[Go-turnaukset|Turnaukset] ovat yleisestiottaen tapahtumia, joissa joukko pelaajia pelaa keskenään selvittääkseen keskinäisen paremmuutensa (sic).

Käytännössä Go:ssa on kahdenlaisia turnauksia: __tasa-avausturnauksia__ ja __tasoitusturnauksia__. Tasa-avausturnauksissa lopputuloksena on määritelmän mukaan todellakin voittajana turnauksen parhaiten pelannut pelaaja. Tasoitusturnauksissa pelit pelataan [luokitusten|Luokituksia] mukaisilla tasoituksilla, joten hyvin pärjääminen kertoo, että pelaat tasoosi nähden paremmin kuin muut kisailijat.

Koska täydellisen turnauksen, jossa kaikki pelaavat kaikkia vastaan, järjestäminen on usein ajankäytöllisesti hieman epäilyttävää go-pelien kestäessä parhaimmillaan useita tunteja, on turnauksissa yleensä käytössä jonkinlainen järjestelmä laittaa pelaajat alustavaan paremmuusjärjestykseen ennen turnauksen alkua. Tämä tapahtuu yleensä luokituksen mukaan annettavilla alkupisteillä ns. [MacMahon]-järjestelmän mukaisesti.

Turnauksissa on paljon sääntöjä ja käytäntöjä, joihin ensikertalaisen kannattaa tutustua, ettei esimerkiksi loukkaannu kun valkoinen pelaaja haluaa määrätä kellon paikan tai käydä [byo-yomi]n aikana vessassa. 

Alla muutama linkki tärkeisiin tietolähteisiin turnaussäännöistä ja -käytännöistä.

* [Eurooppalaiset turnaussäännöt|http://www.european-go.org/www/TourRule.htm]
* [Japanilaiset pelisäännöt (1989)|http://www.cs.cmu.edu/~wjh/go/rules/Japanese.html]
* [MacMahon-järjestelmä ja paritusohjelma|http://www.cgerlach.de/macmahon.html]

--[Paavo Pietarila] 29-10-02