!!!Kesäleirikuulumisia

Omalta osaltani NGAn kesäleiri on melkein ohi, jäljellä on enään yhden päivän turnaus.

Leiri on ollut onnistunut, pitkään aikaan en ole käyttänyt näin paljoa energiaa gon opiskeluun.

Leirillä on ollut päivittäin tsumegoita kolmessa ryhmässä: A ryhmä (dan pelaajat), B ryhmä (1kyu-7kyu) ja C ryhmä (8kyu). Tehtävät ovat kaikilla tasolla olleet aika haastavia. Itse olen pakertanut A ryhmän tehtäviä, ja paras tulos oli 13/15 oikein.

Alla on tehtävä C ryhmästä; kokeile saatko sen ratkaistua! Ko tilanteesta syntyy helposti, mutta valkea voi pelata paremmin.

[{GoDiagram
label='Valkea tappaa'
first='white'

---------------------+
 .  O  O  .  .  .  . |
 .  O  #  #  .  .  # |
 .  O  #  .  #  .  O |
 .  O  #  #  #  .  . |
 .  O  O  O  #  O  . |
 .  .  .  .  O  O  . |
 .  .  .  .  .  .  . |

}]

\\\

!Vaikeaa?

Jos tappaminen ilman kota alkaa tuntua vaikealta, niin et ole yksin.

Itse ajattelin ratkaisun olevan ko. Ongelman kuitenkin tuntui jotenkin epäilyttävältä, ja useampi A tehtäviä tehnyt analysoi ongelmaa yhdessä jonkin aikaa, ennen kuin koton tappo löytyi.

Itse asiassa ongelmasta oli tipahtanut yksi kivi pois, ja tappaminen on vaikeaa, selkeästi hyvää A luokkaa. Alkuperäisessä ongelmassa tappo ilman kota on helppoa.

[{GoDiagram
label='Alkuperäinen ongelma'
first='white'

---------------------+
 .  O  O  O  .  .  . |
 .  O  #  #  .  .  # |
 .  O  #  .  #  .  O |
 .  O  #  #  #  .  . |
 .  O  O  O  #  O  . |
 .  .  .  .  O  O  . |
 .  .  .  .  .  .  . |

}]