!Huom! 26.3.2019: Suurin osa tämän sivun tiedoista on vanhentunutta.

!! Oulun Goonpellaajien jäsenyys

Kaikki oululaiset goonpellaajat kelpaavat OGP:n jäseniksi!
* Jäseneksi pääsee täyttämällä [jäsenhakemuksen|http://www.suomigo.net/attach/TietoaOulunGoonpellaajista/j%C3%A4senilmolomake%20OGP%2015v%2B.pdf] esimerkiksi peli-illassa. Kaikki jäsenet tukevat OGP:n toimintaa välillisesti kaupungilta saatavan suuremman vuosiavustuksen muodossa.
* Varsinaiseksi jäseneksi pääset palauttamalla täytetyn ja allekirjoitetun jäsenhakemuksen hallitukselle ja maksamalla taloudenhoitajalle (Ilkka Mattila) yhdistyksen jäsenmaksun (vuonna 2008 viisi euroa). 
* Jäsenedut: Varsinaiset jäsenet ovat Suomen go-liiton jäseniä ja saavat siten osallistua liiton turnauksiin, kuten SM-turnauksiin ja Korean Ambassador's Cupiin. Ainakin kerran vuodessa joku turnaus on halavempi varsinaisille jäsenille. OGP:n kirjaston käyttö on tarkoitettu vain jäsenille. Varsinaiset jäsenet saavat myös matkatukia lähtiessään pelaamaan goota muualle Suomeen tai ulkomaille. Varsinaisilla jäsenillä on ääni-, puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen kokouksissa. 
* [Oulun Goonpellaajia]

!!Menneitä tapahtumia 
Tarkempia tietoja Oulun Goonpellaajien aiempien vuosien tapahtumista, mm. turnauksista, yleiskokouksista sekä sauna- ja peli-illoista.
* [2008|OGP 2008]
* [2007|OGP 2007]
* [2006|OGP 2006]

!! OGP:n go-välineet ja kirjat

* OGP:llä on kahdeksantoista digitaalista Excalibur-pelikelloa, neljä isoa (19/13) taittumatonta lautaa, 11 isoa magneettiliitoslautaa, kaksikymmentä aloittelijalautaa (13/9) ja 20 lasikivet. 
* Voit lainata gokirjoja [OGP:n kirjastosta|OGPKirjasto] maanantaisin peli-illoissa Toivoniemessä. Voit myös pyytää [kirjoja|Go-kirjoja Oulussa] lainaan muilta oululaisilta goonpellaajilta.
* OGP:llä on Linnanmaalla kaksi kaappia, joissa on kahdeksan go-lautaa, kaksikymmentä 13/9-aloittelijalautaa ja 12(tarkista) kivet, avaimet Ilkka Mattila, Markus Hietava, Mikko Nevala, Ville Ainali. (kesällä välineet ovat Toivoniemessä)
* Lyseossa on aloittelijoille kolme 13/9-lautaa, kaksi OGP:n kokolautaa, kolmet OGP:n kivet sekä pari lyskalaisten omaa lautaa kivineen. Välineet kuvaamataidon luokan kaapissa.
* Miloussa on kuusi go-settiä (joista kolme on OGP:n), pari pienempää lautaa aloittelijoille ja varalle yks keinonahkalauta ja muovikivet. 
* Caiossa on kolme OGP:n lautaa kivineen.

!! OGP:n hallinto ja talous

* Oulun Goonpellaajat on järjestänyt toimintaa vuodesta 1997 lähtien, mutta perustettiin virallisesti vasta 4.2.2006. 
*Oulun Goonpellaajat on rekisteröity yhdistys (8.2.2007 alkaen).
* Oulun Goonpellaajien voimassa olevat [säännöt|Oulun Goonpellaajien säännöt]
* Syyskokouksessa 2007 hyväksyttiin vuoden 2008 toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksun suuruus (5€). Kokouksessa valittiin OGP:n puheenjohtajaksi Tiia Kekkonen ja hallitukseen Ilkka Mattila, Markus Hietava, Ville Ainali, Elina Keskitalo, Matti Aula ja Mikko Nevala. Tilintarkastajiksi valittiin Mirja Kananen ja Anne Heikkilä, varatilintarkastajiksi Ari Kauppi ja Mikko Salojärvi.
* OGP on voittoa tavoittelematon yhdistys ja kaikki tulot käytetään suoraan go-toimintaan. 
* OGP on saanut vuosina 2006-2007 kaupungilta avustusta yli kolmetuhatta euroa ja sillä on mm. hankittu yllä luetellut go-laudat, -kivet ja -kellot, järjestetty alkeiskursseja, leirejä, koulutusta, turnauksia ja muuta toimintaa ja tuettu jäsenten matkoja go-turnauksiin muualle Suomeen ja ulkomaille. Avustusta saatiin myös vuodelle 2008, joista 2000 euroa on tarkoitettu kansainväliseen toimintaan.