Siirsin tänne keskustelun pätkän sivulta [Bassin näkemyksiä McMahonista]
*Olisi mainiota, jos huippuryhmän koko olisi kahden potenssi ja siihen kuuluisivat kaikki pelaajat, joilla on realistinen mahdollisuus voittaa turnaus, mutta ei yhtään ylimääräistä. Useimmiten tilanne ei kuitenkaan ole tämä. (Oletetaan, että kierroksia on enemmän kuin huippuryhmän Cup vaatii). Verrataan kahta vaihtoehtoa: Täydennetään huippiryuhmä 2:n potenssiksi lisäämällä siihen heikompia pelaajia tai jätetään huippuryhmä täydentämättä. Mielestäni ero näiden välillä on pieni. Ensimmäisessä tapauksessa joku saa tai jotkut saavat alussa saman ryhmän sisältä heikomman vastuksen ja jälimmisessä tapauksessa joku saa heikomman vastuksen myöhemmin. --[Matti] 2015-11-21
* Jos 12 pelaajan "luonnollinen" huippuryhmä täydennetään 16:een, 4 kärkipelaajaa saa todennäköisen sossihässin ensimmäisellä kierroksella, olettaen että huippuryhmän paritus tehdään tavalliseen tapaan split-and-foldaamalla. Se on jonkin verran vähemmän epäreilua kuin se, että kolmannella kierroksella arvottaan sossihässi vain yhdelle. -[B|Bass] 2015-11-23
**Parituksiin et ole ottanut kantaa, muuta kuin nyt implisiittisesti. --[Matti] 2015-11-23
* Valitsit sattumalta esimerkiksi PM-turnauksen. PM-turnauksella on turnauksen voittajan löytämisen lisäksi toinen vähintään yhtä tärkeä tavoite, löytää pohjoismaiden mestari. Vuonna [2011|PM2011Tulokset] Su Yang tuli PM-turnauksessa toiselle sijalle, kun oli kokenut ainoan tappionsa minulle toisella kierroksella. Muussa tapauksessa hän olisi hyvnkin voinut voittaa turnauksen, mutta pohjoismaiden mestaria hänestä ei olisi tullut. Satunnaista vahvaa ei-pohjoismaalaista ei ole haluttu estää pelaamasta turnauksessa, mutta pohjoismaiden mestaruus on varattu pohjoismaiden kansalaisille. Jotta ulkopuolisen pelaajan osallistuminen ei häiritsisi liikaa PM:n ratkasemista, on huippuryhmä pidetty verraten pienenä, perinteisesti n. 12 pelaajan kokoisena. Kokoa voisi tietysti säätää, sen mukaan onko mukana vahva ulkopuolinen, mutta se voisi sekoittaa asioita, kun järjestäjätkin ovat vuorotellen eri maista. --[Matti] 2015-11-23

[Bass]: Mun kommentit, jotka tänne on tuolta [toiselta sivulta|Bassin näkemyksiä McMahonista] siirretty, viittaavat (ainakin tässä tapauksessa) McMahon-järjestelmään geneerisesti, ja erityisesti silloin, kun sitä ajetaan Naama Irvessä -luokan vakavuudella. PM-kisat ovat ainakin tähän asti olleet luonteeltaan kovin leppoisia, eikä pääpaino ole mitenkään erityisesti ollut mestarin löytämisellä, vaan ennemminkin pohjoismaisten go-suhteiden ylläpidolla. Se on varmaan ihan hyvä lähtökohta jatkossakin, eikä järjestelmän suhteen kannattane liiaksi pingottaa. [Prodi|Prodigious]kaan tuskin vaipuu murheen alhoon vaikka [tämän vuoden tiebreaker-lotossa|TuloksetPM2015] olikin ylimääräinen kolmoskierrosparituslottopallo mukana, [arpajaisiahan|SOSOS] on tässä turnaussarjassa [harrastettu|http://www.europeangodatabase.eu/EGD/Tournament_Card.php?&key=T090410A] [ennenkin|PM2007Tulokset]. -[B|Bass], 2015-11-23