!Kerho-ottelu

Kahden kerhon välinen ottelu on hyvä tapa päästä pelaamaan uusia vastustajia vastaan. Peruskuvio on seuraava. Kumpikin kerho nimeää joukkueen kapteenin (ei välttämätöntä, mutt selkeyttää asioita). Kapteeni ilmoittaa ottelun alussa joukkueensa pöytäjärjestyksen ja pelaajat pelaavat saman järjestysnumeron olevaa vastusjana pelaajaa vastaan. Ideaalitapauksessa kummassakin joukkueessa on sama määrä pelaajia. Ellei näin ole kannattaa järjestää useampi kierros, niin että isomman joukkueen kaikki pelaajat pääsevät pelaamaan vähintään kerran. Kierroksia voi järjestää enemmän vaikka joukkueet olisivat tasaluluiset. 

Ajoissa ennen ottelun alkua sopitaan ottelun ehdoista: tasoitukset, peliajat ja -aikataulu, palkinnot, osallistumismaksut. Joukkueiden kapteenit ja mahdollinen ottelun tuomari ratkaisevat riitakysymykset.
Helsingin Go-kerho on pelannut ottelut Pogoa ja Helsingin Yliopistliista Go-seuraa vastaan. Molemmat ottelut pelattiin ensimmäinen kierros täysin tasoituksin ja toinen kierros siten, että hävinnyt joukkue sai Voittojen ja häviöiden erotuksen verra lisätasoituskiviä (käytännössä voittaneiden pelaajien tasoitusten vähennyksiä), joiden sijoittamisesta peleihin kapteenit sopivat. Kierroksia oli kaksi.
Vastustajia vaihdettiin kierrosten välillä pääasiassa vierekkäisten pöytien kesken. Peliajat olivat 35 minuuttia pelaajaa kohden ilman byoyomia.
Japanilaista vierailevaa ryhmää vastaan Helsingin Go-kerho pelasi ottelun tasa-aloituksilla.
-- ]Matti_Siivola] 14.2.2003