertaa. Pelaajia kävi noin 45, keväällä ja kesällä paikalla yleensä 4-15 henkeä, syksyllä taas 10-20.

Lyseon peli-iltapäivässä pelattiin 31 kertaa, joissa aktiivisia kävijöitä oli keväällä 26, syksyllä 39, yleensä paikalla oli 5-15.

Kesäisin ainakin maanantain peli-illat siirtyivät suurimmaksi osaksi ulkotiloihin, kuten Tuiran uimarannalle.

Toivoniementie 1:n kerhohuoneella järjestettiin peli- ja saunailtoja mm. yhdistyksen kokousten ja turnausten yhteydessä. 
Yhteistyö ja kansainvälinen toiminta
Yhteistyökumppanit

Oulun Goonpellaajat järjestää kerhotoimintaa Oulun Lyseon Lukiolla. Lyseolle on perustettu go-kerho ja pelaajat saavat käyttää OGP:n pelivälineitä. Vastavuoroisesti OGP on saanut käyttää Lyseon tiloja turnauksissa.
Olemme saaneet käyttää pelitiloina Kansainvälinen toimintakeskus Toppeliusta ja Nuoriso- ja kulttuurikeskuksen kahviota. Oulun Lyseon lukiolla on pelattu viikottain. Älypeliturnaus järjestetään vuosittain yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa osana Kansainvälinen Oulu –tapahtuman Älypelifestivaalia.

OGP saa käyttää Oulun yliopiston tiloja sopimuksen mukaan ja säilyttää välinekaappejaan yliopistolla lukituissa tiloissa.

Oulun Goonpelaajat oli tiiviissä yhteistyössä Suomen Go-liiton kanssa. OGP:n jäsenmaksuun kuului liiton jäsenmaksu ja OGP järjesti Joukkue-SM-kisat. Kesäturnauksemme kuului liiton GP -sarjaan ja Älypelit SGP-sarjaan. OGP oli edustettuna myös liiton turnausten valtakunnalliseen ajoittamiseen ja kehittämiseen keskittyneessä toimikunnassa.

OGP on tiiviisti yhteydessä muihin suomalaisiin go-seuroihin osallistumalla heidän järjestämiinsä go-turnauksiin ja kutsumalla heitä omiin turnauksiin. OGP:n turnauksissa on käynyt pelaajia ympäri Suomen. Lisäksi Oulun Kesä 2006 –turnaukseen osallistui goonpelaaja Ruotsista.

Oulun Goonpellaajat lähettää Euroopan Go-liitolle eli European Go Federationille (EGF) riittävän pitkillä ajoilla järjestettyjen tasa-avausturnausten tulokset. EGF ylläpitää Euroopan luokituslistoja (GOR-listat).
Turnauksia muualla Suomessa
Takapotku Helsingissä, HGK ry (23.)24.-25.2.

OGP:n edustajina Ville Ainali, Tommi Keränen ja Saammal Morottaja. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä 6.
26. Jaakko Munkin muistoturnaus, HGK ry (9.) 10.-11.3.

OGP:tä edusti turnauksessa Janne Määttä. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä 3.
Pohjoismaiden mestaruus, Suomen Go-liitto (5.) 6.-8.4.

OGP:tä edusti turnauksessa Janne Määttä. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä 4.
Kesäleiri, Suomen Go-liitto (29.) 30.6.-1.7.

Kesäleirille osallistuivat Oulusta Miika Hannus, Ilkka Mattila, Janne Kananen ja Mikko Nevala. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä 9.

SM-I karsinta 1.-2.9 Turussa


OGP:n edustajina Janne Määttä, Ilkka Mattila ja Ville Ainali. Karsinnan voitti Janne Määttä, joka korotettiin 2 daniin turnauksen perusteella. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä oli 6.

SM-II karsinta 29.-30.9 Helsingissä

OGP:tä edusti Janne Määttä. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä oli 3.

Turnauksia ja go-tapahtumia ulkomailla
Villach, Itävalta 51st European Go Congress 13.-29.7.

Euroopan Go-kongressiin osallistuivat koko kahden viikon ajan Ilkka Mattila ja Antti Törmänen, sekä viikonlopputurnaukseen Seppo Suorsa ja Mirja Kananen. Alle 29-vuotiaiden KV-leiripäiviä matkat mukaan lukien 37.
Turnauksia internetin go-palvelimilla

Gota voi pelata myös internetissä go-palvelimilla normaalien pelien lisäksi myös kansainvälisissä turnauksissa.


Omat leirit
16.-18.2. Kaamosleiri

Sanginjoen leirikeskus

Oulun Goonpellaajien oma Kaamosleiri järjestettiin Oulun kaupungin omistamassa Sanginjoen leirikeskuksessa helmikuun pimeänä viikonloppuna. Kaamosleirillä järjestettiin turnaus kahden kiven alitasoituksilla, jonka epävirallisena tavoitteena oli päivittää syksyn alkeiskurssilaisten luokituksia. Turnauksen voitti Matti Aula. Leirillä vietettiin myös perinteistä leirielämää grillaillen ja muita pelejä pelaillen. Saimme myös nauttia korealaisten opettajien ohjauksesta sekä seurata lähes ammattilaisten peliä. Osallistujia leirillä oli 17, joista 15 alle 29-vuotiaita. Alle 29-vuotiaiden leiripäiviä oli 45.


Omat kurssit, turnaukset ja koulutukset
12.-18.2. Korealaiset opettajat (yksityistunnit, simultaanipelit ja ryhmäopetus)

Ouluun saapui helmikuussa kaksi korealaista gon opettajaksi opiskelevaa opetusharjoitteluun. Näin saatiin varmasti laadukasta opetusta myös Oulun seudulle. Opetus osoittautui odotettua suositummaksi. Yksityistunneille (yht. 30 h) osallistui 11 pelaajaa, joista 9 alle 29-vuotiaita, ryhmäopetukseen  22, joista 18 alle 29-vuotiasta sekä simultaanipeleihin osallistui 16 pelaajaa, joista 13 alle 29-vuotiaita.
21.-22.4. Oulun Kevät 2007

Oulun Lyseon Lukio, Kajaaninkatu 3
Vuonna 2007 perinteinen Oulun Kevät järjestettiin Joukkue-SM -turnauksen sivuturnauksena, kahden kiven alitasoituksella 5 kyu ja sitä heikommille pelaajille. Turnauksen voitti Tommi Pesu. Osallistujia oli 10, joista alle 29-vuotiaita 9.
21.-22.4. Joukkue-SM 2007

Oulun Lyseon Lukio, Kajaaninkatu 3

Joukkue SM-turnauksessa kilpailtiin SM-sarjassa ja avoimessa sarjassa. SM-sarjan voitti YliGo:n joukkue ja avoimen sarjan Tengen-kerhon joukkue. Osallistujia 41, joista alle 29-vuotiaita 34.
6.-8.7. Oulun Kesä 2007

Oulun Lyseon Lukio, Kajaaninkatu 3

Kuuden kierroksen tasa-avausturnauksessa peliajat olivat 60 minuuttia perusaikaa + kanadalainen jatkoaika (15 kiveä/5 min) ja tulokset lähetettiin EGF:n A-sarjan. Oulun Kesän voitti Antti Törmänen, toiseksi tuli Antti Holappa Espoosta ja kolmanneksi Toni Nisumaa.

Osallistujia 21, joista alle 29-vuotiaita 17.
8.-9.9. Älypeliturnaus 2007

Oulun Lyseon Lukio, Kajaaninkatu 3.
Turnaus järjestettiin yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa osana Älypelifestivaaleja. Turnauksen voitti OGP:n Antti Törmänen, 4 dan, toiseksi tuli OGP:n Janne Kössö 3 dan ja kolmanneksi PoGon Antti Holappa, 3 dan.
Osallistujia 35, joista alle 29-vuotiaita 29.

1.10.-18.11 Alkeiskurssi 2007

Oulun yliopisto, Linnanmaa.
Maanantaisin 17.00-19.00 pidetty yliopiston alkeiskurssi oli suunnattu nuorille aikuisille. Kurssilla opetettiin goon perusteet.
Kurssilla oli 6 ohjaajaa ja 26 osallistujaa, yhteensä 28 alle 29-vuotiasta.

28.9.-23.11 Alkeiskurssi 2007

Oulun Lyseon Lukio, Kajaaninkatu 3.
Perjantai-iltapäivisin 14.00-16.00 järjestetty Lyseon alkeiskurssi oli suunnattu lukioikäisille . Kurssilla opetettiin goon perusteet.
Kurssilla oli 2 ohjaajaa ja 7 osallistujaa, yhteensä 8 alle 29-vuotiasta.

8.10.-12.11. Jatkokurssi 2007

Oulun yliopisto, Linnanmaa
Maanantai-iltaisin 19.00-21.00 järjestettiin kolme jatkokurssikertaa 20-5 kyu -pelaajille. Jatkokurssia jatketaan tammikuussa 2008.
Kurssilla oli 2 ohjaajaa ja 16 osallistujaa, yhteensä 14 alle 29-vuotiasta.


24.11. Alkeiskurssiturnaus 2007

Oulun yliopisto, Linnanmaa.
Alkeiskurssiturnauksessa pelattiin 13*13 -laudoilla 15 min perusajalla ja 15 kiveä/5 min kanadalaisella byo-yomilla. Paikalla olleet alkeiskurssilaiset luokitettiin turnaustulosten perusteella. Turnauksen voitti Jarmo Vainio.
Osallistujia 10, joista alle 29-vuotiaita 9.

24.11. Pikapeliturnaus 2007

Oulun yliopisto, Linnanmaa.
Pikapeliturnaus pelattiin tasoituksin täysikokoisella laudalla 15 min perusajalla ja 25 kiveä/5 min kanadalaisella byo-yomilla. Turnauksen voitti Mikko Nevala, 6 kyu.
Osallistujia 10, joista alle 29-vuotiaita 8.
15.-16.12. Oulunmestaruus 2007

Domus Botnica, Toivoniementie 1.
Oulunmestaruudesta taistelivat edellisvuoden mestari sekä Oulun Kesässä ( 3 hlöä) ja Oulun Älypeleissä (2 hlöä) paikkansa lunastaneet haastajat. Oulun mestariksi vuodelle 2007 pelasi itsensä edellisvuosien tapaan Antti Törmänen, 4 dan.
Osallistujia 9, joista alle 29-vuotiaita 7.