Täällä voi käydä keskustelua ja esittää kysymyksiä Takapotku 2004:stä.
----

Kierroksen alusta myöhästymisestä 30 minuutin vähennys? Siis riippumatta siitä, myöhästyykö 2 vai 30 minuuttia? Eikö aikataulu pysyisi silläkin, että kellot pannaan normaalisti käyntiin joka pöydässä samaan aikaan? Jos pelaaja ei ole sillä hetkellä paikalla, häneltä vähenee peliaikaa myöhästymisen verran. Yli 30 minuuttia myöhästyneet voitaisiin vaikka hylätä. Haluaisin kuulla perusteluja tälle ratkaisulle.

-[Antti Soukka]

Kelpaako se, että tuon ansiosta pelaajat haluavat oikeasti olla paikalla kierroksen alussa? Minä ainakin haluaisin, että kun kierros alkaa, vastustajani on paikalla. Kyse ei ole rangaistuksesta, vaan "kannustimesta" saapua ajoissa paikalle.

-[Tapio Vuorinen]

Kyllä nuo pelaajat ovat näyttäneet muutenkin olevan kiinnostuneita olemaan ajoissa paikalla. Ongelmaksihan tällaisessa säännössä muodostuu lähinnä se, kuinka tiukasti sitä tulkitaan. 

-[Antti Soukka]

Vaan sellaista pikkumyöhästelyä on aina ja aika paljonkin. Oikeasti tekee hyvää olla pelipaikalla ihan kunnolla ajoissa ja rauhoittua/keskittyä pelaamiseen.

-[Jari Koivikko]

Käsitykseni on ainakin tähän asti ollut seuraava: kun tuomari julistaa kierroksen alkaneeksi, ovi suljetaan siksi aikaa että poissaolijoiden kelloihin väännetään 30 minuuttia kuluneeksi, ja sitten myöhästyneet pääsevät sisään sekä huolehditaan että kellot käynnistyvät heti (vaikkei pelaaja olisi paikallakaan.) Tähän ei pitäisi kuluman kuin muutama minuutti, joten oven ulkopuolelle jäämisestä on marginaalinen haitta, mutta aikasakko siitä tietty tulee jokaiselle joka myöhästyi. 

Tuomari voi tietty tehdä poikkeuksia erityissyistä (auto ojassa, metro rikki, tulipaloa sammuttamassa, kaveri puukotti itseään ja vuotaa kuiviin, jnpp) mutta nämä ovat tuomarin aina erikseen tekemiä päätöksiä -- ja tuomarin päätöksistähän voi sitten valittaa vetoomuskomitealle jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi.

Ylläolevan oikeellisuus tietty riippuu siitä, miten turnauksen pääjärjestäjä asian päättää. Itse ainakin suosittelen ylläolevan kaltaista ratkaisua. 70 minuutista 30 min sakko jättää kuitenkin 40 minuuttia pelaamiseen, jos juuri ja juuri myöhästyi. Ei mitenkään tappava rangaistus, mutta sen verran ikävä ettei sitä vahingossa ota -- ainakaan toiseen kertaan. 

Vastaava lähestymistapa on (jo viime kerrallakin käytetyssä) byo-yomissa: se on tarkoituksella niin tiukka ettei siinä kerkeä miettiä, vaan peli kannattaa ehdottomasti pelata perusajalla -- ellei sitten ole pikapeliekspertti.

-- DonOlli