Tässä hahmotelmaa rungoksi, jonka toivon auttavan useimpia, jotka joutuva ja pääsevät opastamaan uusia pelaajia jalon pelimme saloihin. Suurkiitokset Ollille tähänastisesta avusta. \\
-- Jari

Tapahtui näin: Nuori tyttö joka oli nähnyt jo peliä pelattavan halusi oppia. Minä innoissani kerroin kolmen päivän kurrsin GO:sta puolessa tunnissa. Pelaaminen ei sitten enää kiinnostanunutkaan :/ \\
Joissain ohjeissahan sanotaan että pelaajan pitää päässä pelaamaan mahdollisman nopeasti ja paljon. "Hävitä sata ensimmäistä peliään nopeasti". \\
Optimaalinen tilanne on, kun kaksi täysin aloittelijaa pannaan pelaamaan vastakkain ja pelaamista neuvotaan aina sen jälkeen ja sitä mukaa kun on jotain kerrottavaa pelistä, saattamatta kuitenkaan pelaajia häpeään. (Tosin, aika vaikea löytää samaan aikaan kahta aloittelijaa.) \\
-- vet

Yleistä
*Aloita 9x9 7 kiven tasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Kun 5 ei riitä, siirry eteenpäin. 
*Pelaa 13x13 9 kiventasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Kun 4 ei riitä, siirry eteenpäin. 
*Pelaa 19x19 9 kiventasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Nämä siirtymät ettei oppimisvauhti romahda.
*Vain yksi opettaa. Kunnioita muiden opetustyötä. Älä missään tapauksessa korjaa virhettä toisen opetuksessa etenkään sellaista mitä oppilas ei voi ymmärtää. Se voi olla tarkoituksellista yksinkertaistusta.

Uusi pelaaja
*Kerro mikä on vangitseminen. Jos vähintään kaksi aloittelijaa, keskenään pelaamaan atarigota.
*Kerro mikä on pelin tavoite (alue) 
*Sitten pelaamaan paljon. Ei saa miettiä pitkään! 
*Muutaman pelin jälkeen kerro mitä on kytkeminen. 
*Mainitse pelistä korkeintaan yksi yksinkertainen asia. [Atari|SL:Atari], kytkeminen, ko. 
*Vastaa kysymyksiin lyhyesti (mutta älä tylysti!)  
*Vältä mainitsemasta 2 silmän eloa muutaman ekan pelin aikana ja älä pelaa ryhmien ainoaan isoon silmään

30-25kyu
* [Geta/verkko|SL:Geta], [uttegaeshi/takapotku|SL:SnapBack], [shicho/tikapuu|SL:Shicho].

25-20kyu
*Tehtävien tekemistä   

20-15kyu
*Perusjosekeita   
* Sente, gote

15-10kyu
*Hitaita pelejä mukaan. Joka pelipäivä sekä hidas että nopea. 
*Avauksen alkeet. 
*Pelien läpikäynnin aloittaminen. 
*Tenuki/muualle peluu: mikä se on  
*Kikashi/pakottava siirto: mikä se on

10-5kyu
*Tasapaino vahvuus vastaan alue 
*[Hasami/pihti|SL:Pincer]
*Väärien kikashien käyttö
*Tenukin väärinkäyttö
*Hahmottaminen että mitä vahvuus tarkoittaa

5-1kyu
*Suunnitelmallisuus ja mitä se tarkoittaa.
*[Honte/oikea siirto|SL:Honte], [Muoto|SL:Shape]
*Mikä kikashi on, mitä se ei todellakaan ole, ja huonon "kikashin" välttäminen
*Tenukin oikea käyttö
*Ymmärrys siitä että vahvuudella on väliä (outs!)

Matala dan
*Vahvuuden hyötykäyttö 
*Invaasion tarpeellisuus kontra normaali yose   
*Kikashien hyötykäyttö sekä välttäminen
*Tenukin systemaattinen käyttö

Korkea dan
*Oletko muka joku ammattilainen? :)

!Linkkejä

* [How to Teach Go|http://math.stanford.edu/~carlton/go/teaching.html](Carlton, David)
* [How to Teach Go|http://www.sentex.net/~mmcadams/teachgo/] (McAdams, Mindy)