!!Helsingin yliopistollisen go-seuran tiedotuksia

!!Ajankohtaista

!YliGo Cup 2007 finaalit

YliGon vuosittaisessa mestaruusturnauksessa [YliGo Cupissa|YliGoCup2007] on edetty finaalipeleihin. 7. toukokuuta alkavalla viikolla hallitseva kunkku Mika Urtela ja Mikko Siukola selvittävät YliGon mestarin vuodelle 2007. Finaalipelit pyritään lähettämään KGS-palvelimelle suorana lähetyksenä. Tarkemmat ajankohdat julkistetaan myöhemmin.

Turnauksen aiemmat vaiheet ensimmäiseltä kierrokselta aina välieriin saakka selviävät [turnauskaaviosta|YliGoCup2007Turnauskaavio].

Toisen finaalipelin jälkeen finaalisarja on kutkuttavasti 1-1. Viimeisen ja ratkaisevan pelin ajankohta tiedotetaan, kunhan pelaajat ovat siitä sopineet.

!YliGon kesäleiri

YliGon kesäleiri järjestetään tänä vuonna 29.6.-1.7. Vihdissa Ylimmäisen järven rannalla. Luvassa on mökkielämää perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ja ohjelmaa siten kuten osallistujat sopivat. Lisätietoja voi kysellä Jannelta peli-illoissa, irkissä tai keksissä.

Leiri on tarkoitettu YliGon jäsenille ja YliGon peli-illoissa aktiivisesti käyville ihmisille. 

[Ilmoittautuminen|YliGoMokkiKesa2007]


----

!!Tapahtunutta

!Kevään yhteistilaus

Keväällä järjestettiin kirjojen [yhteistilaus|YliGoTilaus2007] Gaimportista.

!Kumpulan peli-ilta

YliGo järjesti kevätlukukauden ajaksi viikottaisen peli-illan Kumpulan kampuksella. Peli-ilta järjestettiin Exactumin Unicafessa maanantaisin 16:30-19:30. Pelivälineet lainattiin YliGon aktiivipelaajilta.

Peli-illat alkoivat 29.1. ja jatkuivat huhtikuun loppupuolelle asti. Peli-illan kävijämäärät olivat muutaman ensimmäisen kerran aikana 10-15 paikkeilla, mutta vakiintuivat kevään aikana noin viiden osanottajan tienoille. Peli-ilta ei varsinaisesti kuollut, mutta osanottajien määrä putosi aika pieneksi ja ainakaan täysin kevään formaatilla peli-iltaa ei kannata jatkaa. YliGon kevätkokouksessa ajatus syksyn peli-illoista kuitenkin herätti innostusta, joten todennäköisesti peli-ilta jossain muodossa jatkuu syyslukukauden alkaessa.

!YliGo voitti Joukkue-SM:n

YliGo voitti joukkueiden Suomen mestaruuden. Oulussa pelatun turnauksen pääsarjan joukkue (Mika Urtela, Mikko Siukola, Miika Nikula, Olli Hella) selvisi turnauksesta tappiotta kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä, joka jätti muut kerhot YliGon taakse. YliGon avoimen sarjan joukkue (Janne Nikula, Juho Pennanen, Aapo Kyrölä) menestyi myös hyvin ja jäi täpärästi avoimen sarjan kakkoseksi.

!Sääntömääräinen kevätkokous

YliGon sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 11.4. keskiviikon peli-illan yhteydessä Kaislassa. Kokouksessa käsiteltiin mm. tilintarkastuskertomus ja keskusteltiin tulevasta toiminnasta.

!HGK vs. YliGo

Perinteinen HGK vs. YliGo-kerho-ottelu pelattiin tiistaina 6.3. Karhunpesässä. YliGo pelasi ensimmäisellä kierroksella tasatuloksen 6-6 mutta retkahti toisella kierroksella 10-3-tappioon häviten yhteislukemin 16-9.

[Tulokset|HGKYligoTulokset2007]

Tuloksesta huolimatta YliGo kiittää koko joukkuetta (Mika Urtela, Mikko Siukola, Miika Nikula, Janne Nikula, Topi Musto, Kalle Timperi, Ari Hietanen, Joonas Ylönen, Sami Miettinen, Antti Niemi, Tomi Korkki, Heikki Aitakangas ja Ioana Nafornita) hyvästä joukkuehengestä. Yligolaisia olikin tullut paikalle edustamaan siinä määrin, että yligolaisia oli enemmän kuin kotikentällään pelanneita HGK:laisia. Erityiskiitos annetaan myös Juho Pakariselle, joka uhrautuvasti avusti YliGota pelaamalla HGK:n puolella.

!Korealaiset opettajat YliGolla 21.2.

YliGo järjesti Suomessa vierailevien korealaisten opettajien kanssa opetustilaisuuden 21.2. Lisätietoa: [YliGoKorealaisetOpettajat2007].

!Arkistoituja tiedotuksia

[YliGo2006]
[YliGo2005]