!![Oulun Goonpellaajien|OGP 2006] toimintasuunnitelma 2006

Hyväksytty perustamiskokouksessa 4.2.2006.

!Oulun Goonpellaajien toiminta 

Oulun Goonpellaajat keskittyy go-pelin pelaamiseen ja harrastuksen edistämiseen. OGP:lla on viikoittain kolme säännöllistä peli-iltaa. OGP järjestää go-turnauksia ja matkoja muualla Suomessa sekä ulkomailla pidettäviin turnauksiin, leireihin ja muihin gohon liittyviin tapahtumiin. Oulun Goonpellaajat tekee yhteistyötä Suomen Go-liiton ja Oulun kaupungin kanssa. Oulun Goonpellaajat tiedottaa gon pelaamisesta Oulussa ja pyrkii samalla tekemään lautapeliä yleisemminkin tunnetuksi. OGP hankkii ja tarjoaa jäsenistönsä käyttöön pelivälineitä, kelloja ja go-kirjallisuutta. OGP järjestää myös opetusta aloitteleville pelaajille. 

!Go-peli

Go on noin 4000 vuotta vanha kiinalainen kahden pelaajan strateginen lautapeli. Peli pelataan 19x19 viivan nelikulmaisella laudalla mustilla ja valkeilla kivillä, jotka yksi kerrallaan asetetaan viivojen risteyspisteisiin. Pelin alussa lauta on tyhjä, pelin lopussa lähes täynnä mustia ja valkeita kiviä. Tavoitteena on vallata omien kiviketjujen sisään enemmän aluetta kuin vastapuoli. Go on taitopeli, jonka säännöt on helppo oppia, mutta jossa pelitaitoaan voi kartuttaa vain opiskelemalla taktiikkaa ja strategiaa ja pelaamalla toisia pelaajia vastaan. Gota pelataan ammattimaisesti mm. Japanissa, Koreassa ja Kiinassa, mutta amatööritasollakin pelitaidon kirjo on hyvin laaja. Pelin aloittelija voi pelata myös kokeneempia pelaajia vastaan, koska gon tasoituskäytäntö tekee peleistä tasaväkisen muuttamatta pelin luonnetta. 

!Jäsenet ja jäsenedut

Oulun Goonpellaajien kerhon nimissä oli Suomen luokituslistalla 82 henkilöä vuoden 2005 lopussa. Suurin osa jäsenistä on nuoria opiskelijoita. Vuonna 2006 pyritään innostamaan mahdollisimman useat vanhoista jäsenistä liittymään yhdistyksen jäseniksi virallisesti. Uusien pelaajien ja sitä kautta jäsenien hankintaa varten järjestetään pelin esittely- ja harjoittelutilaisuuksia. OGP:n jäsenmaksuun sisältyy Suomen Go-liiton jäsenmaksu. Jäsenet voivat osallistua kaikkiin Suomessa järjestettäviin avoimiin turnauksiin sekä tietenkin OGP:n omiin turnauksiin. 

Oulun Goonpellaajilla ei ole aiemmin ollut omia pelivälineitä, pelikelloja eikä kirjoja. Kynnystä aloittaa gon pelaaminen vähentää huomattavasti kun pelivälineitä ei tarvitse heti hankkia omiksi. Erityisesti peli-iltoja ja aloittelijoita varten on tärkeää, että yhdistyksellä on riittävästi lautoja ja kiviä. Turnaus- ja muissa vakavissa peleissä pelaajilla on määrätty aika, jonka aikana siirrot on tehtävä. Vain harvoilla jäsenillämme on omia pelikelloja ja isompiin tapahtumiin on jouduttu lainaamaan niitä muilta go-seuroilta ja Oulun Shakkiseuralta. Yhdistyksen kehityksen kannalta on tärkeää hankkia omia kelloja, jotta isompia tapahtumia voidaan järjestää itsenäisemmin ja useammin. Gon pelaajana kehittyminen vaatii myös opiskelua. Virallisten opettajien puuttuessa Suomesta opiskelu tapahtuu useimmiten itsenäisesti gon taktiikkaa ja strategiaa koskevien kirjojen avulla. Eniten käytetyt aloittelevien pelaajien, tai harvinaiset vahvojen pelaajien tarvitsemat kirjat on hyvä hankkia yhdistykselle yhteisiksi. Jäsenillä on oikeus käyttää yhdistyksen pelivälineitä ja kirjoja. 

!Tiedotus ja hallinto

Oulun Goonpellaajat pyrkii esittelemään harrastusta opiskelija- ja harrastajatapahtumissa. Yhdistys tiedottaa Oulussa järjestettävistä turnauksista ja muista tapahtumista gon harrastajille, gosta kiinnostuneille ja tapahtumasta riippuen myös lehdistölle. Suurin osa OGP:n tiedotuksesta tapahtuu sähköisesti, mutta etenkin harrastuksen esittelemistä varten pyritään tänä vuonna tekemään erilaisia esitteitä.

Oulun Goonpellaajat on aikaisemmin ollut epävirallinen, järjestäytymisaikeissa oleva harrasteseura, jolla on ollut yhteyksiä muihin go-seuroihin. Tänä vuonna OGP järjestäytyy yhdistysmuotoiseksi harrasteseuraksi. Perustamiskokous pidetään 4.2.2006 ja siellä valitaan ensimmäinen hallitus ja puheenjohtaja sekä hyväksytään ensimmäiset viralliset asiakirjat kuten toimintasuunnitelma, talousarvio ja säännöt. Kevät- ja syyskokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Hallituksen toiminta pyritään jo heti ensimmäisestä vuodesta alkaen kehittämään mahdollisimman tehokkaaksi ja joustavaksi.
 
!Oulun Goonpellaajat verkossa 

Sähköisen tiedotuksen perustana on suomalainen WWW-sivusto www.suomigo.net. Oulun Goonpellaajat tiedottaa siellä yhdistyksen yleisistä asioista omilla sivuillaan. Turnaukset ja muut tapahtumat esitellään valtakunnallisessa turnauskalenterissa ja oululaiset pelaajat ilmoitetaan luokituslistassa OGP:n alla.
 
Oulun Goonpellaajilla on sähköpostilista (oulugo (miumau) papupata.org), johon lähetetään tiedotteita tulevista tapahtumista ja muista oululaisille merkittävistä gota koskevista asioista.  Oulun Goonpellaajilla on myös oma keskustelukanava IRC:ssä (#oulun.goonpellaajat@IRCnet). Sähköpostilistan käyttöä tehostetaan tänä vuonna tiedotuskanavana.

!Peli-illat 

Yhdistys järjestää säännöllisesti viikoittaisia peli-iltoja. Yliopiston lukuvuoden aikana kokoonnutaan maanantaisin yliopiston aularavintolan yläkuppilassa. Täysi-ikäiset pelaavat keskiviikkoisin Café Miloussa. Lauantaisin pelataan Nuoriso- ja kulttuurikeskus Nukun kahvilassa. Kesäisin ainakin maanantain peli-illat siirtyvät sään salliessa ulkotiloihin, kuten Tuiran uimarannalle. Lisäksi hiukan epäsäännöllisemmin pidetään viikonloppuisin ylimääräisiä peli-iltoja. 

!Tulevia turnauksia

Oulussa järjestetään vuosittain useita avoimia turnauksia. Etenkin aloittelijoiden turnaukseen osallistumiskynnystä pyritään laskemaan tehokkaalla yhdistyksen sisäisellä tiedottamisella.  Turnauksiin kutsutaan jäsenten lisäksi pelaajia muualta Suomesta ja ulkomailta. Tänä vuonna järjestetään perinteinen Kevätturnaus maalis-huhtikuussa sekä Kesäturnaus kesä-heinäkuussa. Myös tämän vuoden lokakuussa järjestetään Älypeliturnaus Kansainvälinen Oulu –tapahtumassa osana Oulun älypelifestivaalia 2006. Oulua on pyydetty osallistumaan Suomen Go-liiton Suomi GP –turnaussarjaan ja joku edellä mainituista turnauksista liitetään siihen. Oulunmestaruus 2005 -finaali järjestettiin tammikuussa 2006, ja tämän vuoden Oulunmestaruuskarsinnat pyritään järjestämään marraskuussa ja -finaali joulukuussa. 
 
!Kursseja ja koulutusta 

Syyslukukauden alussa kartoitetaan tarvetta järjestää aloittelijakurssi yliopistolla. Myös yhteistyötä lukioiden ja yläasteiden kerho- ja harrastetoiminnan kanssa selvitetään. Säännöllisten peli-iltojen yhteydessä järjestetään opetusta. Oulunmestaruuskarsintojen yhteyteen pyritään järjestämään rinnakkainen turnaus niille gon pelaajille, jotka eivät kilpaile Oulun mestaruudesta. Omin voimin järjestettävän koulutuksen lisäksi järjestetään koulutusta aiempien vuosien tapaan mahdollisuuksien mukaan muualta Suomesta tai ulkomailta tulevien go-osaajien johdolla.

!Yhteistyö ja kansainvälinen toiminta 

Oulun Goonpellaajien jäsenet osallistuvat muualla järjestettäviin go-tapahtumiin ja omat tapahtumamme vetävät samoin mukaan pelaajia myös muualta Suomesta. Aiempina vuosina osa OGP:n pelaajista on käynyt muiden paikkakuntien turnauksissa. Turnauksissa pelaaminen on olennainen tekijä pelitaidon kehittymisessä. Vuonna 2006 pyritään tukemaan pelimatkoja aiempaa enemmän myös rahallisesti.  

OGP kehittää edelleen yhteistyötä Suomen Go-liiton ja muiden suomalaisten go-seurojen kanssa. OGP pyrkii nimittämään edustajan muun muassa Go-liiton turnaustoimikuntaan. Vuoden 2005 oulunmestarilla Antti Törmäsellä on jo aiemman menestyksen vuoksi paikka Suomenmestaruuskisojen viimeiseen karsintaan. Myös muita OGP:n jäseniä tuetaan SM-kisojen karsintoihin osallistumisessa. Myös joukkue-SM -kisoihin pyritään lähettämään OGP:n edustajia. 

Oulun Goonpellaajista on vielä vuoden 2006 keväällä opiskelijavaihdossa Sami Halonen Koreassa ja Mikko Polojärvi Japanissa sekä tutkijavaihdossa Susanna Pirttikangas Japanissa. He ovat vaihtokaupungeissaan osallistuneet mahdollisuuksien mukaan paikallisiin go-tapahtumiin ja heidän kauttaan yhdistys on suorassa yhteydessä go-maailman huippumaihin. 

Tämän vuoden Euroopan Go-kongressi (European Go Congress) järjestetään heinäkuussa Roomassa ja mahdollisuuksien mukaan yhdistys tukee OGP:n jäsenten osallistumista ja matkoja.  

Antti Törmänen on alle kahdeksantoistavuotias ja osallistunut jo aiemmin useisiin kansainvälisiin turnauksiin. Tänä vuonna hän on menossa edustamaan Oulua ja Suomea helmikuussa Hollantiin (European Go Oza) ja maaliskuussa Pietariin (European Youth Goe Championship). European Go Federation (EGF) on myöntänyt osittaista tukea matkakustannuksiin. Vuosittain neljä eurooppalaista kutsutaan nuorten maailmanmestaruuskisoihin (World Youth Goe Championship). Törmänen oli viime vuonna kutsuttujen joukossa.