OWL, eli Olarin Warhammer -liitto on [Olarin lukion|http://www.olari.fi] ruokasalissa perjantai-iltaisin kokoontuva pelikerho. Se perustettiin vuonna 2001 ja on siitä lähtien toiminut säännöllisesti, vaikka ihmiset ja pelit ovatkin vaihtuneet muutaman vuoden välein.

Go sai OWL:ssa alkunsa, kun [Esa Koskinen] osti vuonna 2009 pelisetin ja muutamat pelistä kiinnostuneet alkoivat pelaamaan sitä siihen aikaan Olarissa suositun Magic: The Gatheringin ohella. Nyttemmin M:tG on väistynyt uusien opiskelijoiden vähäisen kiinnostuksen myötä usein pelatuista peleistä, ja mafian tyyliset seurapelit ovat olleet nykyisten jäsenten joukossa suosittuja, mutta useita go-pelejä pelataan viikottain silti.

OWL omistaa yhden pelisetin, ja Esan setti on käytännössä aina saatavilla. OWL kokoontuu perjantaisin 13:00-21:00. Olarissa on kaikenkaikkiaan noin kymmenen enemmän-tai-vähemmän aktiivista pelaajaa ja yleensä kolmesta viiteen henkeä jää peli-iltoihin goota pelatakseen.

18.1.2013 pelattiin neljäs Olarin lukion mestaruus, jossa Atte onnistui puolustamaan titteliään kaikkia haastajia vastaan. Aten ja Esan välinen peli on kirjattu ja löytyy sgf-muodossa liitteistä.
\\
!Todennäköisyys löytää pelaajia OWL:sta tämän viikon perjantaina?

| Pelaaja | Rank | Yleensä paikalla | Tällä viikolla? | Muuta?
| Atte Jaantila | 8 kyu | 14:30-17:00 | ? |
| Esa Koskinen | 10 kyu | 13:00-16:00 | Ehkä | 
| Janne Laurikainen | 13 kyu | 16:00-21:00 | Luultavasti?|
| | | | | 
| | | | | 

Satunnaisempia DDK-tason pelaajia saattaa myös tulla vastaan silloin tällöin. Laita nimesi listaan mikäli olet tulossa.