[Luokituslista] kertoo, että Suomessa on annettu luokitus hieman alle 250 ihmiselle.
Siinä on väkeä jo melkein kuin vaisuhkossa Euroopan go-kongressissa. Kun go-liitolla
oli Ingin rahaa jaettavanaan, järjestettiin kaupunkienvälinen joukkueturnaus, jossa
nuorisoprojektista yli jääneet rahat jaettiin osallistujien kesken. Muistaako joku,
kuinka paljon osallistujia silloin oli? Olisi se kyllä hienoa, jos saisimme edes 
puolet Suomen luokituslistalaisista joskus yhteen ja samaan turnaukseen.

[MarkkuJantunen], 14.1. 2003




----



!Go-laudan seikkailut elokuvissa ja tv-sarjoissa

Darren Aronofskyn ohjaama Pi (1998) on kaiketi ensimmäinen elokuva jossa
go liittyy tarinaan mutta siihen on  kyllä sotkettu muutakin kuten kabbalaa,
numerologiaa, pörssikursseja, kultainen leikkaus jne. En silti suosittele
katsomaan elokuvaa jos olet heikkohermoinen tai perheessä on alaikäisiä.

Ennen muutaman sekunnin vilahdusta Ally McBealia nähtiin kromattu go-lauta
La Femme Nikita sarjan kolmessa jaksossa.
  USA:ssa huippusuositun Andromedan (Season 1) neljäs jakso "Double Helix"
esitteli Star Trek-hengessä miten huiputetaan kolmitaso-Go:ssa ja kuvittelin
että tämän jälkeen ei lautaa nähdä. Star Trekissähän Kirk AINA voitti Spokin.
  Vaan yllätys, yllätys kakkos seasonin toisessa jaksossa "Exit Strategies"
Dillon Hunt ja Tyr Anasazi aloittavat pelin. Totta kai Dylan pelaa valkoisilla
ja Tyr mustilla. 8o)
  Pelilaudan tasot ovat siis kirkasta lasia ja go-kivet näyttivät ihan
normaaleilta vaikkakin litteämmiltä kuin ihan halvimmat kivet. Tasojen keskellä
on pylväs.
  Andromedan season 2 jakso 10 "Prince", kapteeni Hunt ja nuori prinssi pelaavat
go:ta mutta tällä kertaa Hunt pelaa mustilla. Tyr suunnittelee taas kapteenin
salamurhaa ja Andromedan kaappausta, mukava mies.
  Sitten on tämä Level 9 sarja jossa teknoterroristin liikkeitä seurattiin
jäljittämällä hänen siirtojaan GO-peliin.

[Tomi], 11.3.2003