Turnaustoimikunta perustettiin vuosikokouksessa 2006.
Vuonna 2006 jäseniä olivat: Jari Koivikko, Antti Heinonen, Suvi Leppänen, Tapio Vuorinen, Antti Törmänen, Mika Urtela, Deni Seitz, Kare Jantunen sekä Jaakko Virtanen. Vuoden 2007 kokoonpano päätetään seuraavassa hallituksen kokouksessa.


Turnaustoimikunnan kuvaus

Turnaustoimikunta on Suomen go-liiton elin, jonka tavoitteena on Suomen turnaustoiminnan kehittäminen. Toimikunta toimii linkkinä Suomen turnauksia järjestävien go-kerhojen välillä, ja sen tehtäviin kuuluu mm. turnauskalenterin valmistelu, liiton turnausten järjestäminen, avustaminen Suomessa järjestettävissä kansainvälisissä ja kansallisissa turnauksissa, uusien turnausjärjestäjien kouluttaminen ja turnausjärjestelyjen kehittäminen. Turnaustoimikunta pitää yllä [turnausjärjestäjän muistilistaa|TurnausjärjestäjänMuistilista], päivittää sitä tarpeen tullen, ja neuvoo tarvittaessa kerhoja turnauksen järjestelyihin liittyvissä asioissa. 
Liiton hallitus voi antaa turnaustoimikunnalle valmisteltavaksi turnauksiin liittyviä asioita, joista toimikunta keskustelun jälkeen tekee päätösesityksen.

Tavoitteena on saada mukaan pelaajia mahdollisimman monesta eri kerhosta, jotta saataisiin hyvä kanava tiedon kulkuun ja sitä kautta apua turnausten järjestämiseen eri paikkakunnilla.  Turnaustoimikuntaan kuuluva kerhon jäsen toimii yhdyssiteenä turnaustoimikunnan ja oman kerhon välillä. Toimikuntalainen on siis myös hyvä henkilö koordinoimaan kerhon turnauksen järjestämistä keräämällä ympärilleen järjestäjäporukan. Kansainvälisiin turnauksiin kerätään aktiiviporukka aina erikseen, joten turnaustoimikuntaan lähteminen ei velvoita ketään tekemään enempää, kuin mihin aikaa ja intoa riittää. Asiantuntija-apu on tervetullutta toimikuntaan, vaikka kyseinen henkilö ei millään lailla osallistuisikaan turnauksien järjestämiseen.

Jos yksikin allaolevista täsmää, tervetuloa joukkoon:\\
a) olet mukana oman kerhosi turnausten järjestämisessä\\
b) sinua kiinnostaa olla mukana suunnittelemassa Suomessa järjestettäviä kansainvälisiä turnauksia\\
c) tiedät paljon jostain turnaukseen liittyvästä erityisalasta (esim. paritus, tuomarointi, mainosmyynti jne) \\
d) sinua kiinnostaa kehittyä hyväksi turnausjärjestäjäksi\\

--Suvi