!Saanko esittäytyä?
Olen turkulainen 10 kyu, joka ryhtyi pelaamaan joskus vuoden 2009 alussa eikä kadu sitä. KGS tuntee minut nimellä Arimasen. Mottoni gonpelaajana on: "Vaatimattomuus kaunistaa". Pelitaitoni antavat ainakin runsaasti tilaisuuksia seurata mottoa.

!Tarvitaanko lisää suomenkielistä/suomennettua go-kirjallisuutta?
Milloin en pelaa gota, muun muassa suomennan tieto- ja toisinaan myös kaunokirjallisuutta. Haaveenani on päästä joskus suomentamaan hyviä go-kirjoja, ja siinä tarkoituksessa otin yhteyttä Yilun Yangin ''Go - taitopelin perusteet'' -kirjan julkaisseeseen kustannusyhtiöön. Siellä oltiin periaatteessa kovin myötämielisiä ajatukselle jatkaa go-kirjallisuuden julkaisemista, parhaassa tapauksessa jopa sarjana, jos vain löytyy hyviä ehdotuksia suomennettaviksi teoksiksi.

Niinpä toivoisin (ehkä omalla palstallaan?) keskustelua siitä, 1) onko kannattavaa julkaista lisää suomennoksia? 2) jos on, mistä teoksista lähteä liikkeelle? 3) mikä olisi ensisijainen kohdeyleisö: peliä tuntemattomat, nuoret, aloittelijat, kokeneemmat pelaajat...

Jos ajatus saa kannatusta ja keskustelusta seuloutuu esiin vaikkapa kolmesta viiteen kirjaa, joista saattaisi lähteä liikkeelle, voisin jatkaa tästä eteenpäin ottamalla yhteyttä niiden kustantajiin. Miltä vaikuttaa?

!Elämän ja kuoleman kysymyksiä
Kas tässä tilanne, johon törmäsin taannoin seuratessani KGS:ssä erään botin (v) ja ihmisparan (m) välistä peliä. Botti vei lopulta kulman, mutta ihminenkin olisi siinä onnistunut, eikö niin? Ratkaisuehdotukseni alempana.

[{GoDiagram
label='Musta vie nurkan jos pelaa ensin'

 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
 .  .  .  .  .  O  .  O  .  O  . |
 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
 .  .  .  .  .  .  O  .  #  #  . |
 .  .  .  O  .  #  #  #  #  O  # |
 .  O  O  O  #  .  #  O  O  O  . |
 .  .  #  .  #  O  O  #  #  O  . |
 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
---------------------------------+
}]

!Elämää nurkassa
[{GoDiagram
label='Näin ja vain näin se menee, luulisin'

 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
 .  .  .  .  .  O  .  O  .  O  . |
 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
 .  .  .  .  .  .  O  .  #  #  . |
 .  .  .  O  .  #  #  #  #  O  # |
 .  O  O  O  #  .  #  O  O  O  . |
 .  .  #  .  #  O  O  #  #  O  #1 |
 .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  . |
---------------------------------+
}]