__HUOM__

Ei ole tiedossa että kuinka suurilta osin alle linkitetty turnauskuvaus, joka on siis minimaalisin muutoksin kopioitu 2006 sivulta, pitää paikkansa. Esimerkiksi palkinnot, osallistumismaksut ja muut on järjestäjien päätettävä, ja sen mukaan kuin minä tiedän (ja meikäläisen kai pitäisi jos kenen!) järjestäjät ''eivät'' ole vasta kuin varanneet tilan ja hahmotelleet organisaatiota. Sattuneista syistä (matkat ja muut poissaolot, työkiireet, jnpp) en ole päässyt riittävissä määrin keskustelemaan asioista edellisten/muiden mahdollisten järjestäjien kanssa. 

Ei kuitenkaan kannata huolestua, Takapotkun päämääränähän on olla mukavin, isoin, paras ja kaunein turnaus mitä Suomessa järjestetään, tai peräti voidaan järjestää, ja kohti tätä tullaan aivan varmasti pyrkimään myös 2007 osalta. Ja asioista tullaan tiedottamaan sitä myöten kuin ne saadaan selville/päätettyä.

-- Työtaakan alle muutamaksi viikoksi hautautunut DonOlli, 25.8.

[TP2007 Registration in English|Registration TP2007]

Ilmoittautuminen [Takapotku Open 2007|Takapotku2007] -turnaukseen.
Ilmoittaudu lisäämällä yksi rivi alla olevaan taulukkoon ja täyttämällä se järkevästi. Alla on jotain ohjeita aiheesta.

Maksuohjeet ja tilinumero tulevat tälle sivulle loppusyksystä.

"Kerho"-kohta ei tarkoita jäsenyyttä vaan yhteisöä jonka kanssa yleensä pelaa. Paritusohjelma pyrkii välttämään pelejä kerholaisten välillä muille kuin kärkiryhmän pelaajille.

"Välineet"-kohtaan merkintä "setti" tarkoittaa, että olet valmis antamaan lautasi, kivesi ja kellosi turnauksen käyttöön sen ajaksi. Tästä hyvästä saat normaalihintaisen turnausmaksusi hieman halvemmalla. Pelkkä lauta+kivet on kiva tieto sekin, mutta alennusta emme siitä jaa.

"Muuta kerrottavaa" -kohtaan kannattaa merkitä jos on juniori, tai esim. jääkö kierroksia väliin.

__Kiitoksia ilmoittautuneille ja tervetuloa turnaukseen!__
|| Nr || Nimi || Luokitus || Kerho || Majoitustarve || Välineet || Muuta kerrottavaa 
| [{Counter}] | Vesa Laatikainen | 5 dan | Helsinki| ei| kyllä |
| [{Counter}] | Kari Visala | 3 dan | Tampere | mahdollisesti | ei |   
| [{Counter}] | Antti Holappa | 3 dan | PoGo | ei | ei |   
| [{Counter}] | Lauri Paatero | 3 dan | HGK | ei | ei |   
| [{Counter}] | Mika Urtela | 2 dan | YliGo | ei | ei |   
| [{Counter}] | Miika Nikula | 2 dan | YliGo | ei | ei |   
| [{Counter}] | Jesse Savo | 1 dan | Hayashi | Kyllä | ei |   
| [{Counter}] | Mikko Siukola | 1 dan  | YliGo  | ei  | |   
| [{Counter}] | Miika Ginman | 1 kyu  | Rajamäki | ei  | ei |
| [{Counter}] | Pekka Lajunen | 1 kyu  | HGK | ei  | jep |   
| [{Counter}] | Antti Heinonen | 1 kyu | HGK | ei | ei |   
| [{Counter}] | Anssi Mattus | 1 kyu | HGK | ei | ei |
| [{Counter}] | Jari Koivikko | 1 kyu | HGK | ei | lauta+kivet |
| [{Counter}] | Aleksi Savolainen | 1 kyu | HGK | ei | ei | juniori
| [{Counter}] | Juho Heikkinen | 1 kyu | PoGo | ei | |
| [{Counter}] | Lauri Savolainen | 2 kyu | HGK | ei | ei |
| [{Counter}] | Janne Nikula | 2 kyu | YliGo | ei | ei |   
| [{Counter}] | Samuel Ritakallio | 3 kyu  | Gotek | ei  | setti |   
| [{Counter}] | Simo Vanhala | 5 kyu | PoGo  | ei  | ei |   
| [{Counter}] | Marko Salojärvi | 5 kyu |KGB  | Kyllä |Setti |  
| [{Counter}] | Petteri Tamminen | 5 kyu  | YliGo  | ei  | ei |     
| [{Counter}] | Konsta Pälvi | 6 kyu  | HGK  | ei  | ei |     
| [{Counter}] | Antti Tuomi | 6 kyu |HGK  | ei |ei |
| [{Counter}] | Joakim Björkgren | 8 kyu | YliGo | ei | ei |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   
| [{Counter}] |  |  |  |  | |   


__5.2.2007 Jälki-ilmoittautuminen__
|| Nr || Nimi || Luokitus || Kerho || Majoitustarve || Välineet || Muuta kerrottavaa 
| [{Counter}]|    xxxxx  |    xxx      |  xxx     |        xx      |      xx | xxx


(EUR) = osallistumismaksun suoritus tarkistettu tililtä.

----