...eli lyhyt matkakertomus Hanoista by DonOlli.

Hanoin go-kerhon löytäminen ei ollut mitenkään helppoa. Pitkän aikaa etsittyäni löysin hakukoneista löytyi useita sivuja, joilla oli joko väärää ja vanhentunutta, tai pelkästään vietnaminkielistä tietoa, eikä yhtään sellaista josta olisi ollut apua. Yrittäessäni kysellä asiasta Matilta, vastaus oli että viimesin Ranka ei sisältänyt yhteystietoja, mutta Ranskalaisten avulla on järjesteillä go-leiri Hoi An:issa, Keski-Vietnamissa, ja niiltä ehkä voisi kysyä. Matkaa tuonne olisi ehkä saman verran kuin Helsingistä Ouluun... ja tiedotuskin on Ranskalaiseen tapaan sellaista että hyiyök. Eipä oikein innostanut.

Löysimme toki tuon vanhentuneen sivun listaamista paikoista ne kaksi jotka olivat siedettävän matkan päässä, itse asiassa aivan lähellä sekä työ- että silloista asuinpaikkaamme. Ensimmäinen kolmesta oli toisella puolen kaupunkia, toinen oli lähellä mutta synkät kalterit tuntuvat olevan ikuisesti oven edessä, ja kolmannesta, joka on urheilukeskus aivan naapurissa, osoittautui lopulta sen löydettyämme, ettei gota siellä enään pelattu, ja ettei kukaan osannut neuvoa minne olivat muuttaneet.

Sinnikkyys kuitenkin lopulta palkittiin. Vietnaminkielisiltä sivuilta kävi selväksi että on olemassa "Hanoi Go Club", ainakin siitä päätelleen että ihmiset allekirjoittivat tekstejään "Hanoi Go Club assistant" tai jotain vastaavaa. Toista kuukautta näitä ihmeteltyäni löytyi tämä sivu, jolla oli kuin olikin toimivia sähköpostiosoitteita, ja jo alkoi onnistaa.

Sivulla nykyisin oleva osoite (14b Trinh Hoai Duc, Ba Dinh district, Hanoi) on paljastui oikeaksi, aika selvisi kysymällä olevan sunnuntaisin klo 14 eteenpäin, ja kuvatkin näyttävät olevan nykyisestä pelipaikasta, joka on varsin kolho urheilutalo. Helppohan se nyt on sanoa kun tietää... mutta lämpötilojen ollessa jatkuvasti 35 asteen hujakoilla tai yli, ja ainoan jäähdytyksen ollessa tuulettimet, on pelaaminen välillä huomattavan tuskaisaa.

4.5. kävimme Hennan kanssa ensimmäistä kertaa katsastamassa paikkaa. Oli vapun tienoo ja muistaakseni jokin kansallinen vapaapäivä kuten pidennetty vappuloma tjsp, ja paikalla oli vajaa 20 henkeä. Myös nuoria tyttöjä, joka läntisen maailman miesvaltaiseen pelaajapopulaan tottuneelle oli mieluisa yllätys. Pelasin paikalla olleita vahvimpia vastaan, kolme nuorukaista, jotka sanoivat vahvuudekseen noin 3-4 dan. Väitin olevani suunnilleen samaa (jota mielestäni tietty olenkin) ja voitin kaikki 4-5 peliäni näitä vastaan.

Pitkän ja raskaan työkuukauden jälkeen sitten jaksoimme jälleen eilen, 12.6. käydä pelaamassa. Paikalla oli jonkin verran enemmän väkeä kuin edellisellä kerralla, ehkä kolmisenkymmentä henkeä.

Aivan ilmeisesti paikallinen go-seniori, japanilainen eläkkeellä oleva herra nimeltä Miyata Takashi, oli kuullut viidakkorummun kautta että Hanoissa on uusi vahvemman puoleinen ulkomaalainen pelaaja. Olinhan rökittänyt kaikki vahvimmat paikalliset, ja se ei varmaankaan ole mitenkään yleistä. Hän oli pyytänyt ilmoittamaan kun tulen paikalle, ja HGC:n päähemmon soitettua otti välittömästi polkupyörän alleen ja alkoi ajaa arviolta 15 kilometrin matkaa pelipaikalle.

Miyataa odotellessa pelasin kolmannen pelini tätä Hanoin vahvimpaan paikalliskolmikkoon kuuluvaa pelaajaa vastaan, ja tällä kertaa tulos oli murskavoitto; ehkäpä lauantain lepääminen auttoi pelaamaan paremmin.

Sitten vuorossa oli peli herra Miyatan kanssa. Hän ensin esitti halunsa pelata useamminkin, ja sitten sanoi että jos pelattaisin nyt vain nopea peli. Ilman muuta suostuin, ja hän otti kourallisen valkoisia kiviä, ja sanoi että pelataan japanilaisilla säännöillä. Tulkitsin tämän tarkoittavan nigiriä ja laitoin yhden kiven laudalle. Miyata laski kivet, ja osoittautui että niitä oli parillinen määrä, pelaisin siis valkeilla.

Peli ei ollut helppo, eikä ainakaan nopea. Kuumuus oli raastava, vaikka tuulettimet viilensivätkin jonkin verran. Ruosteisessa pelikunnossani tein ainakin kolme sellaista virhettä joista olisin sietänyt joutua maksamaan tappiolla, mutta niin vain epätoivoinen pyristely tuotti tulosta, ja yli kahden tunnin ankaran taistelun jälkeen mustalla oli keskustassa iso kuollut ryhmä. Miyata luovutti, ja toisti kutsunsa pelaamaan kanssaan.

Ohessa pelikirjaus tätä aivan ilmeisesti Hanoin vahvinta pelaajaa vastaan.


Mukavaa luettavaa ja hauskaa infoa eksoottisemmista go kulttuureista. Kiitos mukavasta raapustuksesta ja kirjoita vain ihmeessä lisää kun ehdit/jaksat. --Huopa

Khyl. Ja mainiota että on pelikirjaus tarjolla. -- Antti V

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

In order to upload a new attachment to this page, please use the following box to find the file, then click on “Upload”.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
sgf
olli-miyata-20050612.sgf 1.7 kB 1 13-Jun-2005 11:04 DonOlli

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)