Gon Turun mestaruus, tuo perinteikäs titteli, on taas jaossa. Syksyllä pelataan kuuden pelaajan mestaruussarja, johon pääsevät:\\
1) Vuoden 2012 mestari Jesse Savo\\
2) 7.-8.9. pelattavan SM-karsintaturnauksen kolme parhaiten menestynyttä turkulaista: Antti Soukka, Jaakko Virtanen, Jouni Valkonen\\
3) 17.9. voimassa olevan pistetilanteen mukaan kaksi parasta vähintään 10 peliä vuonna 2013 pelannutta Turkusarja-pelaajaa: Tuukka Muroke ja Johanna Tuominen\\

!Mestaruussarja pelataan 2.-3.11.\\

Lauantaina aloitetaan kymmeneltä ja sunnuntaina yhdeltätoista.\\

Pelipaikkana Jaakon kämppä Kuuvuorenkadulla. Yleisöksi voi tulla varsinkin jos on valmis kirjaamaan pelejä.\\

Mestaruussarjassa pelataan lauantaina kolme kierrosta, sunnuntaina kaksi. Sarja pelataan round robinina. Pelit tasa-avauksella nigirillä, komi valkealle 6,5 pistettä. Peliaika 60 minuuttia + kanadalainen byo-yomi tai vastaava Fischer. Ruokatauko on päivän ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä.\\

Jos yksi pelaaja saa sarjassa voittoja muita enemmän, hän on Turun Mestari. Jos vähintään kaksi pelaajaa jakaa kärkipaikan, he ratkaisevat mestaruuden myöhemmin seuraavalla tavalla: Kaksi sisääntulojärjestyksessä (yllä) alinta pelaajaa pelaa aina playoff-pelin, jonka häviäjä putoaa pois, kunnes jäljellä on vain kaksi pelaajaa. He pelaavat finaalipelin, jonka voittaja on Turun Mestari. Playoffissa ja finaalissa peliajat ovat samat kuin mestaruussarjassa.\\

Turun Mestari saa haltuunsa vuodeksi mestaruuspokaalin ja koristeellisen tiaran.

1. kierros \\
Jesse - Johanna 1-0\\
Antti - Tuukka 1-0\\
Jaakko - Jouni 0-1\\

2. kierros \\
Jesse - Jouni 1-0\\
Jaakko - Antti 0-1\\
Johanna - Tuukka 0-1\\

3. kierros \\
Jaakko-Jesse 1-0\\
Tuukka-Jouni 0-1\\
Johanna-Antti 0-1\\

4. kierros \\
Antti-Jesse 0-1\\
Tuukka-Jaakko 0-1\\
Johanna-Jouni 0-1 \\

5. kierros \\
Tuukka-Jesse 0-1 \\
Jaakko-Johanna 1-0 \\
Antti-Jouni 1-0 \\

Lopputulokset\\

Jesse 4 \\
Antti 4 \\
Jaakko 3 \\
Jouni 3 \\
Tuukka 1 \\
Johanna 0 \\

Finaali\\
Antti-Jesse 0-1\\