Taas sitä pitäisi itsestään jotain kertoa valvollisuudentuntonsa pakottamana..

No.. olen siis -88 syntynyt jyväskyläinen poika. 
Olen taas yksi niistä Hikarun kautta go:hon kiinnostuneista.
Tällä hetkellä pelailen aina välillä KGS:llä tällä samaisella nimellä, myös kerholla olen kerran käynyt, mutta sinne ei tule mentyä niin pitkään kun pakkaset noin paukkuvat. Koulussa olen pelaillut hiukan kaverin kanssa ajan tappamiseksi, taso on toki mitä on molempien osalta.

Lukion puolelle siirryttyäni löytyi samaisesta talosta ihan kunnon pelaajakin, ilmoittakoon nimensä jos tänne löytää tiensä. Tuuri ja kourallinen aloituskiviä sitten onnistuivat takaamaan voiton ja sain suuntaa-antavaksi tasoksi 15k. Taso toki rappeutuu kun en missään oikein pääse pelaamaan, koulu vie aikaa ja internetissä pelaamiseen on into hiipunut kun on laudalle pari kertaa päässyt.

Lukio tuli lopulta käytyä suuremmin pelaamatta.

Nyt TTYllä on paristi tullut pelailtua ja ensimmäinen ns. virallinen rankkikin on saatu.

no kirjottakaa toki mitä pitäisi kertoa jos jotain tärkeää jäi kirjoittamatta.

Rankit:

21k   29.10. -07
19k   29.10. -07
18k   29.10. -07