!!!YliGon pikapeliyö 29.5.

YliGo järjestää lauantaina 29.5. kolmatta kertaa omalaatuisen 15 kierroksen pikapeliturnauksen, jossa tarkoitus on korvata pelien laatu pelien määrällä.

Turnaus pelataan 15 kierroksen sveitsiläisenä systeeminä. Peleissä käytetään täysiä luokitusten mukaisia tasoituksia. Peliaikana on 5 minuutin perusaika + 2 sekuntia lisää joka siirrolta, mikä vastaa noin 10 minuutin absoluuttista aikaa.

Jokaisesta voitetusta pelistä voittaa juotavan palkinnon, joita jaetaan niin kauan kuin jääkaapissa riittää olutta, lonkeroa ja kokista. Jos saavuttaa tietyn määrän voittoja, saa bonuksena laatuoluen. 

Viime vuonna kokeiltiin omaperäistä eliittidivisioona-systeemiä. Tällä systeemillä jatketaan. Eliittidivisioonan kaverit eivät tyydy olen juomiseen. Nämä kaverit juovat väkevää viinaa. Viinaksi valitaan vodka, jägermaister tai absintti. 

Osallistumismaksu on 5 euroa kaikilta, hyvin mahdollisesti myös eliittidivisioonalaisilta. 

Pelipaikka on uuden ylioppilastalon B-rapun Cajsa-sali, 4. kerros. Turnauspaikka on noin 500 metrin päässä rautatieasemasta ja kaukobussien terminaalista. 

Pikapeliyön parittaa Mika, Suvereenein Herra, Urtela, Maailmankaikkeuden mestari yleisesti, ja Maan erityisesti, Omistaja.

[Ilmoittautuminen|YliGoPikapeliYö2010Ilmoittautuminen]

!!!Aikataulu

Aikataulu on laadittu siten, että illan viimeisillä junavuoroilla ehtii paluujunaan eteläisen Suomen isoimpiin kaupunkeihin.


||Aika||Ohjelma
|13:30|Ovet aukeavat
|14:10-14:30|Ilmoittautuminen
|14:45|Kierrokset 1-5
|16:45|Ruokatauko
|17:30|Kierrokset 6-10
|19:30|Tauko
|20:00|Kierrokset 11-15
|22:00|Turnaus päättyy
| | Illanviettoa YliGon kerhohuoneella

!!!Yhteystiedot

Järjestäjät Arto Heikkinen,  050 304 3850 ja Kalle Timperi, 046 810 8646 

Pelipaikan osoite on Mannerheimintie 5 B, 4. krs. 

!!!Keskustelu

Jos tulee kysyttävää tai haluatte muuten vain avautua, tänne voi laittaa juttua.