Taustaa: Suomen Go-Liitolla (SGL) on ollut viime vuosina vaikeuksia löytää järjestäjiä SM- ja Joukkue SM -turnauksille. Erityisesti SM-systeemi on nelivaiheisena liian raskas nykyharrastajamääriin nähden. Joskus aikanaan 2006, kun nykymuotoinen järjestelmä otettiin käyttöön, karsinnan ykkösvaiheeseen osallistui yleensä noin 30 pelaajaa, parhaimmillaan jopa 45. Viimeisenä kolmena vuotena on kuitenkin jääty alle 20 pelaajan ja tänä vuonna osallistujamäärä oli vain 11 pelaajaa. Näistä toistaiseksi vain 4 pelaajaa on ilmoittanut halukkuutensa pelata SM-kisojen kakkosvaiheessa. Pahimmassa tapauksessa jopa kolme pelipaikkaa joudutaan siis täyttämään systeemiin kuulumattomilla menetelmillä.

Tilanne on siis se, että ykköskarsinnan järjestämiseen ei löydy kiinnostuneita jäsenkerhoja ja vaikka löytyisikin, ei karsintoihin osallistu pelaajia riittävästi, jotta saataisiin jatkopeleihin riittävästi pelaajia. Turun Hayashi, joka on järjestänyt karsinnat viimeisenä viitenä vuotena, on ilmoittanut, ettei se enää tulevaisuudessa ykköskarsintoja järjestä.

Joukku-SM turnauksen avoimeen sarjaan ei ole käytännössä enää vuosiin saatu riittävästi osallistujia, jotta avoimen sarjan järjestäminen nykymuodossaan olisi mielekästä.

!! SM-systeemi

Liiton Hallitus esittää syyskokouksessa (21.10.2017), että SM-systeemiä muutetaan siten, että ykköskarsintaa ei enää tulevaisuudessa järjestetä. Kakkoskarsinta nimetään SM-karsintaturnaukseksi ja sen kuvausta muutetaan seuraavasti:

Edellisen SM-turnauksen pelaajat sijoilta 4.-6.\\
Edellisen SM-II-karsinnan kolmen voiton pelaajat sijoitusjärjestyksessä\\
4 paikkaa turnauksista: Takapotku, Kani6, Oulu, TurkuGP, erikseen sovittavassa järjestyksessä (paras, joka ei vielä ole saanut paikkaa)\\
POIS: SM I-karsinnasta turnaus täyteen\\
\\
Poistetun kohdan tilalle teksti:\\
Wikissä olevalta ilmoittautumislistalta GoR-vahvuusluvun perusteella vahvimmat pelaajat kyseisen vuoden 31.8. vallitsevan GoR-listauksen mukaan, siten että saadaan 16 osallistujaa kasaan.\\

!! Joukkueiden SM-turnaus

Joukkueiden SM-turnausformaatista tulee hallitukselta ehdotus lähipäivinä.

----


----

Onko kohta "Edellisen SM-II-karsinnan kolmen voiton pelaajat" typo vai siirtymäsäännös, kun juuri aiempana sanotaan että
"Kakkoskarsinta nimetään SM-karsintaturnaukseksi"?

--Ilkka V, 16-Oct-2017 20:11