!!SM-kilpailun 2016 paikat

Ilmoittautuminen gon SM-kilpailuihin vuodelle 2016.

SM-järjestelmän myöhemmät osat (II-karsinta, SM-Sarja ja SM-Finaali) ovat kutsuturnauksia, joten niihin voivat ilmoittautua vain ne pelaajat, joiden nimi on jo valmiiksi tällä sivulla. [Kutsukriteerit|http://www.sgl.fi/index.php?page=sm-systeemi] on määritelty Suomen go-liiton päätöksellä. Jotta [SM I-karsinnassa|SM-1 karsinta 2016] (johon [ilmoittautuminen|SM-I-karsinta2016Ilmoittautuminen] on vapaata) jaettavien jatkopaikkojen määrä tiedettäisiin ennen turnauksen alkua, kutsutuilta pelaajilta edellytetään ennakkoilmoittautumista hyvissä ajoin ennen SM-I-karsintaa.

Vuoden 2016 SM-järjestelmän ilmoittautuminen tapahtuu muokkaamalla tätä wiki-sivua viimeistään elokuussa 2016. Kaikkien paikkaan oikeutettujen toivotaan ilmoittautuvan joko osallistuvaksi tai pois jääväksi. Syyskuun alussa ilmoittautumattomia yritetään vielä vähäistä vaivaa käyttäen tavoittaa. SM-I-karsintaturnauksen alkaessa ilmoittautumattomuus tulkitaan poisjäänniksi.

Osallistuvaksi ilmoittautuvilta toivotaan ilmoittautumismerkinnän lisäksi nimen ja puhelinnumeron lähettämistä [liiton turnausvastaavalle|Bass] tai allaolevaan taulukkoon. Näitä yhteystietoja käytetään II-karsinnan ja SM-sarjan osallistumisen puhelinvarmistamiseen ennen turnausta. Puhelinvarmistus tehdään riittävän varapelaajamäärän varmistamiseksi, koska kummankin turnauksen formaatti vaatii täsmällisen pelaajamäärän.

![SM-Finaali 2016]
|| # || Nimi            || Luokitus || Sijaperuste
|  1 |                   |           |  [SM-sarja|SMSarja2016] 1.
|  2 |                   |           |  [SM-sarja|SMSarja2016] 2.

![SM-sarja|SMSarja2016]

||#||Nimi                     ||Luokitus|| Otan paikan vastaan || Yhteystiedot || Sijaperuste
| 1 | Juuso Nyyssönen          | 5 dan   | Kyllä                |               | Suomen Mestari 2015
| 2 | Juri Kuronen             | 6 dan   | Kyllä                |               | SM-finalisti 2015
| 3 | Javier-Aleksi Savolainen | 5 dan   | Kyllä                |               | [SM-sarja 2015|SMSarja2015] 3.
| 4 |                          |         |                      |               | [SM II-karsinta|SMIIKarsinta2016Tulokset] 1.
| 5 |                          |         |                      |               | [SM II-karsinta|SMIIKarsinta2016Tulokset] 2.
| 6 |                          |         |                      |               | [SM II-karsinta|SMIIKarsinta2016Tulokset] 3.

![SM II-karsinta|SM-II-karsinta2016], 8-9. lokakuuta 2016 

||#                       ||Nimi             ||Luokitus|| Pelaan / puh-ilmo       || Yhteystiedot ||Sijaperuste
| [{Counter name='smii'}] | Vesa Laatikainen | 5 dan   | jep   / ok                |              | [SM-sarja 2015|SMSarja2015] 4.
| [{Counter name='smii'}] | Tuomas Hella     | 4 dan   | Kyllä / ok                |              | [SM-sarja 2015|SMSarja2015] 5.
| [{Counter name='smii'}] | Matti Siivola    | 5 dan   | Kyllä / ok                | 050 5483232             | [SM-sarja 2015|SMSarja2015] 6.
| [{Counter name='smii'}] | Jesse Savo       | 4 dan   | Kyllä /ok                 | 041 721556ysi        | [SM II-karsinta 2015|SMIIKarsinta2015Tulokset] 4.
| [{Counter name='smii'}] | Simo Vanhala     | 3 dan   | Kyllä / ok                | 045 270 neljä-366              | [SM II-karsinta 2015|SMIIKarsinta2015Tulokset] 5.
| [{Counter name='smii'}] | Mikko Siukola    | 4 dan   | yes  / ok                 |              | [SM II-karsinta 2015|SMIIKarsinta2015Tulokset] 6.
| [{Counter name='smii'}] | Olli Hella       | 3 dan   |  Kyllä / ok               | 040595937nel             | [SM II-karsinta 2015|SMIIKarsinta2015Tulokset] 7.
| [{Counter name='smii'}] | Lauri Paatero    | 4 dan   |  Kyllä / ok               |  [on|LauriPaatero]            | [SM II-karsinta 2015|SMIIKarsinta2015Tulokset] 8.
| [{Counter name='smii'}] | Eerik Norvio     | 2 dan   |  kyllä / ok               | 050 343 895-ysi | [Kani6 2016|Kani62016Tulokset] paras [1]
| [{Counter name='smii'}] | Pekka Lajunen    | 3 dan   | Kyllä / ok               | ok -[b|Bass] | [Jaakko Munkki 2016 | Jaakko Munkki 2016 Tulokset] paras [1]
| [{Counter name='smii'}] | Pekka Lukkari    | 4 dan   | Kyllä                    |              | Paras alkuvuoden GoR 2. (2290) [2]
| [{Counter name='smii'}] | Antti Holappa    | 4 dan   | Kyllä  / ok               |              | [SM I-karsinta|SM-I-2016karsintaTulokset] 1.
| [{Counter name='smii'}] | Teemu Rovio      | 3 dan   |  Kyllä / ok             |              | [SM I-karsinta|SM-I-2016karsintaTulokset] 2.
| [{Counter name='smii'}] | Reino Karttunen  | 1 dan   |  Kyllä                        |              | [SM I-karsinta|SM-I-2016karsintaTulokset] 3.
| [{Counter name='smii'}] | Antti Soukka     | 2 dan   | Kyllä                    |              | [SM I-karsinta|SM-I-2016karsintaTulokset] 4.
| [{Counter name='smii'}] | Antti Niemi      | 1 dan   | joo                       |              | [SM I-karsinta|SM-I-2016karsintaTulokset] 5.



[#1] Suomen go-liiton hallituksen päätöksen mukaan SM-turnaukseen jaetaan 4 turnauspaikkaa Helsingistä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta, jos sopivia turnauksia löytyy. Sopiviksi katsottiin tänä vuonna Kani6 ja Jaakko Munkin muistoturnaus.

[#2] Suomen go-liiton hallitus esitti kevätkokoukselle 2015 SM-systeemin muutosta, jossa kaksi paikkaa jaetaan gorrien perusteella. Esitys hyväksyttiin. GoR-paikan ratkaiseva kriteeri on korkein alkuvuoden aikana saavutettu GoR-pistemäärä. Go-kongressin jälkeisiä GoR-muutoksia ei oteta huomioon. Paikat jaetaan heti, kun kongressin tulokset ovat GoR-järjestelmässä. Mikäli kongressin tulokset kuitenkin viivästyvät merkittävästi, paikat jaetaan 24.8.2016 kello 23:59, järjestelmässä sillä hetkellä olleiden tietojen mukaan. Paikkoja tarjotaan 2 ensimmäiselle osallistumiskriteerit täyttävälle pelaajalle, jotka ovat käyneet edeltävän 12 kuukauden aikana ainakin yhdessä GoR-turnauksessa. Koska Jaakko Munkki -turnaus, josta jaetaan parempi sisääntulopaikka, järjestetään vasta GoR-paikkojen julkistamisen jälkeen, on mahdollista, että jompi kumpi GoR-paikan saaneista saakin turnauspaikan. Tällöin toista GoR-paikkaa tarjotaan Mikko Litmaselle (GoR 2283 ennen Helsinki Openia.)

! Paikasta kieltäytyneet
||# ||Nimi             ||Luokitus|| Otan paikan vastaan || Yhteystiedot ||Sijaperuste
| 11 | Janne Kössö      | 4 dan   |  12:55 < hege_> minä ja nevala ollaan lähetetty sille viestiä, mutta ei ole vastannu                        |              | Paras alkuvuoden GoR 1. (2435) [2]
----
Mielestäni SM-II-karsinnan päivämäärä pitäisi ilmoittaa ennen kuin ilmoittautumisen takaraja menee umpeen. --[Matti] 16.8.2016

Joo. Se tulee kohtalaisella todennäköisyydellä olemaan lokakuun ensimmäinen tai toinen viikonloppu, mutta varmistetaan tällä kertaa tilat ennen kuin julkaistaan virallinen päivämäärä. -- [Bass]

Lokakuun toinen viikonloppu [varmistui|SM-II-karsinta2016]. --[Bass]